Essee: Kauhukirjallisuuden kantaisä H. P. Lovecraft

Teema
18.10.2019

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Kauhukirjallisuuden kantaisä H. P. Lovecraft

 

Esko Juhola

Klassikko, joka melkein unohdettiin

 

Kauhukirjailija Howard Phillips Lovecraft (1890–1937) kuoli tuntemattomana suuruutena, ja on mahdollista, että hän olisi painunut kirjallisuuden historian alaviitteeksi ilman ystäviensä Donald Wandrein (1908–1987) ja August Derlethin (1907–1971) tekemää työtä. Kaksi vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen kaksikko perusti Arkham House -nimisen kustantamon, jonka ensisijainen tarkoitus oli säilyttää yhteisen ystävän tarinat tuleville sukupolville.[1]

 

Elinaikanaan Lovecraft kirjoitti ja julkaisi puolensataa novellia tai pienoisromaania. Suurin osa hänen tarinoistaan julkaistiin huokeissa pulp-lehdissä, joiden nimi tuli hienompien paperilaatujen sivutuotteena saatavasta halvasta paperimassasta (pulp).[2]

 

Tämän lisäksi hän kirjoitti muun muassa yhteistyönovelleja sekä runoja ja toimi haamukirjoittajana muun muassa Harry Houdinille. Lovecraft oli myös perehtynyt aikansa tieteeseen, erityisesti tähtitieteeseen ja kemiaan. Poikkeuksellista ahkeruutta hän osoitti kirjeiden kirjoittamisessa, joita eri arvioiden mukaan syntyi kirjailijan lyhyen elämän aikana jopa 100 000. Kirjeissään Lovecraft käsitteli fiktion kirjoittamisen ohella taidetta, politiikkaa ja historiaa. Noin viidesosa näistä kirjeistä on säilynyt, ja joidenkin mielestä kirjeet muodostavat Lovecraftin tuotannon merkittävimmän osan.[3]

 

Lovecraft nimitti kirjallisen jäämistönsä hoitajaksi antropologiystävänsä Robert Hayward Barlow’n (1918–1951), joka tulevaisuutta silmällä pitäen teki järkevän päätöksen ja luovutti Lovecraftin paperit Brownin yliopiston John Hay -kirjastolle. Jäämistö sisälsi muun muassa Lovecraftin tarinoiden alkuperäisiä käsikirjoituksia, joista elämäkerturi S. T. Joshi kykeni myöhemmin toimittamaan alkuteoksille mahdollisimman uskollisia laitoksia. Joshin työn ansiosta voimme tänä päivänä lukea Lovecraftin tarinoita siinä muodossa kuin tekijä itse ne alun perin kirjoitti.[4]

Joshi on myös kritisoinut Derlethiä, joka kirjoitti tarinoita Lovecraftin ideoiden pohjalta ja julkaisi ne omallaan sekä Lovecraftin nimellä (tai joskus jopa pelkästään H. P Lovecraftin nimellä).[5] Vaikka tarinoissa oli alkuperäistä ainesta vain siteeksi, niitä myytiin lähes miljoona kappaletta.[6] Joshin mukaan Derleth ei tosiasiassa pelastanut Lovecraftia unohdukselta, vaan uskoo, että Barlow’n ansiosta Lovecraft olisi kyllä löydetty uudelleen ennemmin tai myöhemmin.[7]

 

Tämä on kuitenkin historiallista jossittelua. Lovecraft kirjoitti tarinoitaan muun muassa Weird Tales -lehteen, joka ei 1900-luvun alussa ollut kovin merkityksellinen lehti. Levikissä se hävisi länkkäreitä, dekkareita, romantiikkaa ja jopa scifi-tarinoita julkaiseville lehdille.[8] Niin sanottu suuri yleisö ei siis ollut kuullutkaan Lovecraftista hänen kuollessaan. Derlethin tapa käyttää hänen nimeään omiin tarkoituksiinsa on kiistatta kyseenalaista, mutta voinee ajatella, että ainakin se piti Lovecraftin nimen elossa ja ihmisten mielissä.

 

Tänä päivänä Lovecraft on kaikkialla, eikä kyse ole pelkästään hänen tarinoistaan. Toki lähes kaikki hänen kirjoittamansa tarinat on suomennettu ja ne ovat edelleen hyvin saatavilla, mutta lisäksi hänen kädenjälkensä näkyy mitä moninaisimmissa kulttuurituotteissa. Monet eri tietokone-, lauta- ja korttipelit hyödyntävät suoraan Lovecraftin luomaa maailmaa ja hahmoja. Kauhukuvastosta on toimitettu jopa lastenkirjoja (!).

