Keskustelu

Osallistu kommentointiin teossivulla.

Sivupiirin käyttäjän arvio

9.2.2015

Vuonna 2015 Teksasissa tapahtuu kvanttiräjähdys, jonka jälkeen Maata ei enää ole. On Otopia ja sen rinnalla monta eri maailmaa. Haltiat, demonit, elementaalit ja arvaamaton taikuus ovat arkipäivää. Lila on puoliksi kone ja ihminen, eikä hän oikein tiedä kumpaa hän on enemmän; oma itsensä vai tappava agentti. Keho on outo ja se tuottaa hänelle ongelmia kun Lila henkivartioi Zalia. Zal on suurhaltia joka laulaa suositussa bändissä, The No Showssa Otopiassa.

Kaikki eivät kuitenkaan pidä siitä että Zal haluaa elää alhaisen ihmisten keskellä Otopissa ja tälle lähetetään uhkauskirjeita, joka ajaa tämän ja Lilan poliittisten juonitteluiden keskelle. Komeaa haltiaa jahtaavat Alfheimin agentit, joista yhden kanssa Lilalla on ongelmia. Astar kuitenkin vaningoittuu kun tämä ja pari muuta haltiaa jahtaavat Zalia. Zal siepataan vasten tahtoaan Alfheimiin ja Lila joutuu hampaita kiristellen lähtemään perään Darin kanssa. Kun kaksikko on lähellä vedenalaista linnaa, jossa Zal on vankina, heidän kimppuunsa hyökkää saaqaaita. Taistelun tuoksinassa Lila vahingossa "syö" Tathin, haltian joka on nekromantikko. Niimpä Tathin sielu asustaa Lilan kehon sisällä. Kolmikko pääsee linnaan, missä laulavaa haltiatähti halutaan uhrata eetterille, jotta Alfheim olisi taas eristyksissä muista maailmoista. Lila tekee kauhun äärirajoilla yhteistyötä Tathin ja Darin kanssa saadakseen Zalin ulos linnoituksesta ja takaisin konserttilavoille.

Kirja on sekoitus fantasiaa, scifiä, agenttiromaania ja chick litiä. Aitoa peliä ei ainakaan ole ollut helpoin suomennettava, kirjassa jotkin lauseet istuvat oman suuhun oudosti. Joitain hahmojen käyttämiä laitteita kirjailija ei ole pahemmin selitellyt, mikä vaivaa ainakin tarinan alkupuolella. Samoin Lilan hahmo on alkuun ärsyttävä tämän märehtiessä omaa kohtaloaan ja kehoaan melkein jatkuvasti. Hahmona hän kuitenkin kehittyy ihailtavasti. Tarinassa on suhteellisen paljon väkivaltaa, verta yms, joten nuorimmille se ei sovi. Kirjan lopun olisi voinut kirjoittaa tiiviimmin. (Edis_ / Sivupiiri)