Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Maan paino
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Oleg Onetškin on vakoojan poika. Isän työ vie hänet teini-iässä Helsinkiin, jossa hän rakastuu ikäiseensä Almaan. Mutta äkkiä Olegin perhe joutuu jättämään Suomen ja lähtemään kauas itään. Siellä kaikki muuttuu.
Monta vuotta myöhemmin Oleg palaa Suomeen. Hänestä on tullut monikasvoinen mies – toisinajattelija, taskuvaras, opiskelija, armeijakarkuri. Lyhyeksi tarkoitettu vierailu venähtää pakon sanelemana. Tavatessaan jälleen Alman Olegilla on uusi rooli – laittoman maahanmuuttajan. Oleg tarvitsee Almaa, mutta häntä vetää myös pakkomielteinen rakkaus entiseen tyttöystäväänsä Dariaan.
Olegin elämä Helsingissä osoittautuu selviytymistaisteluksi, jossa niin menneisyys kuin tulevaisuuskin pysyvät avoimina. Muistojen sirpaleet ja arvaamattomat tilanteet kuljettavat romaanin taiturimaista kerrontaa. Samalla Olegin tarina kietoutuu toisten venäläissiirtolaisten, ystävä Andrein ja rakastettu Darian kohtaloihin.
Maan paino on moniääninen romaani – sekoitus rakkaustarinaa, vakoojaromaania, satiiria ja aistivoimaista ajankuvaa. Se kuljettaa lukijansa kuin juna kauas itään ja takaisin. Kirja kietoo käänteisiinsä useita ihmiskohtaloita, joista vahvimpina soivat Olegin, Darian ja Alman monipolviset melodiat.
(Teos)
- - -
Oleg kirjoittaa tarinaansa haparoivalla suomen ja venäjän sekaisella kielellä. Hänen tarinansa alkaa Berliinin muurin murtumisesta, kun Olegin perhe on matkustamassa kohti itää. Ja itä on Siperiassa, Magadanissa Ohotanmeren rannalla, kaukana Helsingin Lauttasaaresta. Alman tarina alkaa aikaisemmin, yksinäisille nuorille järjestetyltä tenniskurssilta, jolla Oleg ja Alma tapaavat.
Kuluu kymmenen vuotta ennen kuin Alma ja Oleg tapaavat uudestaan suomalaisessa sairaalassa, jossa Alma on hoidettavana dysmorfisen ruumiinkuvan häiriön vuoksi. Olegin ongelma on identiteetti, hän on venäläinen joka haluaa muuttua suomalaiseksi, löytää uudestaan varhaisen teini-ikänsä onnelan. Oman paikan ja onnelan löytäminen Helsingistä ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin Oleg oli olettanut.
Maan paino on moniääninen romaani, joka kuvaa Olegin sivullisuutta niin Venäjällä kuin Suomessa, hänen ongelmallista suhdettaan ystäväänsä Andreihin ja entiseen rakastettuun Dariaan sekä uudelleen virittyvää tunnetta Almaa kohtaan. Taustalla kulkevat venäläisen yhteiskunnan muutokset, jotka vaikuttavat Olegin sekä hänen vanhempiensa ja ystäviensä elämään. Olegin tarinaan lomittuvat Alman kommentit omasta sairaala-ajastaan ja suhteesta Olegiin.
Identiteetin hahmottumisen vaikeus näkyy myös Alman valokuvaajaveljen yrityksissä kuvata muukalaisuutta. Vaikeus kiteytyy valokuvanäyttelyn esitteen tekstiin: "ei ole mitään niin mystistä kuin tarkasti kuvattu tosiasia".
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Monta vuotta myöhemmin Oleg palaa Suomeen. Hänestä on tullut monikasvoinen mies – toisinajattelija, taskuvaras, opiskelija, armeijakarkuri. Lyhyeksi tarkoitettu vierailu venähtää pakon sanelemana. Tavatessaan jälleen Alman Olegilla on uusi rooli – laittoman maahanmuuttajan. Oleg tarvitsee Almaa, mutta häntä vetää myös pakkomielteinen rakkaus entiseen tyttöystäväänsä Dariaan.
Olegin elämä Helsingissä osoittautuu selviytymistaisteluksi, jossa niin menneisyys kuin tulevaisuuskin pysyvät avoimina. Muistojen sirpaleet ja arvaamattomat tilanteet kuljettavat romaanin taiturimaista kerrontaa. Samalla Olegin tarina kietoutuu toisten venäläissiirtolaisten, ystävä Andrein ja rakastettu Darian kohtaloihin.
