Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Runokuu 2019: Genreblender

Teema
20.8.2019

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Kansallisteatterin Lavaklubi, perjantai 16.8. kello 19. Olen löytänyt hyvän nojatuolipaikan, se on täällä aina luksusta. Päätän, etten luovu paikastani helpolla. Tapahtuma kestää neljä tuntia. Lasissa on valkoviiniä. Aika aloittaa.

Juontajat nousevat lavalle. Ensin heidän kasvoihinsa paistaa liian kirkas valo, sitä himmennetään. Genreblender-tapahtuman juontavat Veera Koivaara ja Juho Kuusi. Nimi on tosiaan genreblender, ei genderblender, kuten lipuissa lukee. Juontajat päättävät, että illan huudahdus on nyt miksaillaan. Tajuan vasta tätä tekstiä kirjoittaessani sen idean, miksaus sekoittamisena. Ehkä hitaus ei ole pahasta. Illan tarkoituksena on lajien sekoittaminen.

Runoilija, prosaisti ja tutkija Matti Kangaskoski saapuu lavalle kitaran varteen. Ranskalainen runoilija ja muusikko Yekta istuu sähköpianon ääreen, alkaa lukea englanniksi. Biitit sykkivät ilmaan, kitara ja piano liittyvät mukaan. Tempo säilyy hitaana, tilaa jää luennalle, eri äänille, mikään ei valtaa koko tilaa. Havahdun vasta parin minuutin jälkeen; sanojakin voisi kuunnella. Parhaiten jää mieleen aina toisto, nyt: mother, mother, mother. (Äidin toistelu toimii aina, kysykää vaikka Rammstein-yhtyeeltä, joka kolmannen levynsä slovarilla sai keikoillaan käyvät hevifanit huutamaan täysillä äitiä.) Kitara vaimenee, Kangaskoski nousee mikrofonille lukemaan Pääkalloneuvotteluja. Tänään suoritan tärkeää tehtävää pääkallo päätteli. – – Tässä menee vielä hetki. Kohtalokkaasta elokuvakohtauksesta muistuttava piano sopii pääkallon tekemisten, pohdintojen taustalle. Piano vaimenee, pääkallo jää puhumaan. Kallon lopetettua yksinäinen kitara jatkaa. Yekta alkaa lukea ranskaksi, häpeän etten ymmärrä kieltä. Rytmit kuulostavat soljuvilta. Seuraa yhteissoittoa, lopussa yleisöä tapututetaan rytmissä. Esityksen jälkeen juontajat kertovat, että se oli koostettu kahdessa päivässä, vaikuttavaa.

Hannele Richertin syksyllä ilmestyvä sarjakuva-albumi Suuntavaisto siirtyy lavalle, jonne nousee tekijän kanssa esitystaiteilijoita. Tekniset ongelmat viivästyttävät alkua, koneen buuttaus; laitteet haavoittuvat niin helposti. Kone on taas käynnissä. Taustalle heijastetaan albumin sivuja, esiintyjät lukevat repliikkejä, tuottavat sarjakuvan ääniä niin suullaan kuin jaloillaan. Istun huonossa kulmassa lavaan, sarjakuvan ruuduista on vaikea saada selvää, eikä esiintyjiä lavalla näy kunnolla toistensa takaa. Näin käy joskus, nyt hyvä nojatuolipaikkani petti. Keskityn ääniin. Myös nauhalta tulee ääniefektejä, kuten metallimusiikkia. Sarjakuvan voi siirtää lavalle, mutta alan miettiä vaihtoehtoisia tapoja tehdä tämä; ehkä lavarunouden tyyliin? Jos visuaalisen jättäisi paperille, tutkisi mitä voi tehdä äänellä.

Miten essee taipuu lavarunouden tapoihin? Maaria Ylikangas juontaa lavalle essee open micin, joka saattaa olla Suomen ensimmäinen. Kirjailija Taneli Viljanen lämmittelee lavan otteella tulevasta muunsukupuolisuutta käsittelevästä esseeproosateoksestaan. Mutta onko tämä kielen ympärillä leijuva ektoplasma osa kieltä? – – Selvää on vain, että meidän on kumottava kapitalismi ja patriarkaatti, ja näin tultava vapaaksi. Tekstissä on paljon aaveita.

Riikka Ala-Hakula aloittaa varsinaisen avomikkiosuuden. Hänenkin tekstissään esiintyy aaveita. Muuttuva ja samana pysyvä maisema muodostaa kokemuksen siitä, ettei olla missään. Historian kerrokset avautuvat nykyhetkeen. Haamu on lopulta kestävämpi kuin ruumis, josta ei ole jäljellä enää mitään.

Ilja Lehtinen kertoo lavalle saavuttuaan kusettaneensa, hän lukee päiväkirjaa josta ehkä tulee essee. Lehtinen lukee tekstiään läppärin näytöltä, nopeasti. On vaikeaa poimia sitaatteja. Lentokonetta verrataan ilmailevaan ruumisarkkuun. Mietin, että minäkin vihaan lentokoneita kerta kerralta enemmän. Jätän seuraavan ajatuksen ajattelematta.

Seuraavana esiintyy Latteäiti eli Katri Immonen. Teksti kertoo lasten saamisen halusta, äitiydestä, sisäistetystä naisvihasta, normin painosta. Paitsi kiehtovalta, minusta ajatus tulla äidiksi tuntui jollakin tapaa radikaalilta. Hoivan radikaalius, asettuminen uusliberaalin pärjäämisen edelle.

