Ihmejuttuja

Tyyppi

runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Romahtaneita rakennuksia oli kaikkialla ja luodinreikiä seinät täynnä. Osa kylän asukkaista oli jo uskaltautunut takaisin, vaikka Isiksen pelättiinkin piileksivän vuorilla valmiina iskemään uudestaan. Kaduilla näkyi resuisissa vaatteissa kulkevia ihmisiä, jotka uteliaina tiirailivat meitä… Pekka Simojoen keikkareissuilta läheltä ja kaukaa riittää tarinoita ja laulun aiheita. Hän vie edellisen kirjansa tapaan lukijan keikkabussilla ympäri maata ja myös maan rajojen ulkopuolelle. Matkan varrella vastaan tulleet tiukat tilanteet, hauskat sattumukset ja koskettavat kohtaamiset hän kertoo omaan mukaansatempaavaan tyyliinsä. Kun vielä Taivaallinen Työnantaja pistää sormensa mukaan tarinoihin, lopputuloksena on kirja täynnä ihmejuttuja. Pekka Simojoki on aikamme tuotteliaimpia suomalaisia gospelmuusikoita. Hänet tunnetaan erityisesti lukuisista messuista, musikaaleista, yhtyeistä ja suuresta määrästä suosittuja yhteislauluja. Kipinän musiikintekoon hän sai jo nuoruudessaan Afrikassa, Namibiassa, missä hänen vanhempansa toimivat lähetystyössä kahdeksan vuoden ajan (1964–1973).

(Päivä)

Armollista menoa -- Muilla mailla -- Polun päitä.

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

keikkamiehen hartauskirja 2

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

320

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

Sisältää laulujen sanoituksia.