Jarkko Laineen syntymäpäivän kirjallisuusmatinea 17.3.2016

Teema
22.3.2016

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Turun pääkirjastossa oli torstaina 17.3. perinteinen Syntymäpäivämatinea, jonka järjestivät yhteistyössä Jarkko Laineen seura ja Turun kaupunginkirjasto. Tapahtuma järjestettiin kirjailija Jarkko Laineen (1947-2006) syntymäpäivänä. Matineassa juontajina toimivat tällä kertaa kirjailija Joni Pyysalo ja Ylen kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen. Vieraina olivat kirjailijat Kalle Lähde, Leena Parkkinen, Jussi Seppänen ja runoilija Markku Into.

Tapahtuman aluksi Turun kirjastopalvelujohtaja Aart De Heer tiivisti lyhyessä puheessaan vieraana olevien kirjailijoiden teosten aiheita: ihmisenä kasvaminen, naisten kohtaaminen ja siitä oivaltaminen, alkoholismin kuvaus sisältäpäin, tilinteko ja seestyminen, suoriutuminen elämästä. Hän pohdiskeli myös kirjaston roolia kirjojen esiin nostamiin teemoihin liittyen: kirjasto voi toimia voimaannuttajana, tarjota elämyksiä ja uusia näkökulmia niille, jotka haluavat uudistua. Kirjasto yrittää antaa virikkeitä elämänhallinnan parantamiseen ja toimii myös kohtaamispaikkana, jossa pääsee yhteyteen muiden ihmisten kanssa. Olennaisia ovat myös kirjaston tarjoamat sisällöt erilaisista asioista.

Seuraavaksi siirryttiin kirjailijahaastatteluihin, ja ensimmäisenä puhutettiin Kalle Lähdettä hänen omaelämäkerrallisesta esikoisromaanistaan Happotesti (Otava). Seppo Puttonen kertoi kirjan olevan tällä hetkellä kotimaisen kaunokirjallisuuden neljänneksi myydyin "Mitä Suomi lukee"-listalla.

Suosio on yllättänyt kirjailijan ja hän kommentoi sitä niin, että ehkä teema kiinnostaa ihmisiä, koska kuten hänen kirjassaan, elämässäkään ei ole aina onnellisia loppuja. Lähde kirjoitti aluksi tarinaansa blogiin, ja Pyysalo kysyi, miten erilaista oli kirjan ja blogin kirjoittaminen. Kirja-alan ammattilaisten toiminnan seuraaminen oli Lähteelle kirjan teossa iso juttu. Kirja edustaa hänelle sivistystä ja on suorastaan pyhä elementti, Lähde itse on lukenut pienestä pitäen.

Sitten liikuttiin kirjan alkoholismi-teemaan. Lähde totesi, että ”juova alkoholisti ei koe olevansa vanki.” Hän on saanut valtavasti palautetta eri tilanteissa olleilta alkoholisteilta ja heidän läheisiltään. Kiittävää palautetta on tullut erityisesti siitä, että hän kuvaa miten ”tavalliset ihmiset” voivat päätyä alkoholismiin. Kysyttäessä suhteesta aiempaan alkoholismikuvauksiin, Lähde totesi: ”Bukowski kirjoitti humalassa, mä tein ton selvinpäin.” Hän tosin lisäsi, että Bukowskinkin humalassa kirjoittaminen saattaa olla myytti… Esikuvikseen Lähde mainitsi suomalaisista Antti Tuurin, jota ihailee kirjailijana ja on saanut tavatakin. Ulkomaisista Ken Follett on hänen mielestään tarinankuljettamisessa ehdoton. Näiden lisäksi on kymmeniä muita esikuvia.

