Marikan kirjajuttuja: Sodan runtelema Berliini

Sodan runtelema Berliini

Karheankaunis Berliini on noussut viime vuosina Euroopan trendikkäimmäksi kaupungiksi. Taiteilijat ja muu kulttuuriväki löytävät kaupungista inspiroivaa rosoa, koska Berliiniä ei ole vielä ehditty puunata keskustan joka kolkasta. Samasta syystä turistit haluavat eksyä kaupungin sivukujille, joissa voi vielä tuntea historian aitoa havinaa. Berliini on onnistunut säilyttämään persoonallisen omaleimaisuutensa – sen, joka tekee Berliinistä Berliinin.

Kuinka moni Berliiniin matkaavista taiteilijanaluista tai turisteista muistaa kuitenkaan, mitä kaikkea kaupunki on saanut kokea toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen? Sodassa keskusta pommitettiin suurelta osin maan tasalle. Vastarintaliike toimi äärimmäisessä vaarassa. Sodan jälkeen alkoi kiivas jälleenrakennus, mutta henkisesti kaikki olivat riekaleina. Keskelle kaupunkia kohosi muuri, joka jakoi kahtia kaiken: kaupungin, perheet, ystäväporukat. Syyllisyys menneisyydestä painaa ja näkyy kaupungissa edelleen. Berliinissä ei sodan varjoa pääse karkuun ja hyvä niin, sillä joku viisas on joskus sanonut, että uusi sota alkaa sillä hetkellä, kun vanha unohtuu. Siksi on tärkeää, että Berliini muistaa ja muistuttaa.

Willkommen in Berlin!

Vladimir Nabokov: Naurua pimeässä

Ennen toista maailmansotaa Berliini ehti loistaa hetken. 1920-luvulla kaupunki eli kukoistuskauttaan ja nousi muutamaksi vuodeksi Euroopan kulttuuripiirien lemmikiksi ja virkistävän uudenlaiseksi keskukseksi. Hämyiset jazzkabareet houkuttelivat väkeä kaikista sosiaaliluokista ja tiukka puritaanisuus alkoi näyttäytyä kahleena, josta haluttiin irrottautua. Vuoden 1929 suuri lama teki lopun Berliinin lyhyestä kultakaudesta ja samana vuonna alkoi natsien vähittäinen nousu valtaan.

Nabokovin romaanissa ei miljöötä, Berliinin kaupunkia, liiemmin luonnehdita. Ei paljasteta, mihin osoitteisiin tapahtumat sijoittuvat, ei kerrota edes, missä kaupunginosassa liikutaan. Oikeastaan tarina Albinus Schiffermillerin keski-iän hullutuksesta voisi tapahtua missä tahansa ja missä ajassa tahansa. Vaikka tarina on ajasta ja paikasta riippumaton, kuvaa Nabokov tarkasti tunnelmaa, arvoja ja asenteita 1920- ja 1930-luvun Saksassa ja tavanomaisessa, vaikkakin hyvin varakkaassa berliiniläisperheessä. Hän tuntee hyvin kaupungin mentaliteetin, ja tuon ajan berliiniläistunnelmaa kuvaavana romaanina Naurua pimeässä on verraton lukuelämys.

Romaani kertoo sen tavallisen tarinan. Keski-ikäinen taideasiantuntija Albinus Schiffermiller menee nuorena naimisiin vain koska sattuu menemään. Mitään huumaavia väristyksiä hän ei kalvakan vaimonsa kanssa ole milloinkaan kokenut ja tavatessaan elokuvateatterissa verevän ja seksuaalisesti vapaamielisen 18-vuotiaan tytön, ajautuu Albinus suhteeseen. Margot, Albinuksen ihastus, pyörittää hullaantunutta miestä miten tahtoo ja käyttää tätä häikäilemättömästi hyväkseen. Totaalinen tuho, johon kaikki tulee vielä johtamaan, paljastetaan jo ensimmäisellä sivulla, eikä lukija voi kuin hämmästellen sivusta seurata ennen niin arvokkaan berliiniläisherran totaalista nöyryyttämistä. Vaikka 1920-luvun Berliinissä leijuivat jo vapaamielisemmän elämänmenon tuulet, ei aika Albinuksen ja Margotin avoimelle suhteelle ollut kuitenkaan vielä missään määrin valmis.

