Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Verho

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Ola ei muista – ei tahdo muistaa – mitä lapsena tapahtui. Mutta uhmakaan ei auta, kun isoisän varjo kasvaa liian suureksi.

Ola asuu isoisän talossa isoisän, Aini-mummin ja Kristiinan kanssa, sillä hänen vanhempansa ovat kuolleet. Isoisä on kiivas johtajaopettaja – isoisää on toteltava, tai muuten joutuu verstaaseen isoisän nikkaroimien vauvansänkyjen keskelle vuolemaan kynään tasaista terää. Isoisästä myös kuiskitaan kaikenlaista, vanhoja ja uudempiakin asioita. Aini-mummia puheet ahdistavat, mutta Kristiina kapinoi, villitsee Olankin kasvattamaan pitkää tukkaa. Kristiina painostaa Olaa muistamaan, mutta Ola ei tahdo, ei halua nähdä vanhempiensa valokuvia, ei muistaa rappukäytävän kivisiä askelmia eikä samettiverhon kosketusta.

Verhon tapahtumat sijoittuvat jokivarren kaupunkiin muutaman vuosikymmenen taakse. Marja Leena Virtanen kuljettaa herkän pojan kehitystarinaa kuin jännityskertomusta, rakentaa latausta ristiriitaisen isoisän ja murrosikään varttuvan Olan välille ja paljastaa vähä vähältä tragedian, jonka seurauksia on eletty vuodesta toiseen.

(Karisto)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Nimi

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

311

Kustantaja

Kieli