Keskustelu

TuomasA

10.3.2020

Sivukatujen väkivaltaista elämää talvisen taivaan alla, jossa tähdetkin ovat varisseet pitkin katuja. Islantilaisrunoilija Gerður Kristnýn teos Surmavirsi (suom. Tapio Koivukari) on lyhyiden, tiiviiden runojen kokoelma. Tapahtumat ovat synkkiä, kieli silti kaunista. Suru ja traaginen kohtalo tuntuvat painavilta vähin sanoin piirrettynä. Runojen puhuja seuraa tilannetta etäältä, eikä voi muuta kuin katsoa, kun puhuteltu sinähahmo kokee karun kohtalon: hänet pelastaa kadulta nyrkkeilijä, joka kohtelee häntä väkivalloin, aina loppuun saakka. Kukaan ei auta: "Sinun pienen elämäsi hyväksi / ei tehdä mitään" (s. 59) Enää ei voi kuin viedä nuora kaulan ympärille kuolleen "yksisilmäiselle jumalalle", joka kiemurtelee katumuksesta luotuaan ihmisen kuvakseen. Nyrkkeilijäkin tapaa loppunsa väkivalloin, ja hänen kohtalonsa mustasydämisenä on ettei hänen nimeään mainita enää missään. Taustalla näkyy tuokiokuvina yön lyömä kaupunki, talven viiltävä kylmä ja tuiskuava lumi, kuin myrkyllinen tuhka. Ihmisten tavoin talvi on kokoelmassa julma, kuin sota. Vaikuttava, painostavankin synkkä teos, jonka lukemista karunkaunis kieli helpottaa.

"Panit merkille / vasta / liian myöhään / että talo upposi // Vesi pyörteili / laudoitusten välissä / kohisi koskena / ikkunoista" (s. 40)