Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Missä kurkien aura on

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Taiteilijaveljesten lapsuudesta ja nuoruudesta kertovasta romaanisarjastaan kirjallisuuden Suomi-palkinnon 1995 saaneen kirjailijan omaääninen muistelmaromaani on trilogian itsenäinen jatko. Tällä kertaa pääosassa on Harri Tapper itse. Lähtö lapsuudenkodista on tapahtunut – edessä oma elämä ja ura opettajana ja kirjailijana. Samanaikaisesti lapsuudenkoti alkaa hajota: voimalaitostyömaa ja kuuluisa koskisota, sitten isä-Vihtorin, Marko-veljen ja Aino-äidin kuolema. Kirjailijalle ominaisen tiheän, välähtelevän kerronnan sävy ei ole kuitenkaan tumma – traagiset tapahtumat kuvataan kauniisti, satuttavasti ja arvokkaasti.
(takakansitekstistä)
Trilogian itsenäinen jatko.

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Tekstinäyte

Rohkaiseva matinea

Vaajakosken opisto otti yhteyttä ja sovin heidän kanssaan vierailun. Lehdessä oli puffi. Kerrottiin merkittävästä kirjailijan vierailusta. Minun kuvani oli. Nyt oli selvä kuva eikä aina sama vastenmielinen. Lahja Tarvainen soitti ja pyysi pistäytymään kahveilla, kun oli kuullut minun tulevan. Lahja oli entinen naapurina, Pentti Tarvaisen eli Koivukallion Pentin vaimo. Nyt kuulin tarkemmin Pentin kuolemasta. Sydänvaivaan oli mennyt. Sydänkohtaus ottaa reippaankin miehen. Aviomiehen ottaa ja hyvän ystävän ottaa, urheilukaverin ottaa, perheen isän ottaa. Itkuksi karkaili. Lahjan ja Pentin tyttö juoksi kahveille hänkin. Kumpaan olet tullut? Kylläpähän äitiisi. Se on komeaa sukua kirkolta. Tyttö oli tästä puheesta mielissään. Äitikin oli.
Lahja saattoi minut opistolle ja neuvoi luokan. Sitten hän palasi kiireillensä. Luokassa oli yksi nainen. Kävin tervehtimässä häntä kädestä. Puhuin yleisesti. Säästä puhuin ja siitä, miten tiet muuttuvat. Pari vuotta sitten piti Lievestuoreelle kiertää Vihtasillan kautta. Nyt on Yhdeksikkö. Tie numero yhdeksän. Olisi mukava, että teillä olisi nimet eikä numerot. Voisihan tämä olla vaikka Savon tie, koska johtaa Savoon tai Liepeentie tai Saturaisten tie. Tien hintaa näet oli yritetty arvioida maahan rinnakkain asetetuilla saturaisilla. Kalliimmaksi tuli.
Kävin varmistamassa, että olemme oikeassa luokassa. Erillinen lappu oli ovipielessä teipillä kiinnitettynä. Tässä tapahtuu. Jopa Vaajakoskella sovelletaan akateemista varttia. Olemme vain kuuden kilometrin päässä yliopistosta. Tai jos laitoksessa nyt on puhumassa joku toinen kutsuttu ja keskustelu siinä salissa jatkuu ja yleisö ei pääse lähtemään. Joskus on ihan ilmiömäisiä esiintyjiä, henkeviä puhujia, vitsinikkareita tai hypnotisoivia kuiskaajia. Kyllä heille suon tilaa. Saapukoot kuulijani myöhästyneinä. Luin ensin näytettä yhdestä kirjastani ja sitten samaa aihetta toisesta ja osoitin, miten asia oli muuttunut. Muuttuu se matkallaan. Kerroin kirjoittamisen olemuksesta. Milloin käy ja milloin ei. Annoin esimerkin siitä, että keskellä kirjaani Tarinakaupunki on senttiä paksu viipale, jonka olen kirjoittanut vain yhteen kertaan ja näytin kuulijalleni saman kirjan kahta viimeistä lehteä. Näitä viheliäisiä, verisiä, hikisiä, tuskan kyyneleillä pestyjä lehtiä edessänne puistan. Kirjani lopun olen kirjoittanut ainakin kolmeenkymmeneen kertaan.
Paiskasin kirjat sivuun, tempasin liidun ja siniset takinhelmani liehuen lähdin piirtelemään rakennekaavioita. Niisä olen etevimmilläni. Liitu on minulle rakas, taulu on rakas, sieni rakas. Yhden kerran kuulijani liikahti tarttuen käsilaukkuunsa, mutta virkkeeni jatkui eikä hän päässyt irtautumaan. Epäilikö hän saapuneensa väärälle luennolle. Olin lämmennyt. Nousin tikkaille ja riiputtelin niitä pitkiä runoliuskoja, joita olin Kirkonrakentajaani synnyttänyt ja katonrajasta kerroin, miten silloinkin minua oli huimannut.
Kuinka on: Mikä panee kirjoittamaan? Kukaan ei tiedä. Sanotaan kyllä, että ruokaa kirjailijakin kaipaa ja viinaa halaa ja jostakin on hänen tupakkirahansa hankittava, mutta tämä on vale. On kolmenlaisia valheita. Erotin toisistaan kolme valheen lajia ja olin kuulijani kanssa vannovinani, että me kumpikaan emme koskaan valehtele. Me olemme puhtaita niin kuin vaajakoskelainen ihminen on puhdas. Me olemme rohkeat ja lujat niin kuin Vaajakosken virta on silloin, kun kymmenkiloiset lohet siihen kutemavimmassa puskevat.
Pyyhkin hikeä.
- Onko kuulijoilla kysyttävää keskustellaksemme vielä?
Ei hänellä ollut. Hän tarttui lujemmin laukkuunsa ja livahti luokasta. Puolitoista tuntia olin paahannut tauotta. Parhaita esiintymisiäni. En turhia ollut paukkonut enkä tyhjille seinille puhunut.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

kirjailijan muisti

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

192

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä

Osana julkaisua

Kieli

Osana julkaisua