 

Avoin maailma

 

Viittauksia Lovecraftin luomaan maailmaan tai hänen filosofiaansa löytyy muualtakin. Esimerkiksi Ridley Scottin Alien (1979) ja John Carpenterin The Thing (1980) ammentavat suoraan Lovecraftin kosmisen kauhun visioista.[9] Lovecraftin proosa on elänyt näihin päiviin osittain siksi, että hänen luomastaan maailmasta on helppo ammentaa ja siihen on helppo lisätä omia visioita. Tutkija Jeff Nevinsin mukaan Lovecraft loi ensimmäisenä kirjailijana avoimen maailman, johon kuka tahansa voi tehdä omia lisäyksiään.[10] Tällainen vaikutus on nähtävissä muun muassa Marvelin MCU-elokuvasarjassa.

 

Lovecraftin luoman maailman keskeinen teema on se, että yksittäinen ihminen on kosmoksen mittakaavassa mitätön, eikä tällä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa kohtaloonsa. Maailmankaikkeutta kansoittavat ihmistä huomattavasti merkittävämmät voimat, kuten hirviömäiset jumaluudet Cthulhu, Yog-Sothoth ja Shub-Niggurath. Lovecraftin novelleissa käy usein niin, että ihminen törmää näihin perkeleellisiin entiteetteihin omaa typeryyttään tai tiedonjanoaan ja menettää sen seurauksena henkensä tai vähintään järkensä.

 

Lovecraftin filosofiassa on kyse kyynisyyttäkin syvemmästä tilasta. Kirjailijan kiihkein taiteellinen luomiskausi ajoittuu ensimmäiseen maailmansotaan ja sen jälkeiseen aikaan. Totaalinen sota, jossa konekiväärit, pommit ja taistelukaasut tappoivat miljoonia ihmisiä, tuhosi tehokkaasti maailmansotaa edeltäneen idealismin. Satoja tuhansia ihmisiä kuoli Verdunin ja Sommen kaltaisissa taisteluissa, ja jäljelle jääneet kantoivat traumaa lopun ikäänsä tai menettivät mielenterveytensä. Tällä oli todennäköisesti vahva vaikutus Lovecraftin maailmankatsomukseen, vaikka hän ei ensimmäisen maailmansodan kauhuja henkilökohtaisesti kokenutkaan.

 

Visio mitättömästä yksilöstä puhuttelee myös tämän päivän lukijaa. Yksittäinen ihminen on voimaton ilmastonmuutoksen kaltaisen katastrofin ja globaalien suuryritysten vallan edessä. Omassa typeryydessään ja ahneudessaan ihmiskunta tulee tuhoamaan itsensä tai vähintään suurimman osan kaikista saavutuksistaan. Lovecraftilla ei tähän olisi varmaan paljoakaan lisättävää.


H. P. Lovecraft. Kuva: Wikimedia Commons

 

Rasisti

 

H. P. Lovecraftin maailmankatsomuksen varjopuoli on hänen rasisminsa, joka kumpusi ennakkoluuloista ja siitä, ettei hänellä ollut kovin paljon suoria kontakteja itsestään jollakin tapaa poikkeaviin ihmisiin.[11] On myös syytä muistaa, että rotuerottelu oli tuon ajan Yhdysvalloissa osa vallitsevaa järjestystä. Kaiken rotuun perustuvan syrjinnän kieltävä kansalaisoikeuslaki hyväksyttiin maassa vasta vuonna 1964.

 

Yhteiskunta, jossa Lovecraft eli, oli siis kiistatta perusteiltaan rasistinen. Moni onkin yrittänyt pestä kirjailijan rasismia puhtaaksi vetoamalla siihen, että hän oli ”aikansa tuote”.[12] Saman tyyppistä keskustelua on käyty esimerkiksi Tintti Afrikassa -sarjakuvan tiimoilta. Sarjakuvassa afrikkalaiset esitetään stereotyyppisinä ja yksinkertaisina, joten teokselle on vaadittu myyntikieltoa sen rasistisuuden vuoksi. Belgiassa oikeus kuitenkin linjasi, ettei tällaiselle ollut perusteita, koska teos ”heijastelee omaa aikaansa”.[13]

 

Rasismia ei voi kuitenkaan pyyhkiä pois sillä perusteella, että se on ollut omana aikanaan jopa vallitseva ajattelutapa. 1900-luvun Yhdysvallat oli rasistinen yhteiskunta ja Euroopassa kolonialismi oli voimissaan, mutta se ei tarkoita, että kaikki olisivat ajatelleet tällä tavoin. Ihminen on aikansa ja yhteiskuntansa tuote aina vain osittain, ja hänellä on mahdollisuus ajatella myös toisin.

