Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Vastustajan kuolema

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Mestarillinen kuvaus natsismin kavalasta noususta

Saksalais-hollantilaisen Hans Keilsonin (1909–2011) osin omaelämäkerrallinen romaani kertoo tiiviissä muodossa kolme toisiinsa limittyvää tarinaa. Yksi on päähenkilön ja hänen vanhempiensa havahtuminen natsismin voimistumiseen 30-luvun Saksassa, missä hallinto keksi koko ajan uusia tapoja nöyryyttää juutalaisia ja hankaloittaa heidän elämäänsä. Lopulta päähenkilö pakenee Hollantiin, vanhemmat jäävät voimattomina Saksaan.

Toisaalla päähenkilö seuraa Hitlerin (jota ei kuitenkaan mainita nimeltä) puhetilaisuuksia ja tarkkailee tämän aiheuttamia reaktioita. Johtajan ajatusten kaameuden kätkee hänen tenhovoimainen esiintymisensä, jota päähenkilö ei voi kiistää ihailevansa.

Kolmas näytös on puistattava kertomus, jonka päähenkilö joutuu kuuntelemaan ihastuksensa luona. Tytön veli kavereineen muodostaa natsien iskuryhmän, ja nyt he kuvailevat yksityiskohtaisesti, kuinka he edellisyönä turmelivat ja häpäisivät juutalaisten hautausmaan.

Natsiaikaan sijoittuvassa kirjallisuudessa on hyvin harvoin käytetty näin hienojakoista ja kohteeseen äärimmäisen tarkasti fokusoitua linssiä. Sillä Keilson tutkii laajaa ja väkivaltaista maisemaa ja sen aiheuttamaa syvää ahdistusta.
(Like)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

318

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

326

Kustantaja

Kieli

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Kieli