Mikkilä, Ritva
Elämäkertatietoa
Kotipaikka Joensuu vuodesta 1975 alkaen. Eronnut.
Kaupallinen koulutus, Kauppaopisto. Yrittäjä, nyt myyntineuvottelijana yrityssektorilla.
Kaupallinen koulutus, Kauppaopisto. Yrittäjä, nyt myyntineuvottelijana yrityssektorilla.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Kolumneja julkaistu paikallislehdissä.
Kokoomateokset:
Ikkuna : Hyvinvointia kirjoittamalla -ryhmän antologia. Ukri, 2012.
Kokoomateokset:
Ikkuna : Hyvinvointia kirjoittamalla -ryhmän antologia. Ukri, 2012.
Tekstinäyte
Tilinpäätös
Kun olen kirjoittanut kokemuksistani, on tarkoitukseni ollut ymmärtää elämäni tapahtumia ja niiden taustoja. Missään nimessä kyse ei ole vanhempiin kohdistuvasta syytekirjelmästä vaan siitä, että olen halunnut selvittää oman elämäni kuvioita. Tuska, mitä olen tuntenut, on todellista.
Keskustellessani elämäni kuvasta ystävieni kanssa olen saanut kuulla, että olisi syytä antaa anteeksi vanhemmilleni, koska heidän elämänsä on ollut kovaa. Se on tosiasia. Mutta antaa anteeksi jotakin, jonka on kokenut epäoikeudenmukaisena ja oman minuutensa alistamisena, on mahdotonta. Eihän lapsi ymmärrä vanhempien käytöstä, ei sen perusteita eikä mahdollisia lieventäviä asianhaaroja. Mitä hänen tulisi antaa anteeksi ja mitä ei.
Avatessani elämäni solmukohtia kirjoittamalla olen yrittänyt eheyttää oman minäni kuvaa ja sillä hetkellä kun saavutan itseäni tyydyttävän tajunnan tason, on mahdollista, ettei mitään anteeksi pyydettävää tai annettavaa ole. Syntyy levollinen kuva elämän ristiaallokosta, jossa jokaisella on oma tiensä. On olemassa erilaisia elämän kudelankoja niin meidän vanhemmilla kuin meillä ja tulevilla polvilla. Tärkeintä on, että jossakin vaiheessa jokainen näkee oman kudelmansa tummat ja vaaleat sävyt kirpeiden väriläiskien värittämänä ainutlaatuisena kokonaisuutena.
[Ruusujen kasvussa. Omakustanne 2014, s. 74.]
Kun olen kirjoittanut kokemuksistani, on tarkoitukseni ollut ymmärtää elämäni tapahtumia ja niiden taustoja. Missään nimessä kyse ei ole vanhempiin kohdistuvasta syytekirjelmästä vaan siitä, että olen halunnut selvittää oman elämäni kuvioita. Tuska, mitä olen tuntenut, on todellista.
Keskustellessani elämäni kuvasta ystävieni kanssa olen saanut kuulla, että olisi syytä antaa anteeksi vanhemmilleni, koska heidän elämänsä on ollut kovaa. Se on tosiasia. Mutta antaa anteeksi jotakin, jonka on kokenut epäoikeudenmukaisena ja oman minuutensa alistamisena, on mahdotonta. Eihän lapsi ymmärrä vanhempien käytöstä, ei sen perusteita eikä mahdollisia lieventäviä asianhaaroja. Mitä hänen tulisi antaa anteeksi ja mitä ei.
Avatessani elämäni solmukohtia kirjoittamalla olen yrittänyt eheyttää oman minäni kuvaa ja sillä hetkellä kun saavutan itseäni tyydyttävän tajunnan tason, on mahdollista, ettei mitään anteeksi pyydettävää tai annettavaa ole. Syntyy levollinen kuva elämän ristiaallokosta, jossa jokaisella on oma tiensä. On olemassa erilaisia elämän kudelankoja niin meidän vanhemmilla kuin meillä ja tulevilla polvilla. Tärkeintä on, että jossakin vaiheessa jokainen näkee oman kudelmansa tummat ja vaaleat sävyt kirpeiden väriläiskien värittämänä ainutlaatuisena kokonaisuutena.
[Ruusujen kasvussa. Omakustanne 2014, s. 74.]