Viha

Tyyppi

sarjakuva-albumit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Viha! kertoo vihasta, sen synnystä ja seurauksista. Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat 2040-luvun Suomeen. Nuori päähenkilö Rosa kohtaa Helsingin kaduilla väkivaltaisen ja rasistisen todellisuuden, jossa vallitsee vahvimman oikeus. Terroriteot ovat vakiintuneet osaksi arkipäivää. Maata johtaa kovaotteinen sotilasjuntta, mutta Venäjän tukema fasistinen Fennian järjestys pitää yhä otteessaan Kallion kaupunginosaa.

Petteri Kantola (s. 1968) on helsinkiläinen taidekonservaattori, joka hurahti aikuisella iällä sarjakuvien tekemiseen. Viha! on hänen kolmas sarjakuvakirjansa. Aiemmin ovat ilmestyneet Ajan kanssa – kesäni Marcel Proustin seurassa (2016) ja Hämärän prinssi (2018).

”Kukaan ei synny rasistiksi, vaan siihen kasvetaan. Rasistiksi opitaan jo hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa. Lohdullista on se, että toiseenkin suuntaan voi muovautua. Se ei kuitenkaan tapahdu passiivisesti ja itsestään. Myös antirasistiksi opitaan ja siihen täytyy pyrkiä aktiivisesti.”

(Suuri Kurpitsa)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Nimi

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

119

Kustantaja

Kieli