Maan paino on moniääninen romaani – sekoitus rakkaustarinaa, vakoojaromaania, satiiria ja aistivoimaista ajankuvaa. Se kuljettaa lukijansa kuin juna kauas itään ja takaisin. Kirja kietoo käänteisiinsä useita ihmiskohtaloita, joista vahvimpina soivat Olegin, Darian ja Alman monipolviset melodiat.
(Teos)
- - -
Oleg kirjoittaa tarinaansa haparoivalla suomen ja venäjän sekaisella kielellä. Hänen tarinansa alkaa Berliinin muurin murtumisesta, kun Olegin perhe on matkustamassa kohti itää. Ja itä on Siperiassa, Magadanissa Ohotanmeren rannalla, kaukana Helsingin Lauttasaaresta. Alman tarina alkaa aikaisemmin, yksinäisille nuorille järjestetyltä tenniskurssilta, jolla Oleg ja Alma tapaavat.
Kuluu kymmenen vuotta ennen kuin Alma ja Oleg tapaavat uudestaan suomalaisessa sairaalassa, jossa Alma on hoidettavana dysmorfisen ruumiinkuvan häiriön vuoksi. Olegin ongelma on identiteetti, hän on venäläinen joka haluaa muuttua suomalaiseksi, löytää uudestaan varhaisen teini-ikänsä onnelan. Oman paikan ja onnelan löytäminen Helsingistä ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin Oleg oli olettanut.
Maan paino on moniääninen romaani, joka kuvaa Olegin sivullisuutta niin Venäjällä kuin Suomessa, hänen ongelmallista suhdettaan ystäväänsä Andreihin ja entiseen rakastettuun Dariaan sekä uudelleen virittyvää tunnetta Almaa kohtaan. Taustalla kulkevat venäläisen yhteiskunnan muutokset, jotka vaikuttavat Olegin sekä hänen vanhempiensa ja ystäviensä elämään. Olegin tarinaan lomittuvat Alman kommentit omasta sairaala-ajastaan ja suhteesta Olegiin.
Identiteetin hahmottumisen vaikeus näkyy myös Alman valokuvaajaveljen yrityksissä kuvata muukalaisuutta. Vaikeus kiteytyy valokuvanäyttelyn esitteen tekstiin: "ei ole mitään niin mystistä kuin tarkasti kuvattu tosiasia".
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Alkukieli
Tekstinäyte
Oleg löytää hänet Obvodnyi-kanavan varrelta, läheltä ylösnousemuksen kirkkoa. Kanavan varrella sijaitsee kolme mielisairaalaa, yksi uskonnollinen koulu sekä taideakatemian laitos. Mielisairaala numero yksi, se on heidän suosikkinsa, vanha rakennus, jonka pihalta kuuluu usein laulua. Tänään pihalta kajahtavat askeleet, kuulostaa kuin potilaat juoksisivat ympyrää pihaa pitkin. He kulkevat hitaasti talojen ohi.
He ihmettelevät sitä mikä ihmetyttää toista, huvittuvat siitä mikä huvittaa toista, järkyttyvät siitä mitä toinen on kokenut kauan sitten. He jatkavat toistensa lauseita. He antavat muodon ajatuksille joita toinen ei osaa sanallistaa, jokainen päivä on täynnä lumoutumista toisen olemassaolosta.
Obvodnyi-kanava on puoliksi likakaivo, pohjasta nousee välillä virtauksia, kuin kaukaisen ydinvoimalan lauhdevesiä, seinämät ovat kuin kuluneen emalikattilan pinta. Kaikki törky, roskien rippeet ja kuolleet lehdet uivat pinnalla, joskus voi nähdä niiden painuvan vettyneinä syvyyksiin, kadonneina sukeltajina, joiden happi on lopussa. Joskus vesi kuljettaa mukanaan oravanraadon, varmuusvälineen tai lehdestä leikatun pop-idolin kuvan.
Daria kertoo että nuorena hän vaelteli unissaan, vanhemmat löysivät hänet monta kertaa rappukäytävästä. Tuuletusparvekkeiden ovet oli suljettu vain messinkihakasilla ja Darian perhe asui 8. kerroksessa; Daria kertoi matkanneensa kerran pihalle asti, hän muisti miltä valo näytti aamuyöllä kanavien yllä. Kerran helmikuussa hän oli jo ulko-ovella, matkalla suoraan nietoksiin, silloin äiti heräsi läpivetoon.
