Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Martinmaa, mieshenkilö
Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Jorma Korpelan esikoisromaani Martinmaa, mieshenkilö on "harvinaisen nautittava työ. Tämän teoksen voi lukea humoristisena romaanina, riemukkaasti, ilakoiden. Mutta pinnan alla lepää vakava syvyys. Alituiseen etsintään ja lankeamisiin tuomitun taiteilijansydämen tragiikka värähtelee tämän ilopintaisen kertomuksen syvyyksissä." (Vilho Suomi, U.S.)
- - -
Jorma Korpelan kustantaja WSOY esitteli "Martinmaa, mieshenkilö" -teoksen sen ilmestymisvuonna 1948 taiteilija- ja rakkausromaanina. Muita romaanin tuona aikana saamia luonnehdintoja olivat mm. psykologinen, sosiaalinen ja humoristinen. Määritelmien runsaus osoittaa kuinka monitulkintainen Korpelan tuotanto oli ensimmäisestä teoksesta alkaen. Korpelan käyttämä ironinen kerronta, kuten Markkulan talon talkoiden kansankuvausmaisessa kohtauksessa, tulkittiin huumoriksi. Jorma Korpela itse kuitenkin vierasti kovin saamaansa humoristin leimaa. Korpelan suosimaa tehokeinoa, toiston käyttöä arvosteltiin, koska se teki kerronnan jaarittelevaksi. Tuomas Anhava taas näki toistamisen romaanin parhaimpana tyylikeinona. Esikoisteosta pidettiin kypsänä, koska se kuvasi omaperäisesti ja tuoreesti ihmisen sisäistä kasvua.
Teoksen päähenkilö Martinmaa on haaveissaan elävä taiteilija, joka on paennut sivistystä maaseudulle. Hän haluaisi toimia suurena hyväntekijänä: uudistusunelmat laajenevat köyhän mökkiläisperheen avustamisesta pian koko yhteiskuntaa koskeviksi. Vaikka kyläläiset pitävät tienlaidassa maalaavaa taiteilijaa hupsuna, hän onnistuu saamaan yhteisössään keskeisen aseman. Martinmaa kohtaa kylässä nuoruudenrakastettunsa Merin, joka on avioitunut paikallisen metsänhoitajan kanssa. Merin aviomies tekee yllättäen itsemurhan. Martinmaa tuntee olevansa syyllinen tapahtuneeseen, koska hänellä on Meriä kohtaan yhä tunteita. Martinmaa muuttaa kaupunkiin ja saavuttaa kaipaamansa maineen taiteilijana. Hänen mahdollisuutensa Merin suhteen ovat menneet. Martinmaa löytää rakkaudelleen uuden, laajemman kohteen.
"Mieshenkilö" romaanin alaotsikkona on hyvin kuvaava. Elämässään kovin eksyksissä oleva idealisti kuvittelee suuria itsestään, mutta on lopulta vain mieshenkilö muiden joukossa. Lukijalle ei edes paljasteta päähenkilön nimeä tai ulkoista olemusta. Martinmaa käy jatkuvaa sisäistä keskustelua tekojensa ja tunteidensa oikeutuksesta. Romaanin hahmoista metsänhoitaja Karhala ja kirvesmies Makkonen heijastavat niitä piirteitä, jotka päähenkilö soisi itselleen: älykkyyttä, liikemiesmäisyyttä ja seksuaalista viehätysvoimaa. Tärkein ominaisuus, lähimmäisenrakkaus, löytyy kuitenkin häntä maalla seurailleen yksinkertaisen Eljaksen kohtalosta. Kurkiaura-vertaukset teoksen alussa ja lopussa tiivistävät yhden kirjailijan perussanomista: ihmisen sisäinen kehitys on mahdollinen.
(Tuhannet tunteet, Kuopion kaupunginkirjasto - Pohjois-Savon maakuntakirjasto)
- - -
Jorma Korpelan kustantaja WSOY esitteli "Martinmaa, mieshenkilö" -teoksen sen ilmestymisvuonna 1948 taiteilija- ja rakkausromaanina. Muita romaanin tuona aikana saamia luonnehdintoja olivat mm. psykologinen, sosiaalinen ja humoristinen. Määritelmien runsaus osoittaa kuinka monitulkintainen Korpelan tuotanto oli ensimmäisestä teoksesta alkaen. Korpelan käyttämä ironinen kerronta, kuten Markkulan talon talkoiden kansankuvausmaisessa kohtauksessa, tulkittiin huumoriksi. Jorma Korpela itse kuitenkin vierasti kovin saamaansa humoristin leimaa. Korpelan suosimaa tehokeinoa, toiston käyttöä arvosteltiin, koska se teki kerronnan jaarittelevaksi. Tuomas Anhava taas näki toistamisen romaanin parhaimpana tyylikeinona. Esikoisteosta pidettiin kypsänä, koska se kuvasi omaperäisesti ja tuoreesti ihmisen sisäistä kasvua.
