Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Karjalan kuningas

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Simpauttaja, 1973 ilmestynyt Heikki Turusen maineikas esikoisromaani, päättyy Oton, moniongelmaisen kansantaiteilijan joutumiseen pakkohoitoon itselleen ja ympäristölleen vaarallisena henkilönä hänen veljensä Impan valheiden takia. Tarinan pohjana ollut elämä ei kuitenkaan siihen lopu. Jo seuraavana yönä Imppa löytää veljensä laatikoista outoja kirjoituksia, eräänlaisen Oton hulluuden historiikin, jonka paljastukset asettavat kylää kuohuttaneet Pirtamon kuoleman ja Taivaisen Juulin hyväksikäytön äkkiä uuteen ja yllättävään valoon.

Karjalan kuninkaassa Turunen kertoo Simpauttajassa aloittamansa tarinan loppuun. Tuloksena on traaginen ja koskettava taiteilija- ja rakkausromaani, mutta myös rehellinen tarina lapsen seksuaalisesta kehityksestä maaseudulla. Ennen kaikkea se avaa uuden, kriittisemmän, joskin aina yhtä ihailevan näkökulman asutustoimintaan kiihkeimpänä jälleenrakennusaikana, suurten ikäluokkien lapsuudessa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

331

Kustantaja

Kieli