 

Lisäksi Lovecraftin rasismi oli ajalleenkin voimakasta. Hän luki paljon ja oli kirjeenvaihdossa myös omasta taustastaan poikkeavien ihmisten kanssa. Tästä huolimatta Lovecraft piti esimerkiksi Houston Stewart Chamberlainin rotuopillisia houreita tieteenä.[14]

 

Rasismi aatteena on usein kuitenkin ristiriitainen. Vaikka Lovecraft halveksi muun muassa juutalaisia, se ei estänyt häntä menemästä naimisiin unkarinjuutalaisen Sonia Haft Greenen (1883–1972) kanssa. Avioliitto kesti tosin vain kaksi vuotta, mutta pariskunta piti yhteyttä toisiinsa avioeron jälkeenkin kirjeitse. Liiton hajoaminen ei siis katkeroittanut Lovecraftia. Hänen rasisminsa kuitenkin syveni entisestään, sillä hän oli avioliittonsa myötä muuttanut New Yorkiin, missä oli ensimmäistä kertaa joutunut kosketuksiin erilaisista taustoista olevien ihmisten kanssa. Lovecraft ei missään vaiheessa hylännyt vastenmielisiä näkemyksiään. S. T. Joshin mukaan hän tosin lakkasi kirjoittamasta Hitleristä sen jälkeen, kun hänen ystävänsä oli käynyt 1930-luvulla Saksassa ja kertonut näkemästään.[15]

 

Pois pyyhkimisen kulttuuri

 

Tinttiä piirtänyt Hergé ystävystyi kiinalaisen Zhang Chongren (1907–1998) kanssa, mikä vaikutti osaltaan siihen, että taiteilija muutti näkemyksiään maailmasta ja muista ihmisistä. Lovecraft ei sen sijaan koskaan luopunut rasistisesta ajatusmaailmastaan. Miten hänen kirjoittamiinsa tarinoihin tulisi suhtautua? Kysymys on olennainen, sillä samankaltaista keskustelua käydään tänä päivänä monen muunkin taiteilijan kohdalla.

 

Kirjallisuustieteen näkökulmasta taideteos ja taiteilija on tavattu erottaa toisistaan. Siitä, että Vladimir Nabokov kirjoitti Lolitassaan alaikäiseen tyttöön kohdistuvasta seksuaalisesta mielenkiinnosta, ei voi siis päätellä mitään kirjailija-Nabokovin henkilökohtaisista mielipiteistä.

 

Taide on kuitenkin alkanut henkilöityä erityisesti #metoo-liikkeen seurauksena tavalla, joka hämärtää taiteilijan ja taideteoksen välistä rajaa. Esimerkiksi Michael Jacksonin väitetyt seksuaalirikokset nousivat jälleen tapetille Leaving Neverland ­­­-dokumentin myötä, ja moni fani miettii, voiko ja saako artistin musiikista edelleen pitää. Tulisiko Jacksonin musiikki pyyhkiä pois kollektiivisesta muistista, koska hän oli yksityiselämässään mahdollisesti hirviö? Ilmiö tunnetaan englanninkielisellä termillä ”cancel culture” eli poispyyhkimisen kulttuuri.[16]

 

Monen muunkin taiteilijan teokset ovat joutuneet tulilinjalle yksityiselämässä tehtyjen tekojen tai valtavirrasta poikkeavien mielipiteiden vuoksi. Nobel-palkittu kirjailija V. S. Naipaul (1932–2018) esimerkiksi pahoinpiteli ja nöyryytti vaimoaan sekä rakastajatartaan.[17] Hän myös luokitteli kirjailijoita heidän sukupuolensa mukaan ja väitti tunnistavansa naiskirjailijan kappaleen tai kahden perusteella.[18]

 

Taiteilija Teemu Mäki on korostanut taiteilijan ja taideteoksen erillisyyttä. Hänen mukaansa teos voi olla mahtava, vaikka siihen sisältyisikin rasistinen, naisvihamielinen tai taantumuksellinen viesti, eikä ”myrkyllisyys automaattisesti leviä teoksen koko kehoon”.[19] Tätä ajatusta seuraamalla voisi ajatella, etteivät taiteilijan yksityiselämässään tekemät rikokset myrkytä välttämättä hänen teoksiaan. Kysymykseen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä vastausta, eikä yksittäistä ihmistä voi syyttää, jos hän kokee taiteilijan yksityiselämän vaikuttavan hänen taiteestaan nauttimiseen.

