Runokuun 2017 tapahtumaraportointia: Rakkaudesta lajiin ja Suomi on runo

Runokuu-festivaalin teemana 21.–27.8.2017 oli rakkaus, ja tapahtumia järjestettiin viikon aikana kaikkiaan yli 40. Kirjasampo oli tänä vuonna vahvasti mukana Runokuu-yhteistyössä verkon puolella, sillä rakkausaiheisten runojen lukemiseen kannustettiin vinkkilistalla, ja mukaan haasteeseen lähti monia kirjastoja ja kirjabloggaajia. Tässä jutussa on raportointia keskustelusta ja tapahtumasta, joita Kirjasammon toimittaja seurasi paikan päällä tiistaina 22.8. Kansallisteatterin lavaklubilla.

Rakkaudesta lajiin -keskustelu

"Tee se itse"-henkinen kustannustoiminta oli puheenaiheena Lavaklubilla tiistaina hieman ennen kolmituntista Suomi on runo -maratonia, josta lisää myöhemmin. Rakkaudesta lajiin -keskusteluun osallistuivat omaehtoisen julkaisutoiminnan toteuttajat Daniil Kozlov (Kolera), Iina Esko (Khaos Publishing) ja Jessica Niiranen (Muusa-zine). Keskustelua veti Elina Tervonen Nuoren Voiman Liitosta. Parilla keskustelijoista oli taustaa zine-maailmassa eli ns. amatöörimeiningillä toteutetuissa pienlehdissä, joiden sisältö ei ole perinteiseen tapaan toimitettua, mutta joissa silti pyritään laadukkaaseen tasoon.

Kolera-kustantamo syntyi, kun Daniil Kozlov näki ympärillään materiaalia, jonka halusi saada ihmisten ulottuville. Sattui olemaan ylimääräistä rahaakin, koska Turun yliopistossa opiskelevan Kozlovin oli byrokratian takia käytännössä pakko nostaa opintolainaa. Kustannustoiminnasta ei ollut tarkoitus tulla pitkäkestoista, mutta lopulta se vakiintui. Nykyisin Kolera kustantaa vuodessa 6-8 isompaa nimekettä ja lisäksi "pikkusälää".

Khaos Publishingin taustalla ei ollut zine-maailmaa, mutta itse tekemisen meininki kyllä. Iina Esko kertoi ensin julkaisseensa omakustanteisen tietokirjan ja keränneensä siihen varoja joukkorahoituksella. "Huomasin, että täähän on siistiä." Ensin löytyi julkaistavia kirjoja ja sitten niiden taustalle syntyi julkaiseva taho, koska oli helpompi hakea toimittajien työhön apurahaa kun oli "oikea kustantamo" taustalla. Nykyisin Khaos Publishingilla on myös myyntitoimintaa ja Helsingissä pieni liiketila, joka jaetaan muiden toimijoiden, Kosmisen kollektiivin, kanssa.

Muusa-zinen Jessica Niiranen kertoi, että he tekivät yhdessä lehden toisen tekijän Alisa Tuomisen kanssa ensin "yhteen kasattua vihkoa meidän omista töistä". Lehti vakiintui sittemmin neljä kertaa vuodessa julkaistavaksi, ihmiset alkoivat kiinnostua ja ostaa sitä. Joka lehteen liittyy nykyisin aina teemasana, johon pohjautuen tekijät voivat lähettää tekstejään tai kuviaan. Lehti joutui siirtymään nettiin, koska painattamisesta Suomessa tuli liian kallista ja tarpeeksi suuren määrän printtaaminen olisi ollut hankalaa.

Elina Tervosen näkemys oli, että DIY (Do It Yourself, tee-se-itse) elää tällä hetkellä renessanssia kulttuurin kentällä. Iina Esko kertoi, että heidän tarkoituksenaan ei ole tavoittaa kaikkia vaan löytää juuri se oma, pieni yleisö. Kozlov totesi, että isot kustantamot ovat supistaneet runouden valikoimia, jolloin kokeilut siirtyvät pienemmille toimijoille ja "valokeila pirstoutuu myös periferioihin", eli pienemmät tekijätkin saavat näkyvyyttä. Niiranen kertoi Instagramin olleen heille tärkeä, kun he alkoivat dokumentoida tekemisen prosessia ja julkaista kuvia valmiista vihkoista. Kozlov pohdiskeli, että 80- ja 90-luvuilla syntyneillä on tietotaitoa yksin tekemiseen ja monet osaavat jopa toteuttaa kirjan itse kantta ja taittoa myöten, koska ikäluokka on kasvanut teknologian parissa. Eskon mukaan henkinen kynnys tekemiseen ja itsejulkaisemiseen on usein suurin este.

