Suuri marsalkka

Tyyppi

näytelmät
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Paavo Haavikon ennen julkaisematon Mannerheim-kirja.

Carl Gustaf Emil Mannerheim tarjosi kirjailija Paavo Haavikolle pysyvän innoituksen lähteen. Haavikko ei yrittänyt kirjoittaa Mannerheimista romaania eikä historiateosta, vaan näki marsalkan pikemminkin draaman hahmona. Mannerheimilla on keskeinen rooli Haavikon myöhäistuotantoon kuuluvissa näytelmissä Airo ja Brita ja Hitlerin sateenvarjo.

Vuodesta 1984 alkaen aina viimeisiin vuosiinsa saakka Haavikko suunnitteli Mannerheimista elokuvaa tai televisiosarjaa. Suunnitteluun osallistuivat Jörn Donner, Anssi Mänttäri sekä Reima Kekäläinen TV 2:n edustajana. Hankkeet kuitenkin kaatuivat kerran toisensa jälkeen rahoitusvaikeuksiin.

Suuri marsalkka on näistä kuvauksista laajin, kuusiosaisen televisiosarjan käsikirjoitus, joka valmistui vuonna 1991 ja on säilynyt kokonaisuudessaan. Mannerheimin uran vaiheet, haasteet ja ratkaisut tulevat kuvatuiksi tiiviinä vuoropuheluina, kirjesitaatteina tai taannehtivia muistikuvia tilittävinä monologeina. Niistä syntyy vaikuttava mosaiikki, yhtä aikaa kirkas ja arvoituksellinen.

(Art House)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

kuvia C.G.E. Mannerheimin elämästä ja toiminnasta 1886-1947

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

295

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

Teos on alun perin kuusiosaisen televisiosarjan käsikirjoitus.

Muu tekijä