 

Varjoja, värejä ja puhdasta hulluutta

 

Lovecraftin tapauksessa asia on monimutkainen, sillä rasismi, ennakkoluulot ja pelko toiseutta kohtaan antavat Lovecraftin proosalle osan sen voimasta.[20] Tarinoissa toiseutta eivät kuitenkaan edusta muut ihmiset vaan kosmiset hirviöt, joiden kammottavuus ajaa ihmiset järjiltään. Toisin sanoen Lovecraft kykeni kuvailemaan tähtien takaa tulevien hirviöiden uhkaa uskottavasti, koska hän ammensi niihin materiaalia omista peloistaan ja ennakkoluuloistaan.

 

Lovecraftin parhaimpiin töihin lukeutuu pitkähkö novelli ”Varjo Innsmouthin yllä[21]. Novellissa keskeisessä osassa on eri lajien keskenään pariutuminen ja sen seurauksena syntyvät sekasikiöt. Jos ottaa huomioon Lovecraftin maailmankatsomuksen, on tarinassa selvä rasistinen pohjavire, joka varoittaa eri ”rotujen” välisen pariutumisen vaaroista. Se ei kuitenkaan ole opettavainen tarina, vaan täysiverinen kauhutarina, jossa näkyy muun muassa Lovecraftin perhetaustan vaikutus. Myös tarinan loppuratkaisu on kaikkea muuta kuin opettavainen.

 

Rasistiset näkemykset eivät lopulta ole Lovecraftin tuotannon määräävä tekijä, vaan kirjailija ammensi tarinoihinsa inspiraatiota huomattavasti laajemmista lähteistä. Hyvä esimerkki on pienoisromaani ”Hulluuden vuorilla[22]. Tarina hylättiin alun perin sen liiallisen pituuden vuoksi, minkä vuoksi se julkaistiin vasta viisi vuotta myöhemmin, samana vuonna kuin ”Varjo Innsmouthin yllä”.[23]

 

”Hulluuden vuorilla” on tarina Etelämantereelle suuntautuvasta retkikunnasta, joka löytää vuorilta muinaisen kaupungin. Lovecraftin maailmankuva, jossa ihminen on kosmisessa mittakaavassa täysin mitätön, korostuu hänen kuvaillessaan hirviömäisten olentojen alkukotia:

 

”Näiden olentojen pääosa asuttaa outoja avaruuden kuiluja, joiden rakenne on tyystin ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella. Aika-avaruusympyrä, jota me pidämme kaiken kosmisen olevaisen summana, on vain mitätön atomi siinä todellisessa äärettömyydessä, joka on niiden elinpiirinä.”[24]

 

Pienoisromaanissa korostuu myös kauhukirjailijan kiinnostus tieteeseen ja toisaalta ihmisen loputtoman tiedonhalun turmiollisuus. Tarinan loppuratkaisu on Lovecraftia aidoimmillaan.

 

Lovecraft tunsi poikkeuksellisen hyvin ennen omaa aikaansa kirjoitetun kauhukirjallisuuden, mikä auttoi häntä luomaan edeltäjistään poikkeavaa ja voimakasta proosaa.[25] 1920-luvun alkupuolella hän kirjoitti pitkähkön esseen ”Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa”, jonka kuuluisat alkusanat menevät näin: ”Ihmiskunnan vanhin ja voimakkain tunne on pelko, ja pelon vanhin ja voimakkain muoto on tuntemattoman pelko.”[26]

 

Parhaimmillaan Lovecraft onkin tuntemattoman ja muodottoman pelon kuvauksessa. Kirkkain esimerkki tästä on vuonna 1927 kirjoitettu ja julkaistu novelli ”Väri avaruudesta[27], joka lukeutui tiettävästi myös kirjailijan omiin suosikkeihin. Se kertoo nimettömän kertojan matkasta maaseudulle kartoittamaan paikkaa uudelle tekojärvelle. Paikan päällä hän törmää vanhaan hulluun nimeltä Ammi Pierce, joka paljastaa, että alueelle on iskeytynyt meteoriitti, jonka ympäristöstä kaikki kasvillisuus ja elämä ovat riutuneet pikkuhiljaa pois.

