Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kokoelma on suuri Runouden puolustus, kirjava lyyrisyyden spektri. Tunteen ja älyn maasto on täynnä kohtaamisia, ilmiöiden osiin purkamista ja niiden uudenlaista yhteen sulautumista. Rakkaus on tämän laajenevan synteesin kunniavieras, kuolema sen vastustaja, Aivojen ja Sydämen välinen hurjistunut tennisottelu sen vimmaista katseltavaa.
Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä on palkitun ja kiitetyn Jouni Inkalan kahdeksas runokokoelma. Vuonna 2007 häneltä ilmestyi tähänastisen tuotannon valikoima Minuutin ja sen puolikkaan laajenevassa universumissa – Valitut runot 1992–2007.
(takakansiteksti)
Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä on palkitun ja kiitetyn Jouni Inkalan kahdeksas runokokoelma. Vuonna 2007 häneltä ilmestyi tähänastisen tuotannon valikoima Minuutin ja sen puolikkaan laajenevassa universumissa – Valitut runot 1992–2007.
(takakansiteksti)
Kirjallisuudenlaji
Alkukieli
Tekstinäyte
– Iltaäänille -
Kun lapsuudessa lamppu hämärtyi ja alettiin
lukea ääneen, kulki aina ensimmäisenä
sekametsän jalopuissa elävien
pöllöjen luokse, ja astui sisään
niiden lämpimiin koteihin.
Samastui rauhallisesti kääntyilevän
tuuhean pään liikkeisiin, satunnaiseen painon
vaihtamiseen vasemmalta oikealle,
luotti terävän nokan tipauttamiin,
arvoituksiin.
Ei halunnut muualle, lehvästö, aurinko,
kaarille jännittyvät kotkansiivet
ja saraheinät eivät antaneet
hänelle samaa levottomuutta kuin otsasta
etusormina kasvavat höyhensarvet
punaiset silmät, kynsien, kuin ikuisen
sormuksen puristus.
Pääsi lentämään pehmeän selän päällä
sinne, mihin muilla metsän eläimillä
ei ollut lupa saapua. Ja pöllöt veivät
mukanaan, tummiin, avariin syvyyksiin
joista ei hiiskahdeta kenellekään
ja vielä myöhemmin, kun aikaa oli
kulunut jo vuosia, seuraan, joka
aloitti väittelyn, mikä tuskin koskaan
on liian myöhäistä.
Kun lapsuudessa lamppu hämärtyi ja alettiin
lukea ääneen, kulki aina ensimmäisenä
sekametsän jalopuissa elävien
pöllöjen luokse, ja astui sisään
niiden lämpimiin koteihin.
Samastui rauhallisesti kääntyilevän
tuuhean pään liikkeisiin, satunnaiseen painon
vaihtamiseen vasemmalta oikealle,
luotti terävän nokan tipauttamiin,
arvoituksiin.
Ei halunnut muualle, lehvästö, aurinko,
kaarille jännittyvät kotkansiivet
ja saraheinät eivät antaneet
hänelle samaa levottomuutta kuin otsasta
etusormina kasvavat höyhensarvet
punaiset silmät, kynsien, kuin ikuisen
sormuksen puristus.
Pääsi lentämään pehmeän selän päällä
sinne, mihin muilla metsän eläimillä
ei ollut lupa saapua. Ja pöllöt veivät
mukanaan, tummiin, avariin syvyyksiin
joista ei hiiskahdeta kenellekään
ja vielä myöhemmin, kun aikaa oli
kulunut jo vuosia, seuraan, joka
aloitti väittelyn, mikä tuskin koskaan
on liian myöhäistä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
60