Marja-Leena Tiaisen kirjailijavierailu - Kirjailija vierailee koulussa

Sivupiiri
10.2.2016

Toimitukselta: Ajankohtaista Sivupiirissä

Kirjailija kaartaa autollaan koulun pihaan. Hän ottaa painavan kirjakassin ja lähtee kohti ovea. Välituntiaan viettävät oppilaat seuraavat menoa uteliaina. Ihka elävä kirjailija. Sellaista ei ole aiemmin meidän koulussa käynytkään!

Kirjailija juo opettajainhuoneessa kahvit ja menee sitten luokkaan, jonne on kokoontunut koko koulun väki: 21 oppilasta ja kaksi opettajaa. Kirjailija levittää kirjakassinsa sisällön opettajan pöydälle ja tervehtii yleisöä.

- Hyvää huomenta kaikille!

- Hy-vää huo-men-ta, oppilaat vastaavat kuorossa.

Kirjailija alkaa puhua. Hän kertoo lapsuudestaan ja koulunkäynnistään.

- Minäkin kävin kyläkoulua. Siellä oli noin 50 oppilasta. Opin lukemaan ja kirjoittamaan ekaluokalla. Neljännellä luokalla kiinnostuin kirjoittamisesta.

Oppilaat kuuntelevat tarkkaavaisina. Luokan perillä on kuitenkin yksi poika, jota kirjailijan jutut eivät näytä kiinnostavan. Poika haukottelee, ja välillä hän painaa päänsä pulpetin kannelle.

- Onko kellään kysymyksiä? kirjailija tiedustelee, kun tunti on puolivälissä. Eturivissä istuva pikkupoika viittaa:

- Miten vanha sie olet?

- Voi ei! ikkunan vieressä istuva naisopettaja parahtaa. - Naiselta ei saa kysyä ikää, Eetu.

- Mutta kirjailijalta saa kysyä, kirjailija sanoo ja kehottaa sitten kuulijoita tekemään arvauksia iästään. Lopulta tulee oikea vastaus, ja sen antaa kysymyksen esittäjä Eetu.

Oppilailta satelee lisää kysymyksiä:

- Mistä sie saat aiheet kirjoihin?

- Mikä on paras lukemasi kirja?

Tunti lähenee loppuaan. Kirjailija nappaa pöydältä kirjan, jonka kannessa on suden kuva.

- Tämä kirja kertoo Antti-nimisestä pojasta, joka harrastaa kalastusta ja metsästystä. Onko tässä luokassa tyttöjä tai poikia, joilla on sama harrastus?

Käsiä nousee. Myös tähän asti uneliaana istunut takapulpetin poika viittaa. Kirjailija alkaa lukea. Hän huomaa ilokseen, että tarina kiinnostaa. Lukemisen päätteeksi kirjailija kiittää oppilaita. Lapset lähtevät luokasta, mutta osa jää selaamaan kirjailijan mukanaan tuomia teoksia. Pari tyttöä pyytää nimikirjoituksen. Unelias takapulpetin poika on ottanut käteensä Antti ja sudet -kirjan.

- Käytkö sinä metsällä? kirjailija kysyy pojalta.

- Joo. Isän kanssa.

- Tykkäätkö sinä lukea kirjoja?

Poika pudistaa päätään ja tunnustaa, ettei ole lukenut eläissään yhtään kirjaa.

Kirjailija ottaa pojalta kirjan ja kysyy tämän nimeä. Sitten hän avaa kirjan etulehden ja kirjoittaa: Jesselle, lukemisen iloa toivottaen.

Kirjailija kirjoittaa omistuskirjoituksen alle oman nimensä ja ojentaa kirjan Jesselle.

- Ole hyvä, toivottavasti jaksat lukea tämän.

Kirjailija palaa omaan kotiinsa tyytyväisenä hyvin onnistuneen vierailun jälkeen. Seuraavana päivänä hän jatkaa uuden kirjan kirjoittamista. Kun kouluvierailusta on kulunut kolme päivää, kirjailijan postilaatikkoon tipahtaa kirje, jonka lähettäjä on Jesse Pitkänen.

Kirjailija avaa kuoren. Sisältä löytyy ruutupaperi, johon on tekstattu:

Hei!

Minä luin kirjasi Antti ja sudet. Se oli hyvä. Luen vielä toisenkin kirjan joka kertoo Antista. Terveisin Jesse Pitkänen 10 v.

Marja-Leena Tiainen

Teksti julkaistu alunperin Okariinossa, julkaistu ja päivitetty viimeksi 28.1.2010.
Siirretty Kirjasampoon 10.2.2016.