Hans Fallada: Yksin Berliinissä

Hans Falladan kirja täräyttää lukijan keskelle Berliiniä ja toista maailmansotaa. Kirja kertoo tavallisesta berliiniläisestä työläispariskunnasta Otto ja Anna Quangelista, jotka poikansa kuoleman jälkeen päättävät aloittaa oman sodan Hitlerin hallintoa vastaan. He ryhtyvät tukemaan ja rohkaisemaan vastarintaliikettä levittämällä käsin kirjoitettuja postikortteja ympäri Berliiniä. Korteissa he kertovat natsien julmuuksista ja kehottavat ihmisiä tottelemattomuuteen. Verkko Quangelien ympärillä kiristyy vähitellen, kun Gestapo on aina vain lähempänä.

Tarinalla on esikuvansa oikeassa elämässä. Kun Saksan tunnetuimpiin sota-aikaisiin bestseller-kirjailijoihin kuuluva Fallada sai sodan jälkeen käsiinsä Otto ja Elise Hampelin kuulustelukansion, hän tiesi heti, että kirjoittaisi pariskunnasta kirjan. Teos ilmestyikin nopeasti, vain reilu vuosi sodan päättymisen jälkeen. Koska aikaa ei ollut juuri ehtinyt kulua, sai Fallada vangittua teokseensa sotavuosien ahdistavan tunnelman, alituisen nälän ja väsymyksen, mielivaltaisen väkivallan pelon ja kaikki arkisen elämän yksityiskohdat, jotka antavat harvinaisen autenttisen oloisen lukuelämyksen. Sodan aikainen Berliini oli varmasti juuri tällainen.

Falladan teos vangitsee lukijansa ensimmäiseltä sivulta saakka ja tiiliskiven paksuista järkälettä on vaikea laskea käsistään. Qton ja Annan vaarallista kamppailua seuraa sydän kurkussa ja turhaan toivoo, ettei kaksikko jäisi koskaan kiinni. Siitä huolimatta, että pariskunnan vaarallisesta touhusta ei näytä olevan oikeastaan mitään hyötyä, he jatkavat sinnikkäästi eteenpäin. Falladan kirja paneekin lukijan miettimään isoja. Ryhtyisikö itse kapinaan henkensä uhalla? Auttaisiko vainottuja, vaikka tietäisi joutuvansa itse vainotuksi? Alistuisiko hirmuvaltaan ja yrittäisikö vain pysyä sivussa kaikesta? Vai asettuisiko sittenkin vahvojen puolelle naapuria, työkaveria ja ystävää vastaan?

Jonathan Littell: Hyväntahtoiset

Amerikkalaisen Jonathan Littellin romaani sai alkunsa siitä, kun Littell sijoitti kuvitelmissaan itsensä, 1960-luvulla syntyneen kirjailijan, toisen maailmansodan ajan Saksaan ja alkoi miettiä, minkälainen ihminen hänestä olisi niissä oloissa tullut. Olisiko ympäristö muovannut hänestä puolueen uskollisen soturin ja julman toteuttajan? Vai olisiko hän noussut henkensä uhalla vastarintaan? Littell epäili, että hänestä olisi hyvinkin voinut tulla systeemin kannattaja, joka olisi mukisematta totellut. Aivan kuten monesta ihan tavallisesta saksalaisesta tuli.

Näiden pohdintojensa seurauksena Littell päätti kirjoittaa kirjan toisesta maailmansodasta ja valitsi sen päähenkilöksi hyytävänjulman Maximilian Auen, entisen korkea-arvoisen SS-upseerin. Minä-muotoon kirjoitettu villisti rönsyilevä ja Berliinin lisäksi ympäri Eurooppaa laukkaava tarina sisältää Maximilianin raa’at muistelmat sota-ajalta, eikä verisissä yksityiskohdissa ole säästelty. Kammottavaa tarinaa on välillä vaikea lukea eteenpäin, muttei tunnustuksia voi keskenkään jättää. 900 sivun verran Maximilian tekee tiliä itsensä kanssa, mutta kieltäytyy katumasta mitään. Hän teki sen, mitä piti ja saatuaan kerrottua kaiken jatkaa elämäänsä pitsitehtailijana Pohjois-Ranskassa, koska ei milloinkaan jäänyt kiinni teoistaan.

