Paha paikka

Tapani Baggen ja Harri István Mäen ensimmäinen yhteinen rikosromaani tuntuu kirjoitetun nuorehkoille, armeijaiässä oleville tai kohelluskauttaan eläville lukijoille, joka tapauksessa huonon maun ystäville. Naisten viemien, kokemattomien antisankarimiesten näkökulma on lain nurjalla puolella ja huumori puberteettistä, millä on oma arvonsa joissakin kirjallisuudenlajeissa. Tapahtuu ryöstö, juoni kehii auki saaliin voittavan henkilöllisyyttä kahden osallisen näkökulmasta. Ystävyyttä teos voi viedä pohtimaan. Pitkäksi aikaa juonessa pysähdytään armeijahuumorin maailmaan. Armeija-aika näyttäytyy miehen elämään kuuluvana suojatyöpaikkana, ennen kuin kova maailma kutsuu paikalle kohtalokkaan naisen parodiasta käyvän petollisen naisen, ja rikollisten rymyjoukkio siirtyy selvittämään välejään takaa-ajomahdollisuuksien suomalaiseen luontoon. Väkivaltarymistelyn selitykseksi tarjoutuu hahmojen tyhmyys ja traumat. Lukijaa joka ei tunne itseään kirjan kohderyhmäksi pitää lukemassa kiinnostus siihen, miten tyhmyys voi tiivistyä, huonot vitsi voivat jopa huonontua. Ja kuten sanottua, sillä on tietylle lukijakunnalle itseisarvonsa, tämä kirja pitää tietynläisten antisankareiden mainetta tai perinnettä yllä, kuten rentturunous lyriikassa.