Keskustelu

TuomasA

21.9.2020

Aloitin tätä ristiriitaisin ajatuksin: hurjan rohkea veto kirjoittaa romaani kirjailijasisaren elämästä. Epäilin, miten siinä voi onnistua, ja miltä teos tuntuu luettaessa, kun on lukenut päähenkilö-kirjailijan tuotantoa. Samalla kiinnosti valtavasti, koska kirjailija henkilönä jäi eläessään yleisölle mysteeriksi. Raija on perusteellinen sukellus kirjailijan elämään, ajatuksiin, kamppailuihin rakkauden ja kuoleman kanssa. Teos on kaunis kunnianosoitus taiteilijalle ja hänen taiteelleen. Romaanitekstinä olisin kaivannut tähän enemmän aukkoisuutta, aavistelua suoran kerronnan sijaan. Kirja tuntuu hieman myös tilinteolta, ehkä viimeiseltä sanalta? Romaani seisoo silti omilla jaloillaan, luo oman tajuntansa; todellisuuskytköksestään huolimatta sillä on fiktion mieli.

”Elämä oli asettanut hänet tälle paikalle, tarkkailemaan, näkemään; eivätkä ihmiset pidä siitä, että heidät nähdään.” (s. 77)

”Sinä vuonna hänen osakseen oli tullut täyslaidallinen hyvää, täyslaidallinen pahaa, ja taas hyvää, aalto aallon perään; siltä näytti, kun jälkeenpäin katsoi. Hän heittelehti siinä aallokossa kuin kaarnalaiva myrskylaineilla, ei voinut kuin ottaa vastaan sen mitä tuli.” (s. 138)