Poetry Jam: Tanssiva karhu -runouspalkinto LIVE 19.5.2016

Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinnon ehdokkaat julkistettiin viime torstaina, ja finalistit yhtä lukuun ottamatta esittäytyivät Helsingissä Cafe Mascotissa järjestetyllä Poetry Jam -lavarunoklubilla. Tapahtuman järjestivät Helsinki Poetry Connection ja Nuoren Voiman Liitto. Yle oli luonnollisesti paikalla taltioimassa klubin Tanssiva karhu -osiota ja nauhoitus tästä on kuunneltavissa myös Areenassa: Tanssivan karhun runojamit. Itse halusin myös lähteä paikan päälle taltioimaan tunnelmia kirjallisesti. Tuolloin vaivannut (ja edelleen tätä kirjoittaessa ärsyttävänä yskänä ilmenevä) flunssa tosin teki osallistumiskyvykkyydestäni tapahtumapäivän aikana epävarmaa. Olo koheni kuitenkin lepäämällä (ja lukien Colm Tóibínin hienoa novellikokoelmaa Äitejä ja poikia, suosittelen!) joten pääsin lopulta liikkeelle. Juuri ennen lähtöä huomasin Tanssiva karhu -ehdokkaiden julkistetun, ja ehdin koota finalistiteokset kirjahyllyyn ja jakaa hyllyn somessa lähijunamatkalla, aikaa oli noin parikymmentä minuuttia. Hieman vain tuli kiire junasta pois noustessa...

Saavuin lopulta onnellisesti Cafe Mascotiin, ja tuolloin vielä voitokkaasti päättyneen jääkiekko-ottelun (Suomi-Tanska) jälkeen päästiin myös runojamit aloittamaan. Juontaja Pietari Kylmälä kertoi, että yleisön oli luvallista rupatella ja hakea olutta, vaikka radiolähetystä tehdäänkin. Alkuun esiteltiin Tanssiva karhu -palkinnon tämän vuoden raati: puheenjohtajana toiminut kriitikko ja toimittaja Aleksis Salusjärvi sekä jäsenet, Yleisradion kulttuuritoimittajat Minna Joenniemi ja Marit Lindqvist sekä näyttelijä/tuottaja Erja Manto. Runoja esittämässä illan aikana olivat näyttelijät Tuire Tuomisto ja Tuukka Vasama.

Raadilta tiedusteltiin, millaiselta suomalainen runous näyttää heidän luettuaan kaikki viimeisen vuoden aikana ilmestyneet kotimaiset runoteokset. Salusjärven mukaan suomalainen runous on "runsasta ja mieletöntä" ja hän totesi, että raadilla oli onneksi kunnolla aikaa sukeltaa siihen. Raadin puheenjohtaja kertoi myös olevansa hyvin ylpeä heidän valitsemistaan finalisteista. Manto kertoi raadin jäsenyyden olleen "aitiopaikka ja etuoikeus". Salusjärvi oli useana vuonna osallistunut aktiivisesti Tanssiva karhu -palkinnosta käytyyn keskusteluun, ja nyt hän istui raadin puheenjohtajana "arvokkaana karhupuku päällä." Karhupuvusta on kuva esimerkiksi Ylen jutussa. "Monesti käy niin, että jos on ollu paljon kommentoimassa muita, niin tullaan ja sanotaan, että 'tuu ite tekee'", totesi Salusjärvi. Suomalaisen kirjallisuuden sanottiin olevan suorastaan kiidossa nyt! Kun raati teki valintojaan, he palasivat runoteoksiin, jotka jäivät vaivaamaan jotenkin. "Ne, jotka eniten jäivät vaivaamaan, ovat nyt pöydällä." Joenniemi kertoi hänen iskusananaan olleen "rakkaus" pitkin valintaprosessia. Yhden raatilaisen perheenjäsenten kommentteja runokirjoista päätyi jopa osaksi raadin virallisia perusteluita! Teoksia oli lojunut taktisesti ympäri asuntoa.

Seuraavaksi kerrottiin ehdokasrunoilijat ja teokset ja luettiin perustelut, jotka voi katsoa Ylen sivuilta. Salusjärvi summasi vielä, että "jokainen näistä teoksista opettaa lukemaan itse itseään." Ensimmäisenä haastateltavaksi otettiin Saila Susiluoto, joka oli Tanssiva karhu -ehdokkaana jo viidettä kertaa. ”Kunnia olla ehdokkaana aina, ja jälleen, mutta tiedän, miten vaikea on arvottaa teoksia”, Susiluoto sanoi. Tuire Tuomisto esitti runon Susiluodon teoksesta Ariadne (Otava, 2015).