Puhuttiin auktoriteettina toimimisesta julkaistavalle materiaalille. Niiranen sanoi, etteivät he koe Muusa-zinessä olevansa auktoriteetteja kuvallisen tai tekstuaalisen ilmaisun saralla. Monet ovat silti jännittäneet materiaalin lähettämistä heille, mutta Niiranen toivoi, ettei siitä tarvitsisi stressata. Samoilla linjoilla oli myös Kozlov, jonka mielestä on hämmentävää olla välikädessä ja lähettää puolivirallisia vastauksia, myös hylkäyksiä. Hän tietää itsekin, millaista on lähettää kustantajalle tekstiä kirjoittajana (Kozlovin eli Susinukke Kosolan toisen runokirjan on julkaissut Sammakko-kustantamo). Kirjoittaja on tehnyt jotain itselleen tärkeää, ja ihminen jolle teksti on lähetetty joutuu ottamaan auktoriteettiaseman – siltä ei voi välttyä. Kozlovin mukaan runouden parissa ei enää ajatella, että "vain isoilta kustantajilta tulee hyvää ja omakustanteet ovat paskaa". Hän näkee, että apurahatahot ja kirjastot joutuvat kuitenkin edelleen olemaan toimijoita, jotka suhtautuvat varauksella omakustanteisiin, koska kaikkea tarjottavaa ei ehdi lukemaan laadun varmistamiseksi.

Keskustelu siirtyi pienjulkaisijoiden yleisöihin. Esko totesi, että jos tekee pieniä kulttuurituotteita, yleisökin on väistämättä pieni. Miksi ei siis julkaisisi itse, koska pienen yleisön tuntee itse parhaiten. Yleiskustantamoja on hankala lähteä fanittamaan, koska julkaistava materiaali on niin monenlaista, mutta erikoistuneiden pienten tekijöiden ympärille syntyy helposti yhteisöjä. Kozlov totesi kulutusvalintojen identiteetin rakentajina olevan nykypäivän ilmiö. "Kolera on hyvin paljon sen näköinen, mitä mä muutenkin olen somessa."

Alettiin keskustella netin ja somekanavien merkityksestä. Tervonen pohdiskeli sitä, miten Instagram-runous on maailmalla ilmiö, mutta Suomessa ei vielä juurikaan. Englanninkielisessä maailmassa monet Instagramin käyttäjät jakavat kuvia, jotka sisältävät tunnettujen runoilijoiden tekstejä. Niiranen mielsi asiaan vaikuttavan, että Suomi on pieni paikka ja runous kytkeytyy vahvasti tekijöihin, joten meistä tuntuu kummalliselta jakaa muiden tekstejä esim. Instagramissa. Esko totesi, että Twitter-runoudessa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia Suomessa: sitä ei juuri ole meillä tehty, ja tekijällä olisi aito mahdollisuus löytää yleisönsä laajasti. Kozlov mainitsi Paperi T:n Post-alfan kohdalla somejakamista tapahtuneen – kirjan mustat sivut toimivat hyvin kuvien taustalla Instagramissa! Kozlov kertoi, ettei itse ole sosiaalisessa mediassa kovin laajasti aktiivinen. Hän käyttää vain paria kanavaa, jotka on kokenut luonteviksi.

Yhteisöllisyyden merkityksestä ja tulevaisuudennäkymistä keskusteltaessa Kozlov kertoi, että suunnitelmissa on open mic -tapahtuma, joka yhdistyisi mm. performanssitaiteeseen, ja tapahtumaan liittyen julkaistaisiin kuukausittain zineä, jossa esim. ruodittaisiin edellisen kerran open mic -runoilijoita. Niiranen sanoi, että yhteisöllisyydelle on heilläkin kysyntää – olisi mukavaa olla tekemisissä niiden ihmisten kanssa, jotka lähettävät Muusa-zineen materiaalia. Tervonen mainitsi, että koska yleensä kulttuuritoimijat tekevät asioita itsekseen, tapahtumat ovat varmasti kullanarvoisia muiden tekijöiden tapaamiseksi.