Oleg oli ainoa lapsi, Darialla taas oli pikkusisko ja isoveli, hän oli keskimmäinen lapsi, synnytetty kuopuksen ja esikoisen väliin, kahta ääripäätä tasoittamaan; hän oli syntynyt sellaisena sateisena ja lämpimänä intiaanikesänä, joihin vanhojen leningradilaisten nostalgia palaa vielä vuosienkin jälkeen. Näissä muistikuvissa auton ikkunoihin on pakkautunut höyryinen sumuverho, jonka lapset pyyhkivät pois.
Daria kertoo että hän näkee äänet väreinä, Pyhän Kolminaisuuden kirkonkellojen soitto on hänelle punaista jyrinää, kanavan veteen sade laskeutuu vaaleankeltaisena voikukkien ryöppynä, myös tietyt maut, kanelin, inkiväärin ja muskotin sekoitukset, ilmenivät hänelle tanssivina pastellisävyinä tai murretun okraisina mattoina. Bronstein, perheen lääkäri, oli selittänyt että kyse oli synestesiasta, aistivaikutelmien sekoittumisesta, mutta se ei ollut vaarallinen juttu, kirjailija Vladimir Nabokovillakin oli sellainen.
Oleg makaa lattialla ja miettii, miksi hän muistaa Dariasta juuri nämä asiat, miksi suhde valottuu kirkkaasti kaukaisilta alkumetreiltään, kun viimeisten epävarmuuden täyteisten päivien muistikuvat kuuluvat kadonneelle filminpätkälle.
He ihmettelevät sitä mikä ihmetyttää toista, huvittuvat siitä mikä huvittaa toista, järkyttyvät siitä mitä toinen on kokenut kauan sitten. He jatkavat toistensa lauseita. He antavat muodon ajatuksille joita toinen ei osaa sanallistaa, jokainen päivä on täynnä lumoutumista toisen olemassaolosta.
Obvodnyi-kanava on puoliksi likakaivo, pohjasta nousee välillä virtauksia, kuin kaukaisen ydinvoimalan lauhdevesiä, seinämät ovat kuin kuluneen emalikattilan pinta. Kaikki törky, roskien rippeet ja kuolleet lehdet uivat pinnalla, joskus voi nähdä niiden painuvan vettyneinä syvyyksiin, kadonneina sukeltajina, joiden happi on lopussa. Joskus vesi kuljettaa mukanaan oravanraadon, varmuusvälineen tai lehdestä leikatun pop-idolin kuvan.
Daria kertoo että nuorena hän vaelteli unissaan, vanhemmat löysivät hänet monta kertaa rappukäytävästä. Tuuletusparvekkeiden ovet oli suljettu vain messinkihakasilla ja Darian perhe asui 8. kerroksessa; Daria kertoi matkanneensa kerran pihalle asti, hän muisti miltä valo näytti aamuyöllä kanavien yllä. Kerran helmikuussa hän oli jo ulko-ovella, matkalla suoraan nietoksiin, silloin äiti heräsi läpivetoon.
Oleg oli ainoa lapsi, Darialla taas oli pikkusisko ja isoveli, hän oli keskimmäinen lapsi, synnytetty kuopuksen ja esikoisen väliin, kahta ääripäätä tasoittamaan; hän oli syntynyt sellaisena sateisena ja lämpimänä intiaanikesänä, joihin vanhojen leningradilaisten nostalgia palaa vielä vuosienkin jälkeen. Näissä muistikuvissa auton ikkunoihin on pakkautunut höyryinen sumuverho, jonka lapset pyyhkivät pois.
Daria kertoo että hän näkee äänet väreinä, Pyhän Kolminaisuuden kirkonkellojen soitto on hänelle punaista jyrinää, kanavan veteen sade laskeutuu vaaleankeltaisena voikukkien ryöppynä, myös tietyt maut, kanelin, inkiväärin ja muskotin sekoitukset, ilmenivät hänelle tanssivina pastellisävyinä tai murretun okraisina mattoina. Bronstein, perheen lääkäri, oli selittänyt että kyse oli synestesiasta, aistivaikutelmien sekoittumisesta, mutta se ei ollut vaarallinen juttu, kirjailija Vladimir Nabokovillakin oli sellainen.
Oleg makaa lattialla ja miettii, miksi hän muistaa Dariasta juuri nämä asiat, miksi suhde valottuu kirkkaasti kaukaisilta alkumetreiltään, kun viimeisten epävarmuuden täyteisten päivien muistikuvat kuuluvat kadonneelle filminpätkälle.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
280
Kustantaja
Kieli
Videot