Ariadnea kuvattiin yhtenäiseksi runoelmaksi. Susiluoto itse ei samastunut erityisesti labyrintin rakentajaan eikä Ariadneen, joka yrittää auttaa labyrintista ulos. Runoilija myönsi kirjoittavansa naisten historiaa, mutta yleisesti hän kirjoittaa Euroopan historiaa. Susiluoto on ehdottanut runouden tutkimuskeskuksen perustamista. Puhetta oli myös digitaalisesta runoudesta ja siitä, miten perinteisen runouden usein ajatellaan asettuvan tätä vastaan, vaikka runoilijat itse eivät asiaa näin näe. Ariadne on kuitenkin perinteinen, paperinen runoteos.

Anja Erämajaa haastateltiin seuraavaksi, Kylmälä sanoi hänen runokokoelmansa Ehkä liioittelen vähän (WSOY, 2016) olevan myös spoken wordia. Erämaja vastasi, että haluaa kirjoittaa myös ”silmälle ja korvalle, suuhun sopivasti”, ja esittävä runous on löytänyt sijansa runouden kentällä viime aikoina.

”Rakkaus on fyysinen ja kokonaisvaltainen asia, joten vaatiiko se nyt sanoja? Toisaalta melkein runo kuin runo kertoo rakkaudesta tai kuolemasta”, Erämaja pohdiskeli. Erämaja käyttää myös laulutekstin muotoa proosarunon ohella. Salusjärven mielestä Erämajan runoissa on suurta riemua ja suurta tolkuttomuutta. ”Kyllä minäkin arjessa olen selvinnyt kaikkine tunteinenikin,” Erämaja totesi. Tuomisto esitti runon hänen kokoelmastaan.

Virpi Vairisen esikoisteos Kuten avata äkisti (Kolera, 2015) on ”yhden päivän runoelma”, jonka runojen todettiin olevan ”leikkisällä tavalla käsitteellisiä.” Teoksessa on ”kohinaa” ja Kylmälän mukaan se on samastuttava ja arkinen kokeelliseksi runoteokseksi. ”Runot syntyivät pyörimällä ympyrää neljän seinän sisällä”, Vairinen kertoi. Hän oli joskus lukenut paljon ”jokapäiväisen syvällisyydestä”, jolloin oppi näkemään triviaaleissa asioissa syvällisyyttä, mikä välittyy myös teoksesta.

Raadista tämä kirja oli ollut hauska! Tuomisto esitti Vairisen runon. Lopuksi puhuttiin vielä Turun runoskenestä, joka on nyt niin aktiivinen, että Vairinen ei edes ehdi kaikkiin järjestettäviin tapahtumiin.

Virpi Vairisen kustantaja on itsekin palkintoehdokkaana! Runoilija Susinukke Kosola on myös Kolera-kollektiivin edustaja. Edellisen kerran sama oli tapahtunut Tanssivassa karhussa pari vuotta sitten, kun Ville Hytönen ja Juha Kulmala olivat ehdokkaina. Kylmälä kysyi keskinkertaisuuden teemasta, mihin Kosola vastasi: ”Keskinkertaisuus on jotain mikä on jokaisessa suurimmaksi osaksi, mutta kukaan ei ole täysin keskinkertainen. Nykykulttuurissa identifioidutaan sen mukaan, mikä meissä ei ole keskinkertaista. Ihmiset eivät tunne oloaan mukavaksi keskinkertaisuudessaan.” Tuomisto esitti runon Kosolan teoksesta Avaruuskissojen leikkikalu (Sammakko, 2016).

Seuraavaksi Kosolalta tiedusteltiin anarkistilyyrikon viitasta. ”Mä oon anarkisti ja mä oon lyyrikko, joten kyllä, identifioidun tähän lokeroon.” Kosolan aika ei oikeastaan riitä sekä kirjoittamiseen että kustantamiseen, ne ovat hänelle sekä työ että harrastus, mutta hän totesi olevansa niin obsessoitunut runouteen, että tämä kaikki on vain luonteva tapa viettää aikaa. Myös optimismia ja pessimismiä pohdittiin: ”Optimismi on lopulta hedelmällisempi lähestymistapa, koska lamauttaa vähemmän, mutta pessimismistäkin pystyy ammentamaan raivoa, jolla saa myös jotain aikaan.”

Kristian Blombergin runokokoelmaa Valokaaria (Poesia, 2015) raati kuvasi kauniiksi. "Kauneus tekeytyy tai kehkeytyy nykyään hiljaisuudessa", Blomberg totesi. Kylmälän mukaan hyvä sana kuvaamaan Valokaaria on maltti – teos malttaa lausua hiljaa asioita. Fragmentista kirjoitustyylinä todettiin, että se ei ole vielä "lukkiutunut." Vasama esitti runon Blombergin teoksesta.

Blomberg on kirjoittanut uusista runouden muodoista toimittaessaan Tuli ja Savu -lehteä. ”Liikutaan negatiivisen teologian parissa, määritellään mitä jokin ei ole sen sijaan että mitä jokin on”, hän totesi runouskeskustelusta. Valokaaria kuvattiin kirjaksi, johon tekee mieli palata. Salusjärvi sanoi, että ”mielellään avaa sattumanmutikassa jostakin aukeamasta.” Raati kiitti lopuksi myös sitä, miten kauniisti Blomberg puhui tässä haastattelussa työstään.