Kirjalle on tulossa jatkoa siitä näkökulmasta, miten olisi käynyt, jos Lähde ei olisi raitistunut ja saanut apua. Hän kertoi, että on kuullut itse kirjassaan esiintyneen ”järjen äänen”. Kirjasta luetusta uhmakkaasta sitaatista ja siinä esiintyneestä huokauksesta Lähde totesi: ”Se ihminen tietää valehtelevansa itselleen, siitä tulevat ne huokaukset sinne.”

Seuraavana haastateltiin Leena Parkkista, jonka romaani Säädyllinen aineosa (Teos) ilmestyy huhtikuussa. Kirjan tarina alkaa vuodesta 1933 ja se kuvaa sotia ja sodanjälkeistä Suomea. Suurin osa tarinasta sijoittuu vuoteen 1956. Merkittävä osa kirjasta on rakkaustarinaa ja tarinaa perheestä. Parkkinen halusi kirjoittaa ajasta ennen seksuaalivallankumousta ja e-pillereitä. Teoksessa on myös kahden naisen rakkaustarina ja kertomus vaihtoehdottomuudesta.

Kaikki Parkkisen romaanit käsittelevät jollakin tavalla ulkopuolisuutta. Hän totesi: ”Ehkä musta tuntuu, että jollain tavalla samastun siihen.” Homouden historiaa on kirjoitettu edelleen vähän Suomessa, varsinkaan epookkikirjallisuutta ei juuri vieläkään ole. Seppo Puttonen pohti sitä, miksi edelleen kiinnittää huomiota homosuhteen kuvaamiseen kirjassa, ja milloin siitä tulee teemana samanarvoinen heteroseksuaalisten suhteiden kuvausten kanssa? Parkkinen toivoo, että joskus vielä voi lukea kaikenlaisten ihmisten rakkaudesta niin, ettei kiinnitä siihen erikseen huomiota. Pyysalo kertoi arvostavansa "aukikirjoittamisen projektia”, jotta ymmärretään, ettei maailma ole niin ahtaissa lokeroissa kuin sen kuvitellaan olevan.

Yksi Parkkisen tulevan kirjan tematiikoista on ruoka, joka toimii ilmaisun välineenä. Kirjassa on myös vakoilutarinajuoni. Parkkisen mielestä oli hauskaa kirjoittaa vähän vakoiluromaaniakin. Puhuttiin myös teoksen tapahtumien ajankohdasta 1956, jolloin esim. Kekkosesta tuli presidentti, eli jokin aikakausi alkoi Suomessa.

Kolmantena haastateltiin Jussi Seppästä hänen viime vuonna ilmestyneestä novellikokoelmastaan Kymmenottelu (WSOY), joka on ollut ehdokkaana Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja Runeberg-palkinnon saajaksi.

Aluksi Seppäseltä kysyttiin, harmittiko ettei saanut kirjoittaa kaikkien aikojen suomalaisesta häviöstä: kun Juha Mieto hävisi sadasosasekunnilla. Hän totesi ettei harmita, "en oikein kirjoita häviöistä.” Puhuttiin urheilusta ja pitkästä treenaamisesta yhtä tapahtumaa varten, mikä on Seppäsen mukaan ”samaan aikaan idioottimaista ja hienoa.” Pyysalon mukaan urheilu laventuu kirjassa muuksikin kuin urheiluksi, siinä on hyvin lyyrisiä pätkiä. Tarinat menevät jopa hyvin henkisiksi. Seppänen totesi, että Kymmenottelu on ”realistisin kirja urheilusta minkä pystyn kirjoittamaan.” Hän sanoi tehtävänään olleen keksiä, miksi jostakin ihmisestä pitää kirjoittaa, jos ei tämä "edes" maailmanennätystä pysty tekemään! Kirjassa on lähinnä "tavallisia ihmisiä, jotka yrittää ihan hirveesti”, miehiä jotka menevät kuolemaa pakoon. ”Kymmenottelu on viimeinen urheilulaji, joka on vielä miesten laji.”

