Keskustelu

Osallistu kommentointiin teossivulla.

Sivupiirin käyttäjän arvio

5.2.2015

Ponyboy Curtis on 14-vuotias poika, joka asuu 60-70-luvun Amerikassa. Hänen vanhempansa ovat kuolleet, jonka takia hän asuu isoveljiensä Sodapopin ja Darryn kanssa. Rasvispojat jengeineen elävät kovaa elämää: rikollisuutta, köyhyyttä ja snobeja, jotka tuon tuosta hyökkäilevät rasvisten kimppuun.

Kun Ponyboy eräänä iltana veljensä kanssa riideltyään päätyy ystävänsä Jonnyn kanssa puistoon, kaikki kääntyy huonoon suuntaan. Paikalle ilmestyy joukko snobareita, joilla ei ole mukavia aikeita. Kaksistaan Johnny ja Ponyboy eivät pärjää tappelussa - vai pärjäävätkö? Tilanteen seurauksena molemman pojan elämä muuttuu. He joutuvat tekemisiin vaikeiden asioiden ja tunteiden kanssa. Me kolme ja jengi kertoo ystävyydestä, vihasta, surusta ja kostosta. Se on hieno kuvaus ihmisyydestä.

Kirja kuvaa elävästi vaikeita asioita. Ystävän menetys voi saada suunniltaan ja jopa muuttaa ihmistä pysyvästi. Teksti on slangityyppistä, mikä tekee tavallaan aidon vaikutelman, aivan kuin Ponyboy todella kertoisi, mitä tapahtui. Pidin siitä, ettei kirjassa ollut vain tappeluja ja onnellinen loppu. Toki kirjassa kerrottiin jengitappeluista, mutta juoni kulki taidokkaasti niiden läpi. Loppu oli hyvin surullinen, mutta juurise saa kirjan jäämään mieleen. Luettuani kirjan olin sanaton. Suosittelen lämpimästi! (Comero / Sivupiiri)