Littellin kirja sai ilmestyttyään valtavasti huomiota. Jotkut kriitikot syyttivät sitä tarkoitushakuisesta mässäilystä ja pitivät sitä huonona kaunokirjallisuutena. Jotkut taas keskittyivät sen historiallisiin faktoihin ja selviin puutteisiin niissä. Samanaikaisesti osa piti sen ilmestymistä vuosikymmenen parhaana kirjallisuustapauksena ja Ranskassa se sai maan arvostetuimman Concourt-kirjallisuuspalkinnon. Oman mielipiteensä voi selvittää vain lukemalla kirjan itse. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että Hyväntahtoiset on ristiriitainen ja ärsyttävä. Se on äärimmäisen raaka ja ällöttävä. Sitä ei hotkaise parissa illassa, eikä sen jälkeen totisesti ole hyvä olo.

Philip Kerr: Liekit Berliinissä

Skotlantilainen Philip Kerr ammentaa jännitysromaaneihinsa hänkin aineksia 1930- ja 1940-luvun kuohuvasta ja tummanpuhuvasta Berliinistä. Berlin noir –kirjasarjan ensimmäinen osa, Liekit Berliinissä, ilmestyi jo vuonna 1989 ja suomenkielistä käännöstä jouduttiin odottamaan yli 20 vuotta. Historiaan sijoittuvien dekkarien hyvänä puolena on se, etteivät ne niin helposti vanhene ja niinpä nämäkin vauhdikkaat jännärit ovat kestäneet hyvin aikaa. Historiallinen Berliini herää eloon Kerrin käsittelyssä.

Sarjan päähenkilönä kukkoilee Bernhard ”Bernie” Gunther, joka luovii yhtä luontevasti yläluokan yökerhoissa kuin alamaailman roistojenkin seassa jaa aina tilaisuuden tullen muhinoi kiihkeästi uhkeiden kaunotarten kanssa. Tämä entinen poliisi työskentelee yksityisetsivänä ja on voittanut asiakkaittensa luottamuksen lahjomattomuudellaan ja oikeudenmukaisuudellaan. Tällä kertaa Bernien on selvitettävä, mihin katosivat teollisuuspampun tyttären timantit ja tietenkin dekkareille tyypilliseen tapaan rikosvyyhti on paljon suurempi ja Bernie itsekin lopulta hengenvaarassa. Karski ja kyyninen Bernie muistuttaa paljon kovaksikeitetyn jännitysromaanin kuninkaan Raymond Chandlerin etsiväsankaria Philip Marloweta ja muutenkin Kerrin kirjat on samantyylisiä: äijämäisen kovia tarinoita, joissa läppä lentää.

Berlin noir –sarja on kuitenkin satua ja Hans Falladan kirjan luettuaan ymmärtää miksi. Edes Bernien kaltainen kovanaama ei olisi sodan aikaan heittänyt huulta natseista näin rehvakkaasti. Vähemmästäkin herjauksesta olisi lähetetty leirille. Berniellä tuntuu myös olevan hämmentävän selvä kokonaiskuva siitä, mitä Saksassa ja sen rajojen ulkopuolella oikeasti tapahtuu, vaikka todellisuudessa kaikkialle ulottuva propaganda piti huolen siitä, että vain yksi totuus tuli kuulluksi. Mutta ei se pahemmin lukuelämystä haittaa – Kerrin vauhdikkaassa seurassa viihtyy joka tapauksessa hyvin!

Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

Ferdinand von Schirachin jännitysromaani sijoittuu nykyaikaan, mutta sota-ajalla on siinä iso merkityksensä. Fabrizio Collini on tavallinen kuusikymppinen työmies. Ystävällinen ja hiljainen uurastaja, joka on elänyt elämänsä hissukseen. Nyt Collini on kuitenkin saapunut Berliiniin ja astuu sisään luksushotelliin. Hän menee hissillä viidenteen kerrokseen ja koputtaa erään huoneen oveen. Ovi avataan ja Collini astuu sisään. Hetkeä myöhemmin hän ontuu ulos ja pyytää vastaanottovirkailijaa soittamaan paikalle poliisit, sillä hän on juuri tappanut miehen.

Jutun saa puolustettavakseen vastavalmistunut asianajaja Caspar Leinen. Syyllinen näyttäisi olevan selvä, sillä Collini tunnustaa kaiken, muttei suostu kertomaan syytä tekoonsa. Leinen tuntee murhatun, varakkaan ja arvostetun teollisuusjohtajan, eikä juttu jätä häntä rauhaan. Miksi vaatimatonta ja hiljaista elämää elänyt tavallisen oloinen mies yhtäkkiä murhaa toisen? Sinnikkäästi Leinen alkaa tonkia arkistoja ja asiakirjoja, eikä lopulta olekaan enää niin selvää, kuka on syyllinen pahimpaan.

Tohjoksi pommitettu natsivallan pääkaupunki ei ole unohtanut menneisyyttään ja samalla tavalla sota varjostaa edelleen monien yksilöiden elämää. Vielä on elossa niitä, jotka ovat henkilökohtaisesti kokeneet toisen maailmansodan kauhut. Ja vielä enemmän on elossa niitä, joiden vanhemmat ja isovanhemmat joutuivat vainotuiksi, kidutetuiksi tai surmatuiksi natsien toimesta. Ihmiselle on tärkeää saada oikeutta kokemastaan vääryydestä ja aina toisinaan joku ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Von Schirachin niukka ja eleetön jännitysromaani laajenee perusdekkareita isompiin teemoihin ja antaa lukijalle isoa ajateltavaa. Siksi se sopii hyvin myös niille, jotka eivät jännäreistä yleensä piittaa.

Jari Järvelä: Tyttö ja rotta

Vaikka sodan varjo häilyy Berliinissä edelleen, on Berliini toisaalta nykyään kuin mikä tahansa suurkaupunki, jonka turistien kansoittaman keskustan ulkopuolelta löytyy jos jonkinlaista lähiötä. Jari Järvelä vie jännäritrilogiansa toisessa osassa lukijan Berliinin laitamille, rähjäiseen purettavaksi julistettuun kerrostaloon, jossa pitävät majaansa yhteiskunnan hyljeksimät. Mukana tässä joukossa on myös Järvelän trilogian ensimmäisestä osasta tutuksi tullut kotkalaistyttö Metro.

Tässä jännitysromaanissa nyky-Berliini on muuttunut sotatantereeksi. Vastakkain eivät tosin nyt ole suurvallat, vaan graffiteja maalailevat nuorisoporukat ja vartijat, jotka haluavat töhrijät vastuuseen tekosistaan. Graffitimaalareiden ryhmät kilpailevat verissä päin myös keskenään ja kuvaavat puuhiaan videolle. Kuninkaaksi nousee se, joka uskaltaa maalata piissejä päivänvalossa tai vetäistä täginsä johonkin erityisen hyvin vartioituun kohteeseen. Tärkeintä ei ole saada seinää maalattua, vaan se, kuinka pokkana työn pystyy tekemään. Riskejä on  jokaisen otettava, mikäli mielii pysyä mukana jengissä.

Kotimaastaan Berliiniin paennut Metro kuuluu porukkansa kanssa graffitimaalareiden kärkikastiin: jäärottiin. He eivät pyöräytä hätäisesti joka kulmaan lyhyttä kirjainyhdistelmää, vaan tekevät isoja ja näyttäviä kuvia, joissa on lunta, jäätä ja rottia. Karmeiden tapahtumien jälkeen jengi jakaantuu kahtia ja jäljelle jää vain kosto. Se pitää Metron hengissä, kun kuolema huohottaa kannoilla. Kaikki päättyy lopulta Suomeen ja jää niin pahasti kesken, että lukija toivoo Järvelän pitävän kiirettä ja kirjoittavan viimeisen ratkaisevan osan mahdollisimman pian.