Brita Polttila

”Älä säikähdä: en tallaa sinua kevätpilvi!”

Hyvin usein elämässä tuntuu siltä, että asiat, tapahtumat, ihmiset ja kirjat linkittyvät toisiinsa. Sattuma muuttuu tarkoitukseksi. Erään sattuman kautta viime syksynä löysin runoilija-suomentaja Brita Polttilan runot. Noin vuosi sitten etsiessäni Helsinki-aiheisia runoja löysin Stadin Arskan eli Arvo Turtiaisen runot. On tunnettu tosiseikka, että Brita Polttila ja Arvo Turtiainen olivat aviopari. Arvo Turtiainen kuoli vuonna 1980 ja Brita Polttila syksyllä 2008. Kun ryhdyin etsimään tietoja Brita Polttilasta, oli hänen kuolemastaan kulunut tasan vuosi.

Luin runojen lisäksi Polttilan kirjoittaman elämäkerran taidemaalari Reidar Särestöniemestä. Ihmettelin miksi minua kiehtoi juuri tämä kirja? En ole eläissäni käynyt Lapissa mutta nyt olen vakuuttunut sen maagisuudesta. Ymmärrän paremmin mitä arktisuus tarkoittaa, tammipakkaset eivät ole jättänet tänä talvena eteläistäkään Suomea rauhaan. Tiedän aivan liian vähän kuvataiteista, mutta erikoiset ihmiset kiinnostavat minua. Reidar oli Suomen taidemaailman kiistellyimpiä hahmoja, outo Lapin shamaani, joka räiski kankaalle eläimellisiä kuvia ja vahvoja värejä. Taiteilijan Lapin luonnon tahdittama psyyke eli joko jatkuvassa valossa tai läpitunkemattomimmassa pimeydessä. Maalaukset toivat tekijälleen mainetta ja rahaa. Brita Polttila opiskeli aikoinaan maalaamista Vapaassa taidekoulussa, oli Reidarin uskollinen ystävä ja vietti paljon aikaa Särestöniemessä. Rosa Liksom on kirjoittanut romaanin Reitari siinä esiintyy myös ”Prita”.

Brita Polttila oli 43-vuotias julkaistessaan ensimmäisen runokokoelmansa. Sitä ennen hän oli ehtinyt työskennellä mm. Vapaa Sanan toimittajana, Kiilan sihteerinä ja mainosalalla. Yliopistossa hän oli opiskellut taidehistoriaa, kirjallisuutta ja folkloristiikkaa. Näiden alojen tuntemus näkyy selkeästi Polttilan tuotannossa. Kuuden runoteoksen lisäksi hän on julkaissut kaksi esseekokoelmaa, kaksi elämäkertaa sekä Lapin tarinoita.

Hän on suomentanut runoteoksia mm. Bertolt Brechtiltä, Nazim Hikmetiltä, Federico García Lorcalta, Willy Kyrklundilta, Henry Parlandilta ja Tomas Tranströmeriltä. Kaiken kaikkiaan Polttila suomensi kirjailijoita, joiden maailma kosketti häntä itseään läheltä. Kielitaitonsa hän oli saanut perintönä, sillä lapsuuden perheessä puhuttiin suomea, ruotsia ja saksaa. Polttilan äiti oli syntyjään pietarilaisesta saksalaisperheestä ja käynyt samaa koulua kuin Edith Södergran. Äidinäiti oli puolestaan puolalaissyntyinen.

Brita Polttilan runoilijalaadusta

Polttilaa pidetään tiiviin, tarkkarajaisen ja suorasanaisen runouden edustajana. Musikaalisuus, kuvataide, kirjallinen lahjakkuus ja opiskellut asiat sekoittuvat kielessä, elämänkokemuksesta puhumattakaan. Runoissa on havaittavissa erillisyyden ja yhteisyyden ristipaine. Luonto, vuodenkierto, myytit ja muistot ovat läsnä. Mutta toinenkin runoilija-aspekti löytyy: Brita Polttila on ollut aina valtakoneistojen kriitikko, alistettujen puolustaja, pasifisti, naisasianainen ja ympäristönsuojelija.

Runoteokset

Esikoisrunoteos Katson tästä ilmestyi 1963. Sen teemoihin kuuluvat silloinen asuinseutu Helsingin Herttoniemessä, Lapin maisemat, maalausharrastus sekä poliittinen idealismi. Runoilija itse kertoo kuvitelleensa silloisen Neuvostoliiton pyrkivän rauhaan kylmän sodan aikana mutta jälkikäteen ymmärtäneensä, että suurvalloilla ei ole moraalia, pelkästään etuja.

Tapahtumista -kokoelma ilmestyi 1966, jolloin kylmä sota entisestään kiristyi, Vietnamia pommitettiin ja maapallon yllä leijui ydinsodan uhka. Myös huoli ympäristön saastumisesta ja naisten asemasta kuuluu suorasanaisissa runoissa. Unirunojen kautta halutaan näyttää miten ihmislajin päivätoiminta saattaa olla yhtä absurdia kuin öiset unet.

Ympäristökysymykset, naisen asema ja ihmisten pakkomuutto Lapista Ruotsiin joukkotyöttömyyden alta ovat kokoelman Surua seuraa ilo (1970) aiheita.  Kokoelmasta on puolet vietnamilaisia käännösrunoja.

Aviopuolison, veljen ja hyvän ystävän menetys kuuluvat suruna seuraavan teoksen Keskellä päivää minä näin yön (1987) runoissa. Runot ammentavat myös suomalaisesta, eurooppalaisesta ja afrikkalaisesta myyttimaailmasta.

Myyttimaailma on läsnä myös teoksessa Ajan seinä on tuuli (1994). Runoilijan sairastuminen syöpään sekä epävarmuus elämän jatkuvuudesta kuuluvat runoissa. Toisaalta Polttilaa inspiroivat Hugo Simbergin, Federico Fellinin ja Kalervo Palsan teokset. Viron tilanne vähän ennen itsenäistymistä kirvoitti myös kieltä.

Viimeisen runokokoelman Yksinäisyys kirkas lyhty (1998) runot ammentavat vahvasti unista, taiteesta ja sodan mielettömyydestä. Kokoelmassa on myös runo Sano miksi yksinäisyys, jonka Marjatta Meritähti on säveltänyt levylle.

Sano miksi yksinäisyys toisinaan avautuu
         kuin ulappa, sumuinen ja eksyttävä?
Ehkä siksi, että ihmiset
                  kutsuisivat toisiaan
         kuin sumussa eksyneet laivat,
ehkä siksi että elämä
                  vain yhdessä jatkuu.

Sano miksi ei ihminen tiedä
                  miten toinen ihminen tuntee?
Ehkä siksi,
          että kysyisimme hellittämättä,
         että rakkaudelle jäisi tilaa.

- Satu Vähämaa –

Viimeksi päivitetty 25.1.2010
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 23.11.2011