Teoksen päähenkilö Martinmaa on haaveissaan elävä taiteilija, joka on paennut sivistystä maaseudulle. Hän haluaisi toimia suurena hyväntekijänä: uudistusunelmat laajenevat köyhän mökkiläisperheen avustamisesta pian koko yhteiskuntaa koskeviksi. Vaikka kyläläiset pitävät tienlaidassa maalaavaa taiteilijaa hupsuna, hän onnistuu saamaan yhteisössään keskeisen aseman. Martinmaa kohtaa kylässä nuoruudenrakastettunsa Merin, joka on avioitunut paikallisen metsänhoitajan kanssa. Merin aviomies tekee yllättäen itsemurhan. Martinmaa tuntee olevansa syyllinen tapahtuneeseen, koska hänellä on Meriä kohtaan yhä tunteita. Martinmaa muuttaa kaupunkiin ja saavuttaa kaipaamansa maineen taiteilijana. Hänen mahdollisuutensa Merin suhteen ovat menneet. Martinmaa löytää rakkaudelleen uuden, laajemman kohteen.
"Mieshenkilö" romaanin alaotsikkona on hyvin kuvaava. Elämässään kovin eksyksissä oleva idealisti kuvittelee suuria itsestään, mutta on lopulta vain mieshenkilö muiden joukossa. Lukijalle ei edes paljasteta päähenkilön nimeä tai ulkoista olemusta. Martinmaa käy jatkuvaa sisäistä keskustelua tekojensa ja tunteidensa oikeutuksesta. Romaanin hahmoista metsänhoitaja Karhala ja kirvesmies Makkonen heijastavat niitä piirteitä, jotka päähenkilö soisi itselleen: älykkyyttä, liikemiesmäisyyttä ja seksuaalista viehätysvoimaa. Tärkein ominaisuus, lähimmäisenrakkaus, löytyy kuitenkin häntä maalla seurailleen yksinkertaisen Eljaksen kohtalosta. Kurkiaura-vertaukset teoksen alussa ja lopussa tiivistävät yhden kirjailijan perussanomista: ihmisen sisäinen kehitys on mahdollinen.
(Tuhannet tunteet, Kuopion kaupunginkirjasto - Pohjois-Savon maakuntakirjasto)
Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Tekstinäyte
Te ihmettelette - Martinmaa jatkaa - että puhun näin. Kummallinen mies, te sanotte, oikea idiootti, oikea tyhmeliini! Ja voi olla, voi ollakin niin. Mutta idiootit ovat usein suurimpia ja suurimmat idiootteja. Itse Kristus oli suuri idiootti ja typerys tavallisen arkijärjen mukaan, älyä ei hänellä ollut ollenkaan ottaa elämästä irti sitä, minkä me katsomme elämän onneksi, ei, päinvastoin. Hän halusi kärsimyksiä ja kahleita, ei kahleita kantaakseen, vaan vapautuakseen ja vapauttaakseen niistä. Sillä vain se, jolla on kahleet, voi päästä niistä vapaaksi, vain vanki. voi tuntea vapauden riemua. Ja meidän päämäärämme on vapaus, me tarvitsemme kahleita. Kärsimyksiä, tuskaa, sairautta, vastoinkäymisiä, harmeja ja kovia päiviä, sotia ja ahdistusta me tarvitsemme voidaksemme nousta kohti korkeampia päämääriä. Meidän on painuttava alas voidaksemme nousta, alas lokaan ja likaan ja rapakkoon on meidän sukellettava, alennuksen tielle ja pohjamutiin. Ja mitä alemmaksi, mitä syvemmälle ihminen on painunut, sitä korkeammalle hän voi päästä, mitä enemmän menettänyt, sitä enemmän saada - ei kristillisessä mielessä, vaan inhimillisessä, ehkäpä kristillisessäkin mielessä, en tiedä. Joka kaiken on menettänyt, ei voi enää menettää mitään. Ja hän voi olla rauhallinen ja turvallisella mielellä, sellainen ihminen, ei ole mitään pelättävää. Hän voi olla oma itsensä, ei tarvitse kumarrella ketään, ei laskelmoida, ei mielistellä, aina ja kaikkialla rehellisesti ja täydellisesti omaa itseään - hän on vapaa. Ja hän huomaa, että hänellä on uusi, ehyempi elämä entistä, vasta kaiken menetettyään hänellä on kaikki. Eikä ole enää rajoja silloin, ei esteitä mitään, ei puolueita eikä karsinoita. Ihmiset ovat silloin veljet keskenään...
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
255