 

Novellissaan Lovecraft yhdisti ensimmäistä kertaa tieteiskirjallisuuden elementtejä kauhuun. Tarinan voima syntyy toisen käden tiedoista, jotka nekin ovat parhaimmillaan hataria. Lovecraft ei missään vaiheessa näytä lukijalle suoraan, mistä kaikessa on kyse, mikä antaa sopivasti tilaa mielikuvitukselle. ”Väri avaruudesta” on mestarillinen tarina hitaasta ja kauhistuttavasta rappeutumisesta:

”Jopa vaimon ilme muuttui, mutta vieläkään Thaddeus ei tehnyt mitään. Mutta kun pojat alkoivat pelätä äitiään ja Thaddeus lähes pyörtyi kauhusta nähdessään tämän irvistelevän hänelle, päätti Nahum lukita vaimonsa ullakolle.”[28]

 

Kolme mainittua tarinaa ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka Lovecraftilla oli useita eri tulokulmia kauhun kirjoittamiseen. Työ oli kauhukirjallisuuden kannalta uraa uurtavaa, vaikka kaikkia hänen tarinoitaan ei voi edes hyvällä tahdolla pitää onnistuneina. Parhaimmat ovat kuitenkin erottamaton osa kauhukirjallisuuden kaanonia, eikä kenenkään kauhusta kiinnostuneen tulisi sivuuttaa niitä.

 

Lähteet:

 

Kirjoittaja kiittää Lovecraft-asiantuntija Lauri Lattua arvokkaista ja tekstiä merkittävästi parantaneista kommenteista. Suomessa Lovecraftin muistoa vaalii H. P. Lovecraft – historiallinen seura, jonka löydät osoitteesta: https://lovecraftseura.net

 

Kirjallisuus:

 

Lovecraft, Howard Phillips (2009). Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia. Suomentanut Ulla Selkälä, Ilkka Äärelä & Osmo Saarinen. Helsinki: Jalava.

– (2010). Varjo menneisyydestä ja muita kertomuksia. Suomentanut Ulla Selkälä ja Ilkkä Äärelä. Helsinki: Jalava.

– (2011). Vaaniva pelko ja muita kertomuksia. Suomentanut Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä. Helsinki: Jalava.

– (2013). Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa. Suomentanut Juri Nummelin. Turku: Savukeidas.

– (2014). Unennäkijän muistikirja: H. P. Lovecraftin kirjoituksia. Kääntänyt ja toimittanut Juha-Matti Rajala. Tampere: Vaskikirjat.

Onninen, Oskari & Leena Sharma (2019). Pois pyyhitty. Suomen Kuvalehti 25–26/2019.

Poole, Scott W. (2016). In the Mountains of Madness: The Life and Extraordinary Afterlife of H. P. Lovecraft. Berkeley: Soft Skull Press.

 

Verkkolähteet:

 

Helsingin Sanomat 2012. Belgialaisoikeus päätti: Tintti Afrikassa ei ole rasistinen. 13.2.2012. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002520230.html [luettu 7.10.2019].

Lattu, Lauri (2017). H. P. Lovecraft, rasisti. http://lovecraftseura.net/h-p-lovecraft-rasisti/ [luettu 7.10.2019].

Lehtonen, Veli-Pekka & Liisa Niemi (2018). Kirjailija V. S. Naipaul on kuollut – Nobel-voittaja arvosteli islamia ja piti etäisyyttä naiskirjailijoihin. Helsingin Sanomat 12.8.2018. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005788655.html [luettu 8.10.2019].

The H. P. Lovecraft Archive. http://www.hplovecraft.com [luettu 10.10.2019].

 

Teksti ja kuvat 1 & 3: Esko Juhola




[1] Poole 2016, 28.

[2] Poole 2016, 74.

[3] Lovecraft 2009, 7; Lovecraft’s Letters. The H.P. Lovecraft Archiven www-sivu.

[4] Poole 2016, 30; Lovecraft 2014, 11.

[5] August Derleth’s ”Posthumous Collaborations”. The H. P. Lovecraft Archiven www-sivu; Poole 2016, 29.

[6] Poole 2016, 29

[7] Lovecraft 2009, 9.

[8] Lovecraft 2013, 10.

[9] Poole 2016, 24.

[10] Lovecraft 2013, 6.

[11] Lattu 2017.

[12] Poole 2016, 64.

[13] Helsingin Sanomat 2012.

[14] Lovecraft 2009, 6.

[15] Lattu 2017; Lovecraft 2013, 7.

[16] Onninen & Sharma 2019, 54.

[17] Onninen & Sharma 2019, 55.

[18] Lehtonen & Niemi 2018.

[19] Onninen & Sharma 2019, 56.

[20] Lattu 2017.

[21] Lovecraft 2009, s. 83–156.

[22] Lovecraft 2011.

[23] Lovecraft 2011, 9.

[24] Lovecraft 2009, 276.

[25] Lattu 2017.

[26] Lovecraft 2013, 17.

[27] Lovecraft 2010, 33–64.

[28] Lovecraft 2010, 46.