Pienjulkaisijoiden teoksissa yhdistyvät usein eri taidelajit. Niirasen mukaan heille ei ole väliä, käsitteleekö asiaa kuvan vai tekstin kautta, ne ovat samanarvoisia. Esko totesi ilmaisumuotojen sekoittuvan nykyisin, eikä tarvitse olla pitkää koulutusta käytynä jokaiselle taiteen alalle, vaan voi tehdä matalammalla kynnyksellä monitaiteista sisältöä. Niirasen mielestä on positiivista, ettei tarvitse ottaa itselleen tiukkaa identiteettiä esim. kirjailijana tai kuvataiteilijana. Tällöin ei tarvitse rajoittaa tekemistään vain yhteen asiaan. Kozlov muistutti, että vielä 1900-luvun alussa oli hyvin yleistä, että runokirja sisälsi kuvitusta. Nykyisin kustantamoilla ei useimmiten ole varaa maksaa graafikolle tai kuvittajalle erikseen teoksen kuvittamisesta. Koleran kevään julkaisut ovat kaikki kuvitettuja, Kozlovin mukaan siksi, että huvitti! Monialaisuuden lisäksi pienkustantajien teoksissa painottuvat yleensä kokemuksellisuus ja henkilökohtaisuus.

Suomi on runo -maraton

Runoilija Tuija Välipakka perusti itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Suomi on runo -blogin, jotta myös kotimainen runous pääsisi esille juhlavuosihulinoissa. Blogissa julkaistaan joka viikko yksi ennen julkaisematon runo suomalaiselta nykyrunoilijalta. Kolmituntinen Suomi on runo -maraton toi yhteensä 26 kotimaista runoilijaa Lavaklubin lavalle lukemaan blogia varten tehdyt runonsa ja moni esitti myös muuta tuotantoaan.

Lavaklubin penkit (jotka kylläkin ovat vähälukuiset) täyttyivät jo ennen tapahtuman alkua, eikä seisomapaikoillakaan varsinaisesti ollut tilaa käsiään heilutella. Tapahtuman kuluessa tila oli todettu ajoittain täydeksi, jolloin ovelta jouduttiin käännyttämään kiinnostuneita sisään pyrkijöitä. Lämpö kohosi, mutta keskittyminen pysyi runoilijoiden esityksissä, jotka olivat kauttaaltaan ammattimaisella varmuudella toteutettuja ja vangitsevia. Mukana oli Anja Erämajan kaltaisia aina yhtä loistavia esiintyjiä, lausuntatyylillään vangitsevia tekijöitä kuten Katariina Vuorinen, tyylilleen uskollisia pitkän linjan lavarunoilijoita kuten Tapani Kinnunen ja suuret suosionosoitukset keränneitä, minulle entuudestaan tuntemattomia nimiä kuten Juha Rautio. Välipakka juonsi jokaisen runoilijan lavalle kertoen heistä aina yhden faktan tai lukien heiltä lainatun sitaatin. Runoilijat oli jaettu viiteen ryhmään teemoittain, jotka olivat "tämä hetki", "sinua kohti", "rakkaus ja kuolema", "yksilö" sekä "yhteisö". Esitettyjen runojen sävy muuttui kiinnostavasti teemojen mukaan, ja esimerkiksi "rakkaus ja kuolema"-osiossa kuultiin rankkojakin tekstejä jälkimmäisen aiheen painottuessa esitetyissä runoissa.

Intensiivisessä maratonissa olivat Välipakan lisäksi mukana Anja Erämaja, Janette Hannukainen, Olli Heikkonen, Jouni Inkala, Anna Elina Isoaro, Raisa Jäntti, Tapani Kinnunen, Tomi Kontio, Juha Kumala, Kirsti Kuronen, Sirpa Kyyrönen, Tiina Lehikoinen, Risto Oikarinen, Juha Rautio, Helena Sinervo, Juha Siro, Anni Sumari, Miia Toivio, Jarkko Tontti, Johanna Venho, Sinikka Vuola, Katariina Vuorinen ja Kristiina Wallin.

Lisätietoja:
Runokuu
Khaos Publishing
Kolera
Muusa-zine
Suomi on runo -blogi

Tuomas Aitonurmi
Informaatikko ja toimittaja
Kirjasampo