Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Vain viikon kukkivat mantelipuut

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Armi on kolmissakymmenissä oleva eronnut nainen. Kolme lasta ja työ vakuutuslaitoksessa täyttävät hänen päivänsä. Hän on sopeutunut osaansa, taistellut itselleen tyydyttävän mielenrauhan. Silloin tällöin hän kuitenkin vielä tuntee itsensä yksinäiseksi ja masentuu, eron muisteleminen tekee kipeää. Lyhyissä, tilapäisissä miessuhteissa Armi ei pysty näkemään mieltä.
Erään ystävän lähtiäisissä Armi sitten tutustuu Juhaniin, itseään huomattavasti nuorempaan mieheen. Juhani on lähtöisin pappiskodista, ja ikäistensä tavoin hän on kiinnostunut kaikesta mitä tapahtuu, mikä on uutta. Armin ja Juhanin välille syntyy suhde. Ja suhde muuttaa molempia. Armin ympäriltä murenee tottumusten ja asenteiden muuri. Suojamuuri? Ja kun Juhani matkustaa pois Armi huomaa olevansa entistä onnellisempi, vapaampi ihminen. Elämässä on sittenkin uusia mahdollisuuksia, monia mahdollisuuksia, ja Armi tuntee tarvetta käydä niihin käsiksi.
(takakansiteksti)

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Asiasanayhdistelmät

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

126

Kieli