Kananlihalla

Tyyppi

novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Amerikkalainen tiedustelumies saapuu kylmimpään vuodenaikaan vähintään yhtä kylmän sodan aikaiseen Helsinkiin ja huomaa pian huoltavansa yksin viisivuotiasta poikaansa. Suomalaissyntyinen vanhahko rouva kertoo balttipakolaisten seniorikodissa nuorelle toimittajalle kaikkiin elämänvaiheisiinsa vaikuttaneesta tiedustelutoiminnasta. Ja miltä näyttääkään elämä reaalisosialististen maiden joukkoon liittyneessä Suomessa?

Pitkän tietokirjauran jälkeen Jukka Rislakki on tehnyt ensimmäisen kaunokirjallisen teoksensa. Hänen jo vuosia sitten hahmottelemansa vakoiluromaani on saanut alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavan muodon: Kananlihalla koostuu kolmesta pienoisromaanista, joiden tarinat sivuavat vakoilua, tiedustelua ja salaisen poliisin maailmaa. Ne ankkuroituvat tositapahtumiin Suomen ja suomalaisten liittyessä niihin kaikkiin. Viimeinen kertomus Varsovan liiton Suomesta on toki täyttä fiktiota, mutta sekin nojautuu tukevasti historian opetuksiin.

Tähtäsin realistiseen, suurentelemattomaan ja todenmukaiseen kuvaan tästä usein kovin dramatisoidusta salaperäisestä maailmasta. Seikkailullisuutta tärkeämpiä ovat vakoilutekniikka ja tunnelmat, stressi, levottomuus, pelot, epäilykset ja miljöö sekä ihmisen omatunto ja hänen valintansa, Rislakki kuvailee kertomuksiaan. Kirjan loppuliitteenä on lyhyt selvitys tarinoiden taustoista ja totuudellisuusasteesta.

(Arktinen Banaani)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

vakoilukertomuksia

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

255

Kustantaja

Kieli