Pianotunnit

Hongkongin palauttamisesta Kiinalle tulee 1.7. kuluneeksi 20 vuotta. Hongkongissa syntyneen ja kasvaneen, sittemmin Yhdysvaltoihin asettuneen Janice Y. K. Leen esikoisromaani Pianotunnit (Tammi 2009, suom. Helene Bützow) sijoittuu Hongkongiin 1940- ja 1950-luvuilla. Tarinan aiempi aikataso kuvaa maailmanmatkaaja Willin ja seurapiirikuningatar Trudyn suhdetta sodan keskellä kuohuvassa kaupungissa, jonka japanilaiset lopulta miehittävät. Kymmenen vuotta myöhemmin seurataan nuoren ja kokemattoman englantilaisen Clairen sopeutumista kaupunkiin hänen muutettuaan sinne miehensä kanssa. Hiljalleen sodanaikaiset tapahtumat selviävät ja päästään kurkistamaan hienojen kulissien taakse. "Yllätyksekseen Claire ei inhonnutkaan Hongkongia, niin kuin äiti oli povannut. Kadut olivat vilkkaita ja kiehtovia ja täysin erilaisia kuin Croydonissa. Ne olivat täynnä ihmisiä ja kauppoja ja tavaroita, jollaisia hän ei ollut nähnyt koskaan ennen. Claire osti mielellään paikallisia leivonnaisia, mangopullia ja keltaisia munapiiraita. Joskus hän meni retkillään keskustan ulkopuolelle, missä ympäristö muuttui nopeasti vieraaksi, ja hän saattoi olla ainoa valkoinen."