Gösta Ågren ei ollut päässyt paikalle, mutta raadin jäsenistä erityisesti Marit Lidqvist oli lukenut Dikter utan land (Schildts & Söderströms, 2015) -teoksen tarkkaan. Kylmälän mukaan teos on kooltaan pieni ja runot tiiviitä ja kevyen tuntuisia, mutta samalla se on painava ja laaja. Ågrenin teoksia kuvattiin myös ”työläiksi lukukokemuksiksi.” 80 vuotta nyt täyttävä Ågren on kirjoittanut jo 60 vuoden ajan. Ågren suhtautuu vakavasti maailmaan ja minään. Huomiota herätti, että ikähaarukka ehdokkaissa on suuri: on 30-luvulla ja 90-luvulla syntyneitä. Vasama luki Ågrenin ruotsinkielisen runon.

Kylmälän mielestä Ågren on myös filosofi ja ajattelija runoilijuuden lisäksi. ”On kuin runoilija olisi pudotettu autiolle saarelle yhden paperin kera ja tämän pitää kirjoittaa säästeliäästi”. Ågren käy myös runoissaan dialogia Ralph Waldo Emersonin kanssa. Puhe kääntyi myös runouden julkaisemisen muotoihin: ”Nuoremmilta sukupolvilta ei tule fyysistä runoutta, vaan ne ovat netissä ja lavarunoustapahtumissa.”

Puhuttiin myös Kääntäjäkarhu-palkinnosta. Runouden kääntäminen on erityisen haastavaa, puhutaan jopa että onko se mahdotonta, vai tuleeko vain kirjoittaneeksi uusia runoja alkuteoksesta inspiroituneena. Rilken klassikkoteoksesta Duinon elegiat kuitenkin ilmestyi jo toinen käännös suomeksi. ”Vironkielistä runoutta ei ole käännetty tarpeeksi”, todettiin yksiselitteisesti. Viime vuonna oli käännetty myös saamelaisrunoutta, mitä yleisesti ottaen on suomeksi hyvin vähän. ”Kääntäjät ovat verisuonia, jotka pumppaavat happea meidän väsyneeseen elimistöön”, ylisti Salusjärvi. Viimeisen vuoden suomalaisen runouden tyyli tiiviistettiin vielä: ”Ei torvet soinut ja bassot raikannut, vaan se oli sellasta jääkaapin hyrinää”, arkiset havainnot olivat siis pääosassa. Susinukke Kosolan mukaan Kolera joutuu nyt jo hylkäämään käsikirjoituksia, joita hän haluaisi julkaista, eli tällaisten havaintojen pohjalta voisi sanoa, että nyt eletään runouden kultakautta. Kristian Blombergin mielestä se, miten sosiaalisena runousmaailmaa kuvataan, ei aina tunnu niin todelliselta kuin millaista teosmaailman rikkaus on. ”Runoustapahtumissa kollegoiden tapaaminen ja yleisön tapaaminen on tärkeää, sillä niissä konkretisoituu se, että runoja kirjoitetaan konkreettiselle yleisölle”, todettiin myös. Kosolan mielestä tämän Poetry Jamin tyyliset tapahtumat ovat ”insestiorgiat, joissa runoilijat taputtelevat toisiaan.” Aleksis Salusjärven näkemys runouden tasosta ilmaistuista mielipiteistä syntyneisiin viime vuosien kohuihin oli, että kustantajat menettivät otteensa runoudesta, keksittiin uusia tapoja julkaisemiseen, ja siinä on ollut yhdellä ja toisellakin sulattelemista.

Näihin tunnelmiin päättyi klubin Tanssivaa karhua käsittelevä osio. Seuraavaksi kuultiin räppiä ja sitten jazzia spoken wordin kera! Itse jouduin valitettavasti lähtemään pian Tanssivaa karhua käsitelleen osuuden jälkeen, sillä flunssa alkoi illan mittaan taas kiristää otettaan muun muassa loppumattomalta tuntuneen yskäkohtauksen myötä, joten oli pakko suunnata kotiin. Harmitti kyllä, sillä olisin mielelläni kuunnellut myös open mic -osuuden lavarunoutta. Uskon kuitenkin myös sitä pääseväni kuulemaan jossain tapahtumassa taas lähiaikoina. Seuraavaksi sitten tutustumaan Tanssivan karhun ehdokasteoksiin ennen heinäkuun alussa koittavaa palkinnonjakoa!

Tuomas Aitonurmi
Informaatikko ja toimittaja
Kirjasampo
 

Julkaistu 24.5.2016, pari kansikuvaa muokattu 26.5.2016.