Eläimet liikkuvat ilmaiseksi

Kuvataiteilijana Tiina Poutanen “muokkaa mielikuvia, joita silmien kiinni pistäminen tuo tajuntaan”. Hänen runoissaan taas “suistamme pursuaa sanoja, joihin totuus on ryöminyt sisään / ja kovertanut ne ontoiksi” ja “sanoja tulee käyttäneeksi kuin ne merkitsisivät toisiaan”. Runot tutkivat muistia, joka osoittautuu aktiivisemmaksi, yksityisemmäksi ja vaateliaammaksi kuin se, mitä yleensä laiskasti sanomme tajunnaksi. Poutasen muistiavaruus on väkevä, kielenulkoinen, ristiriitainen ja hellyyttävällä tavalla brutaali, ja eläimet tosiaan liikkuvat siinä ilmaiseksi, tulevat jotenkin luonnostaan osaksi ihmisen arkea, joskus pysäyttäen sen väkeviksi tilannekuviksi joihin lukija jää kiinni niin kuin yhdessä runossa “mies puunhankaan” (“vesi on auki, uimalämmintä”). Runojen minä onkin “yksisarvinen, olevaisten eläinten paloista koottu, / harsittu yhteen, niin että kuka hyvänsä näkee koiran hännän, / hirven sorkat ja valkoisen valaan. Silmät ovat omani, / heikkonäköiset / ja vähän säikyt. // Kuljen niin kuin kuljetaan.” “Mutta jumala voi olla / alasti pukumiesten joukossa, kuin villi lähde.”