Sofia Blanco Sequieros lukee tekstiä, jossa puhutaan Helsingin Sanat -nimisestä Twitter-tilistä, filosofiasta, lehtiteksteistä. Silmäni täyttyivät hunajalla, olin kärpänen ja kärpäsansa. Myös urheilu ja Kari Hotakaisen Kimi-kirja mainitaan. Jossain on lohduttoman kuuma, tämän open micin vahvin lopetuslause.

Tiina Käkelä lukee tekstiä proosakirjallisuuden tilanteesta. Lähtökohtana on David Shieldsin kollaasimanifesti Reality Hunger (2010). Vain murto-osa kaikesta julkaistusta kirjallisuudesta on sitä, mitä kutsumme fiktioksi. Silti fiktioproosasta puhutaan eniten. Aikamme taiteilija on editori, kuraattori, sampleri – –

Esseistä runouteen. Liettualainen runoilija Aušra Kaziliūnaitė esittää runojaan äidinkielellään, taustalla valokuvia. Yleisölle on jaettu englanninkieliset käännökset hänen teksteistään. Tartun luennassa rytmiin, yllättäviin äännähdyksiin. Runoilija muuntaa äänenkorkeuttaan villisti, minkä voimasta esitys elää. Seuraaminen käännöstekstin avulla on helpohkoa, välillä vauhti pudottaa kyydistä. Merkitsen printattuihin englanninnoksiin kohdan: sitting next to you i can smell / the wounds under your clothes

Mia Kankimäki ja Saila Susiluoto yhdistävät tietokirjallisuutta ja runoutta. Lavalla heidän uusimmat teoksensa käyvät vuoropuhelua. Susiluoto lukee teostaan Metropolis: väri jota hengität haukkoen – – näitkö unta että sinulla ei ole enää kotia. Kankimäki lukee teostaan Naiset joita ajattelen öisin: Vuokraan koirankoppini Kalliossa Kuala Lumpurista saapuneelle nuorukaiselle. – – Ajattelen yönaisiani, joiden varjot häilyvät siellä täällä. Tekstien yhdistävänä tekijänä on muun muassa Italia. Kankimäen teoksen asiaproosastakin nousee runomaisia näkymiä. Huoneeni on valkoiseksi kalkittu, korkea ja kaunis.

Kirjailija Sinikka Vuola esiintyy yhdessä haitarinsoittaja Niko Kumpuvaaran kanssa. Molemmilla on pään päällä kissan korvat, kasvoillaan maalatut kissan viikset. Teoksen nimi on Kuudes aisti. Esitys alkaa koneellisesti, vahva taustamusikki soi. Haitari tuottaa äänimattoa. Herra Kissa osaa lukea ajatuksia, julistaa kirjailja ja kertoo olevansa Pikku Kisumirri. Jonkinlaista modernia teatteria, sanoisin. Aluksi ei ole mahdollista arvata seuraavaa käännettä. Haitarista soi tuttuja kappaleita, Kisumirrin hahmo kokeilee loitsujaan; jännittävän hämmentävää. Sanaleikit virtaavat. Saan arvuuttelun juonesta kiinni, ja kokonaisuus rakentuu lopulta ovelan proosallisena kohti loppupistettä.

Eeva Turunen esittää teoksen Näyttävä heinäsorsakoiras juhlapuvussaan, joka perustuu hänen kirjaansa Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa. Elektroninen musiikki pyörittää toistuvia kuvioita taustalla, mutta Turusen esitys pohjaa paljon hänen tekstiinsä. Se on hauskaa, yllättävää, hypähtelevää ja rohkeaa. Musiikki kiihtyy, yleisöstä kuuluu naurahduksia. Esitys osoittaa, miten proosaa voi esittää kiinnostavasti lavalla, kun elävöittää sitä eri tavoin. Turunen kiittää avusta Marjo Niemeä, joka myös on työstänyt proosasta musiikkia.

Runoilija Henrik Pathirane yhdistää esityksessään Redder-yhtyeen kanssa kokeellista musiikkia ja runoja. Lavalle nousee joukko ihmisiä ja soittimia: erilaisia rumpuja, koskettimia. Runot nousevat taustakankaalle heijastettuina teksteinä, joita musiikki tukee saumatta. Tekstit vaihtuvat liukumalla. Soiton harmonisuus yllättää, kuvaus sai odottamaan jotakin riitasointuisempaa, en tiedä miksi. Olen vaihtanut paikkaa, luovuttanut nojatuolin mukavuuden eteenpäin ja noussut seisomaan; toinen jalka lähdössä, on myöhä. Kirjoitan liukuvista teksteistä ylös: kertomuksena olet eheä. Uudelta paikaltanikaan en näe kovin hyvin, mutta kuulen. Pienen teknisen mokan, korvia riipineen vinkunan jälkeen siirrytään uuteen vaiheeseen, siniseen taustaan, laulua. Taustakankaalla runo virtaa: näen vain sen / minkä voin nähdä

Hiivin ulos, iltani on täysi.

Teksti ja kuva: Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo

 

Tapahtumassa puheena esitetyt, kursivoidut tekstit ovat minun litteroimiani ja tähän artikkeliin vapaasti muotoilemiani. Vastaan prosessissa tapahtuneista virheistä.