Henkien talo

Chileläisen Isabel Allenden (s. 2.8.1942) esikoisromaanin Henkien talo (Otava 1985, suom. Jyrki Lappi-Seppälä) ilmestyessä Latinalaisen Amerikan kirjallisuus sai verevän, voimakkaan ja uudenlaisen äänen. Laaja, kolmen sukupolven läpi kulkeva sukukronikka luo kuvan kokonaisen maan historiasta 1900-luvulla. Päähenkilöiksi nousevat kirjavan suvun naiset eri sukupolvissa: Clara, Blanca ja Alba (kaikkien nimet merkitsevät valoa). Kirjan kertomuksessa on monenlaisia elementtejä maagisesta realismista rakkaustarinaan, ja aiheet liikkuvat niin luokkasodissa kuin intiaaninoitien salaisuuksissakin. "Clara vietti lapsuutensa ja astui nuoruusikään kotinsa seinien sisällä, keskellä uskomattomia tarinoita ja rauhallista äänettömyyttä, jossa aikaa ei mitattu kelloilla eikä kalentereilla; jossa esineet elivät omaa elämäänsä, haamut istuivat samassa pöydässä elävien kanssa, menneisyys ja tulevaisuus kuuluivat osana samaan kokonaisuuteen, ja nykytodellisuus oli vain peilinpalasten sekava kaleidoskooppi, jossa kaikki oli mahdollista."