Matkalla varjosta valoon

Tyyppi

kokoomateokset

kuvaus

Tätä antologiaa voisi verrata taloon, jonka ikkunoista avautuvat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin, jopa yli aika- ja paikkarajojenkin. Herkkäsävyisissä runoissaan tekstien kahdeksan kirjoittajaa tempaavat lukijan mukaansa kiehtoville poluille elämyksiin, joita riittää, kun matkoja tehdään ja tunteita punnitaan, liikutaan maalla ja merellä, jalkapatikassa ja rautateillä, inhotaan ja rakastetaan. Pujahdetaan syvällekin mielikuvien maailmaan, jopa lähes olemattomuuden olemukseen, ja sitten taas takaisin arkeen, pohtimaan yhteiskunnallisia ilmiöitä, ihmisen sielunelämää, uskoa ja rakkautta, turvaa ja suojelua. Suojelua ovat suomalaiset erityisesti tarvinneen ja saaneet myös vaikeina sotavuosina. Kirjan Suomi 100 suomeksi nimisessä proosaosiossa kerrotaan aidoista, järisyttävistäkin sota-ajan tapahtumista ja niihin liittyvistä tuntemuksista, myös niistä, joita tuo ajanjakso on omaan tai läheisten elämänpiiriin heijastellut. Kokonaisuutena Matkalla varjosta valoon on palanen aitoa Suomen ja suomalaisuuden historiaa, ja sellaisena oiva kunnianosoitus sekä 100-vuotiaalle Suomelle että jokaiselle sen itsenäiselle kansalaiselle.

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

170