Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Olen koskettanut taivasta

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Rakkauden iloa ja voimaa hehkuva romaani, jossa Pohjanmaa on vahvasti läsnä.
Runollinen kertomus kahden naisen välisestä rakkaudesta, toisensa löytämisen ihanuudesta. Koskettava kuvaus huippu-urheilijasta sisäisten ja ulkoisten vaatimusten paineessa, mutta myös siitä nautinnosta kun tuntee lentävänsä ponnistuslankulta kuin perhosen siivin, kun sormet koskettavat taivasta. Ja herkullisen osuva tarina suomalaisesta nykytodellisuudesta lööppeineen sekä urheilun sisäpiireistä, joista paljastuu muutakin kuin ulospäin halutaan näyttää.

(Otava)

- - -

Pituushyppääjä Venla Saarinen on Suomen suurimpia toivoja Ateenan olympiajoukkueessa. Urheilu on täyttänyt pienestä pitäen hänen elämänsä, siihen ei ole mahtunut poikia eikä muitakaan tyttöjen harrastuksia. Jo varhain Venla on huomannut olevansa erilainen, mutta vanhemmille siitä ei voi puhua. Eikä kenellekään. Venla rohkaistuu lähettämään postia Setan kautta löytämälleen deittipalstalle. Kiihkeä kirjoittelu ja tapaamiset peruskoulunopettaja Inkan kanssa johtavat rakkaudeksi syvenevään suhteeseen, joka nostattaa kummankin lähipiirissä monenlaisia tunteita. Huippu-urheilijana tunnetun Heli Krugerin (o.s. Koivula) romaanissa ovat urheilun lisäksi vahvasti läsnä Pohjanmaan maisemat, ihmiset ja murre. Kruger (s. 1975) on koulutukseltaan sosionomi ja diakoni ja asuu perheineen Vaasassa.

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

226

Kieli

Sarjamerkintä