Keskustelu

TuomasA

22.7.2021

Pauliina Vanhatalo käsittelee omaelämäkerrallisen teossarjansa kolmannessa kirjassa tunteiden vaikutusta elämässään. Tuntemani maailma on tyyliltään esseistinen, analyyttinen mutta myös kaunokirjallisesti muotoiltu teos. Vanhatalo on tutkinut psykopaattien maailmaa, joka kiehtoo häntä koska eroaa niin paljon siitä emotionaalisesta kuormituksesta, jota hän jatkuvasti kokee asioiden äärellä. Milloin ajattelutyöläinen todella lomailee? Mindfulnesskin voi tuntua ärsyttävältä, jos tahtoisi kehitellä kävelylenkeillä lauseita (tunnistan). Lopulta luonnon äärellä oleminen ja ruumiiseen palautuminen tuovat kuitenkin läsnäolon kokemuksia. En usko, että tässä asiassa on “pakettiratkaisua”, eikä sellaista tarjoa Vanhatalokaan. Myös rajojen piirtäminen nousee esille; sitä on käsitelty monissa paikoissa viime aikoina, tai sitten huomaan sen koska asia on pohdituttanut minua. Tuntemani maailma on tiivis teos, joka ei pyri kertomaan aiheesta kaikkea, vaan keskittyy oman väylän etsimiseen tunneaallokossa.

”Se nykyhetkeen kiinnittyminen, joka käy psykopaateilta automaattisesti, on minulle loputon ja jokseenkin epäkiinnostava työsarka. Kun voin hyvin, täytän tajuntani mieluummin kuvitelmilla, suunnitelmilla, haaveilla ja työllä kuin raivaan tilaa hetkellisten aistimusten ja ohimenevien vaikutelmien tiedostamiselle. Usein tuntuu tuhlaukselta haaskata vaikkapa kävelyretket epämääräiseen läsnäoloon, kun niiden aikana ehtii rakentaa monta hyvää lausetta. Sitä paitsi en tahdo ajatusten olevan taivaalla leijailevia pilviä.”

”Tunneaallokko sylkee minut rannalle kuin saaliin, josta se on saanut tarpeekseen. Ehkä olet nyt oppinut läksysi, se vaikuttaa sanovan. Mutta enhän minä koskaan opi.”

”Kun ajattelee ammatikseen, työskentelyä on mahdotonta lopettaa täysin, koska ajatteleminen ei ole tahdonalaista toimintaa, mutta juuri nyt työn taajuus on vaimeampi.”