Pariisinvihreä työhuone
Tyyppi
novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Juha-Pekka Koskisen uudessa novellikokoelmassa tarkastellaan arkisia tapahtumia hieman poikkeavassa valossa, ja ihmiset ovat niissä usein sattuman tai koneiston armoilla. Novelleja yhdistää hiukan vinksahtanut huumori ja enemmän tai vähemmän absurdi asenne elämän eri ilmiöihin. Kertoja liikkuu yhtä luontevasti niin nykytyöpaikan kalseassa kahvihuoneessa kuin viime vuosisadan ummehtuneessa peräkamarissakin. Lukija on vaikuttunut, hämmentynyt, huvittunutkin, mutta ei taatusti välinpitämätön. Juha-Pekka Koskinen on tuottelias hämeenlinnalaiskirjailija, joka on julkaissut aiemmin viisi romaania ja yhden novellikokoelman.
Tuotteliaan tekijän novellikokoelmassa on 12 viihdyttävää, juonikeskeistä tekstiä . Kokoelma on ennakkoluulottomasti koottu lukemaan tarinallaan houkuttavista eri lajityyppien novelleista.
Ensimmäisessa osassa on lähihistorian miljöissä kulkevia juoninovelleja dekkaritunnelmin. Aiheina ovat suomalaisten omituinen Neuvostoliitto-suhde, nuoren vaimon pelottavan anopin saattaminen, hevoskauppiaiden charmi ja pikkukaupungin salaisuudet. Anoppia saattamassa -novellissa veijomerimäinen, luonteva maalaishuumori yhdistyy Niskavuoren naisiin, kun nuori vaimo yrittää ajaa kilpaa junan kanssa saadakseen miehensä pelottavan äidin kotimatkalle.
Kirjailijalla on taito lihottaa ja kärjistää isommaksi novelliksi tai kertomukseksii pieni lehtianekdootti, tulee mieleen esimerkiksi jutusta, jossa vastentahtoinen talkoolaisuus päättyy lumipalloefektimäisen juonen kautta erittäin onnellisesti tai onnettomasti. Novelleissa ei kikkailla kerronnallisilla keinoilla, tekijän kiinnostus moneen lajin perinteisiin tuottaa juonenkäänteitä mallikkaasti ja vetää lukemaan sellaisiakin aiheita, joista ei etukäteen oleta olevansa kiinnostunut.
Toisen osan novelleissa kotimaisen realismin perinteistä ponnistavien novellien aiheena on nykyisen työelämän mielettömyys ja sen musta huumori. Novellien tyylikeinona on kärjistys. Novellit jättävät jälkeensä synkänhilpeää tunnelmaa. Lukija saa työttömän uuden käyttötavan sekä kuvaa poliittisesta pyrkyryydestä ja äärimmilleen rasitetun kahvitaukolaisen, perinnönmetsästäjätytön ja nykyajan Sibeliuksen muotokuvat.
Kolmas osa novelleista on eniten ajatuskoemaisia, tieteisnovellitunnelmaisia. Useassa novellissa vilahtaa Sibelius, musiikki tai säveltäminen, vaikka se ei tulekaan kokoelmaa yhdistämään. Taide pyhittää arjen hauskasti varttuneiden pihtimäisen otteen palkollisista näyttävässä Oodi maitokahville -novellissa.
Kokoelma on elokuvamainen draamaltaan. Kolmiodraama-asetelman alun jälkeen Edelläkävijä-novelli aukaisee muutamassa lopun lauseessaan isoja kysymyksenasetteluja lääketeollisuuden etiikkaan ja lääkkeitä käyttävien persoonallisuuteen. Westernmäinen tulevaisuuskuvitelma Talvi tuo mieleen Cormac McCarthyn Tie-romaanin äärimmäisen yksinäisen, kuoleman maailman tunnelman. Lukija palautetaan sen jälkeen, viimeisessä novellissa ”sekundasta kokoon harsitun elämän” miehen räyhään suojelusenkeliin, joka tuntuu hauskalta karmeassa antisankarillisuudessaan ja epäpyhyydessään.
- Sini Kiuas/ Sanojen aika -
Tuotteliaan tekijän novellikokoelmassa on 12 viihdyttävää, juonikeskeistä tekstiä . Kokoelma on ennakkoluulottomasti koottu lukemaan tarinallaan houkuttavista eri lajityyppien novelleista.
Ensimmäisessa osassa on lähihistorian miljöissä kulkevia juoninovelleja dekkaritunnelmin. Aiheina ovat suomalaisten omituinen Neuvostoliitto-suhde, nuoren vaimon pelottavan anopin saattaminen, hevoskauppiaiden charmi ja pikkukaupungin salaisuudet. Anoppia saattamassa -novellissa veijomerimäinen, luonteva maalaishuumori yhdistyy Niskavuoren naisiin, kun nuori vaimo yrittää ajaa kilpaa junan kanssa saadakseen miehensä pelottavan äidin kotimatkalle.
Kirjailijalla on taito lihottaa ja kärjistää isommaksi novelliksi tai kertomukseksii pieni lehtianekdootti, tulee mieleen esimerkiksi jutusta, jossa vastentahtoinen talkoolaisuus päättyy lumipalloefektimäisen juonen kautta erittäin onnellisesti tai onnettomasti. Novelleissa ei kikkailla kerronnallisilla keinoilla, tekijän kiinnostus moneen lajin perinteisiin tuottaa juonenkäänteitä mallikkaasti ja vetää lukemaan sellaisiakin aiheita, joista ei etukäteen oleta olevansa kiinnostunut.
Toisen osan novelleissa kotimaisen realismin perinteistä ponnistavien novellien aiheena on nykyisen työelämän mielettömyys ja sen musta huumori. Novellien tyylikeinona on kärjistys. Novellit jättävät jälkeensä synkänhilpeää tunnelmaa. Lukija saa työttömän uuden käyttötavan sekä kuvaa poliittisesta pyrkyryydestä ja äärimmilleen rasitetun kahvitaukolaisen, perinnönmetsästäjätytön ja nykyajan Sibeliuksen muotokuvat.
Kolmas osa novelleista on eniten ajatuskoemaisia, tieteisnovellitunnelmaisia. Useassa novellissa vilahtaa Sibelius, musiikki tai säveltäminen, vaikka se ei tulekaan kokoelmaa yhdistämään. Taide pyhittää arjen hauskasti varttuneiden pihtimäisen otteen palkollisista näyttävässä Oodi maitokahville -novellissa.
Kokoelma on elokuvamainen draamaltaan. Kolmiodraama-asetelman alun jälkeen Edelläkävijä-novelli aukaisee muutamassa lopun lauseessaan isoja kysymyksenasetteluja lääketeollisuuden etiikkaan ja lääkkeitä käyttävien persoonallisuuteen. Westernmäinen tulevaisuuskuvitelma Talvi tuo mieleen Cormac McCarthyn Tie-romaanin äärimmäisen yksinäisen, kuoleman maailman tunnelman. Lukija palautetaan sen jälkeen, viimeisessä novellissa ”sekundasta kokoon harsitun elämän” miehen räyhään suojelusenkeliin, joka tuntuu hauskalta karmeassa antisankarillisuudessaan ja epäpyhyydessään.
- Sini Kiuas/ Sanojen aika -
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
186