Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Vanha Astrid asuu pienessä ruotsalaisessa kylässä lähes erakoituneena. Kylän väki on leimannut hänet kummajaiseksi ja noidaksi. Eräänä talvisena päivänä kylään muuttaa Veronika, kolmekymppinen kirjailija, joka kirjoittaa mökissään ja parantelee haavojaan – hän on menettänyt hiljattain elämänsä rakkauden. Astrid tarkkailee uutta tulokasta vaivihkaa ja ottaa viimein kontaktin naapuriinsa.
Naisilla ei pintapuolisesti arvaisi olevan juuri mitään yhteistä. Sisäisesti heitä kuitenkin yhdistää suurten menetysten tuska, padotut tunteet ja yksinäisyys. Lettujen ja mansikkahillon äärellä käytyjen keskustelujen myötä naiset löytävät toisistaan lohdun ja sielunkumppanin, jolle avautua tuskastaan.
Astrid on kantanut raskasta salaisuutta sisällään ja kykenee vasta elämänsä loppumetreillä paljastamaan sen Veronikalle. Veronika ymmärtää vähitellen, että tarina jonka hän haluaa kertoa onkin Astridin tarina.
(Gummerus)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tapahtuma-aika
Tarkka aika
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Palkinto
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ilmestymisaika
Sivumäärä
344
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
268