Makkonen, Tarja

Motto: "Tappi auki että tähdet näkyvät."
Parasta kirjoittamisessa on se, että voi laittaa itsensä täysillä likoon. (Vaikken olisi itsestäni uskonutkaan, niin ilmeisesti kaipaan kuitenkin haasteita.) Parhaimmillaan teksti pulppuilee alitajunnan syövereistä niin, että sitä ihmettelee, mistä tätä oikein tulee. Tuskaisinta on se, kun mistään ei tule mitään. Silloin täytyy vain kirjoittaa jotain. Tai luoda lumia. Tai haravoida lehtiä. Kirjoittamisen pakkoa minulla ei ole. Vaeltamisen ja luonnossa liikkumisen pakko on.

Elämäkertatietoa

Asun Joensuussa vanhassa omakotitalossa miehen ja pienen mustan pystykorvakoiran kanssa. Perheeseeni kuuluu myös kolme lasta, jotka tosin ovat jo aikuisia ja muuanne muuttaneita. Minulla on vahvat pohjoiskarjalaiset juuret, vaikka syntymäpaikakseni onkin kirjattu Tuusula.

Olen koulutukseltani filosofian maisteri ja työskentelen yrittäjänä. Kirjoittamista olen harrastanut harvakseltaan ja puuskittain, joogaa ja tanssimista tiuhempaan ja säntillisemmin.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Tekstit kokoomateoksissa:

Pöytään isketty puukko : erätarinoita (Toim. Juhani Syrjä). WSOY 2010

Erämaailma 2014-2015. Karisto 2014

Erämaailma 2015-2016. Karisto 2015

Muu tuotanto:

Teksti paikallishistoriateokseen:

Nirvin aikaan : valokuvia 1930-luvun Kiihtelysvaarasta. Ilias 2007.

Tekstinäyte

Äkkiä rappusista kuuluu narinaa. Önnö jähmettyy kirjoituspöydälle. Hän suunnittelee syöksyvänsä sänkyyn, muttei pysty liikahtamaankaan. Joku tassuttelee huoneen poikki Önnöä kohti. Se on Matleena nakki kädessä.
– Miksi sinä tänne tulit? Önnö kysyy.
– Koska sinä lähetit viestin ”Äiti vihainen. Tule heti tänne. Tuo ruokaa”, Matleena vastaa ja ojentaa nakin Önnölle.

– Jos te ette heti lopeta sitä edestakaisin ramppaamista, niin Lentävät Henget antaa teille huomenna pidennettyä sakinhivutusta, huutaa Jehvakka sängystään.
– Olkaa hiljaa. Eihän täällä saa nukuttua, kirkuu Mimmi.
Äiti rymistelee rappuset ylös. Hänen hermonsa eivät ole vielä palautuneet, ja hän on todella vihainen nähdessään Önnön syövän nakkia kirjoituspöydällä ja Matleenan seisovan vieressä yöpuku päällä.
– Mitä täällä oikein tapahtuu? hän ihmettelee. – Pitääkö sinun vielä yölläkin syödä? hän kysyy Önnöltä. – Unissasiko sinä tänne kävelit? Heti kotiin nukkumaan, hän sanoo Matleenalle.
Matleena kävelee hitaasti Hakkaraisen pihan poikki. Nurmikolla on kastetta. Jalat kastuvat, mutta se tuntuu vain mukavalta. Mahonkipensaan takana lymyilee takkuinen, ruskeankirjava kissa. Matleena pysähtyy.
– Kisu, kisu, tule tänne, hän kuiskaa kissalle.
Kissa ei Matleenan kutsuista piittaa vaan juoksee Pölläsen pihan puolelle. Ystäviä ja yöllisiä nakkikutsuja, se miettii, mikäpä sen mukavampaa. Se astelee määrätietoisesti kohti leikkimökkiä. Se hypähtää nukensänkyyn ja asettuu tutulle paikalle Suuren Venkosen ja nalle Nallosen väliin. Se tuntee olonsa varmaksi ja rauhalliseksi ja nukahtaa nopeasti. Sen ei tarvitse enää pohtia ja piehtaroida, sillä valinta on nyt tehty.

[Önnö ja kirjava kissa. Karisto 2013, s. 119-121]