Vaikutteista puhuttaessa nostettiin esiin kirjasta mieleen tulleina kotimaisina Juhani Peltosen Elmo ja Veikko Huovisen novellit. Seppäsen mielestä kirja on aika kaukana Elmosta. Petri Tamminen ja Rosa Liksom ovat Seppäsen kotimaisia esikuvia novellisteina. Tapahtumana esikuvana on se, kun Kimmo Kinnunen sai kultaa 1991. ”Kattokaa kaikki se tänään”, hän ohjeisti. Keihäänheittonovellit kirjassa käsittelivät Seppäsen mukaan kipua, koska keihäänheitto sattuu fyysisesti. Pyysalo totesi suomalaisten pitävän urheilusta ja humoristeista, ja hän kysyi Seppäseltä, mihin tämä menee kirjoittamisessaan seuraavaksi. Seppänen ei puolestaan näe itseään humoristina ja hän lohkaisi: ”Kirjoitan kuolemanpelosta, tulee varmaan tosi hauska...”

Lopuksi puheenvuoron sai pitkän linjan runoilija Markku Into, jolle Suomen Kirjailijaliitto myönsi viime vuonna tunnustuspalkinnon. Aluksi keskusteltiin hänen solmiostaan, jonka todettiin näyttävän nykytaiteelta, mutta Into paljasti sen olevan vuodelta 1950. Into totesi aikaisemmista haastatelluista: "Olen aivan ihmeissäni, mitä kaikkea proosassa tapahtuukaan, pitäis vissiin seurata tarkemmin sitä aluetta.” Uusi runokokoelma Tämä yö sisälläni on lapsuuden varjo (WSOY) ilmestyi viime vuonna. ”Kannen kuvasta olen todella iloinen”, Into totesi ja teki paljastuksen, että kuvan ottaja on hänen ystävänsä runoilija Kari Aronpuro (kirjassa salanimellä).

Materiaalia Into sanoi olleen kahdeksikin kirjaksi, ”se on erittäin suuri tiivistys”. Teos sisältää perinteisiä ”kapeampia” runoja ja proosarunoja. Into oli yllättynyt proosarunoista, että ne ”alkoivat sujua” ja kertoi niiden olleen ”täysin vapaan assosiaation tuotteita.” Kokoelman lyhyet runot puolestaan ovat paikoin henkilökohtaisiakin. Innon haastatteluosuus jätettiin lyhyeksi, jotta hänellä olisi aikaa lukea useampikin runoistaan, joihin kirjallisuusmatinean ohjelma päättyi.

Tapahtuma oli tunnelmaltaan lämmin ja haastattelut enemmänkin keskustelua, mikä sopii pieniin kirjallisuustapahtumiin mainiosti. Kuulijoita paikalla oli vähän, mikä on sinänsä harmi, kun kirjailijoiden ja haastattelijoiden välillä käytiin niin hienoja keskusteluja. Onnekseni voin nyt välittää ne ainakin näin kirjoitetussa muodossa myös suuremmalle joukolle. Edellisessä käymässäni tapahtumassa Lukupultissa pohdin suomalaisen proosan tilannetta ja sitä, otetaanko uudistuminen ja kokeilut niin nihkeästi vastaan, ettei niitä tapahdu tarpeeksi. Markku Innon kommentti hieman ulkopuolelta seuraavana kuitenkin todisti päinvastaista. Ehkä kotimaisessa proosassa tapahtuukin, mutta olen seurannut sitä viimeiset pari-kolme vuotta nyt niin tiivisti, että katson jopa liian läheltä. Toisaalta olen ollut alalla vasta melko lyhyen aikaa, jolloin minulta ehkä puuttuu vielä tarvittava perspektiivi muutoksen huomaamiseen. Joka tapauksessa tämä tapahtuma todisti jälleen, että Suomessa kirjoitetaan hienoa, monipuolista ja uudenlaistakin kirjallisuutta.

 

Tuomas Aitonurmi
Informaatikko ja toimittaja
Kirjasampo