Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Surun tie
Kokoteksti
Linkki vie kokotekstiin Kirjasammon ulkopuolelle.
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Surun tie vuodelta 1922 kertoo tohtori Hannes Borgin ja hänen taidemaalari serkkunsa Elisabetin elämästä naapureina sisällissodan jälkeisenä kipeänä aikana. Hannes Borg rakastuu nuoreen näyttelijäksi haluavaan tuttavaperheen sukulaiseen, joka tuo murheita. Elisabet kaipaa kadonnutta rakastettuaan, jonka kova kohtalo selviää lopulta. Valkoisten ja punaisten joukot eivät jakautuneet vain alueitten ja ammattien mukaan, vaan rikkoivat myös perheitä. Jalmari Hahl (1869-1929) oli kirjailija, kirjallisuuden ja kielten opettaja ja suomentaja ja toimi paljon myös muissa kirjallisuuden ja kulttuurin tehtävissä.
(Tiberius kirjat, 2018)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Päähenkilöt
Tapahtuma-aika
Tarkka aika
Alkukieli
Tekstinäyte
Tohtori Hannes Borg palasi sisarentyttärensä Elisabetin kanssa nuorisoseuran kokouksesta.
— Se oli myrskyisä, sanoi Hannes Borg, heidän kotvan aikaa astuttuaan ääneti vieretysten metsäpolkua pitkin.
— Ja ikävintä on, lisäsi Elisabet, että ei vieläkään ole päästy mihinkään tulokseen.
— Luulisi sentään, että edes nuorisoseuran talon rakentamisasiassa voitaisiin tulla yksimielisyyteen ja luopua puoluepolitiikasta. Mutta sitähän täytyy meillä sekoittaa kaikkeen, koko maan etua koskevista tärkeistä asioista pienimpään yhteiseen yritykseen asti. Ja räikeimmältä tuo eripuraisuus tuntuu, kun on kyseessä jälleenrakentamistyö, kapinan iskemien vammojen parantaminen.
— Huomasitko, kuinka kiivaasti kauppias Herhilä vastusti uuden nuorisoseuratalon rakentamista entiselle paikalle?
— Hänellä on aina omat omituiset mielipiteensä. Hän puhuu liian paljon, hän kun niin kernaasti kuuntelee oman äänensä kaikua. Muuten en luota häneen ollenkaan. Kapinan aikana hän näytteli hyvinkin epäilyttävää osaa.
He tulivat juuri metsästä Hannes Borgin pienen tilan, Koivukosken, avaran niityn laitaan, punaisen ladon kohdalle. Siitä näkyi matkan päässä Hannes Borgin punakattoinen talo ja sen läheltä, koivikosta, pisti esiin pienemmän rakennuksen pääty. Tämän "metsämökin" oli Elisabet avioeronsa jälkeen tänne itselleen rakennuttanut.
He aikoivat juuri kääntyä niityn poikki taloon johtavalle tielle, kun rautatienasemalta päin kuului auton toitotus. Seuraavassa silmänräpäyksessä tuli näkyviin komea auto. Siinä istui suoraryhtisenä tummatukkainen herra, Julius Eversen, Louhivaaran hovin isäntä.
Elisabet ja Hannes Borg väistyivät tienviereen, päästääkseen auton ohi. Hovinherra tunsi heidät, tervehti ja käski kuljettajan pysäyttää ajoneuvot. Kohteliaasti hän sitten tuli heitä kättelemään. Vaihdettiin sovinnaisia tervehdyslauseita.
Kuultuaan, että he olivat olleet nuorisoseuran kokouksessa, Julius
Eversen kysyi ivallinen hymy huulillaan:
— No, joko nyt vihdoinkin aletaan pystyttää tuota uutta taloa poltetun sijalle?
Hannes Borgin vastattua kielteisesti, hymähti hovinherra:
— Eipä siis ole vahinko, etten ehtinyt ajoissa perille toteamaan tätä auttamatonta saamattomuutta.
— Sanokaa pikemminkin eripuraisuutta, huomautti Hannes Borg.
Hänen katseensa kääntyi vaistomaisesti autoon.
— Katselette uutta autoani. Mitä siitä pidätte? kysyi Julius Eversen.
— Se on komea.
— Ennenkaikkea se on mukava. Saanko houkutella herrasväkeä pienelle koeajolle? Jos sallitte, pyydän saada viedä teidät autollani kotianne — tai ehkä saan kunnian pyytää teitä pienelle käynnille Louhivaaraan?
— Kiitos, sanoi Hannes Borg lyhyesti, mutta ilta on jo käsissä ja minulla on vielä yhtä ja toista toimitettavaa kotona. Mutta jos tahdotte vaivautua viemään meidät perille Koivukoskelle, olemme kiitolliset.
Julius Eversen kumarsi kohteliaasti, avasi auton oven ja auttoi kädestä Elisabetia hänen noustessaan ajoneuvoihin.
— Olkaa hyvä, herra tohtori!
Yhtenä sujahduksena auto kiiti kaarevan niittytien päähän. Vanha Henrika, Hannes Borgin uskollinen palvelijatar, oli jo kaukaa huomannut tulijat ja riensi pihan poikki portille. Portin pieleen oli sidottu hevonen rattaineen. Hannes Borg tunsi metsänhoitaja Forsgrénin ajokalut ja samassa Henrika ehättikin kertomaan:
— Se vorstmestari on jo kauan verannalla odottanut tohtoria.
Autoretkeläisten astuttua pois ajoneuvoista Julius Eversen aikoi hyvästellä heitä ja kääntyä paluumatkalle. Mutta Elisabet ehdotti nyt vuorostaan:
— Eikö kapteeni Eversen tahtoisi olla hyvä ja juoda kanssamme teetä?
— Kiitos, vastasi Eversen, se on hyvin rakastettavaa, mutta kuulin, että tohtorilla on vieras, pelkään, että häiritsen…
— Ette suinkaan, virkkoi Hannes Borg. Metsänhoitaja Forsgrén kyllä vielä odottaa hetken — ja muuten hänkin, jos tahtoo, voi liittyä seuraamme.
Eversen kumarsi taas, ja kaikki kolme alkoivat astua Elisabetin rantametsikön siimeksessä olevalle pienelle talolle. Henrika poistui viemään metsänhoitajalle Hannes Borgin terveiset.
— Se oli myrskyisä, sanoi Hannes Borg, heidän kotvan aikaa astuttuaan ääneti vieretysten metsäpolkua pitkin.
— Ja ikävintä on, lisäsi Elisabet, että ei vieläkään ole päästy mihinkään tulokseen.
— Luulisi sentään, että edes nuorisoseuran talon rakentamisasiassa voitaisiin tulla yksimielisyyteen ja luopua puoluepolitiikasta. Mutta sitähän täytyy meillä sekoittaa kaikkeen, koko maan etua koskevista tärkeistä asioista pienimpään yhteiseen yritykseen asti. Ja räikeimmältä tuo eripuraisuus tuntuu, kun on kyseessä jälleenrakentamistyö, kapinan iskemien vammojen parantaminen.
— Huomasitko, kuinka kiivaasti kauppias Herhilä vastusti uuden nuorisoseuratalon rakentamista entiselle paikalle?
— Hänellä on aina omat omituiset mielipiteensä. Hän puhuu liian paljon, hän kun niin kernaasti kuuntelee oman äänensä kaikua. Muuten en luota häneen ollenkaan. Kapinan aikana hän näytteli hyvinkin epäilyttävää osaa.
He tulivat juuri metsästä Hannes Borgin pienen tilan, Koivukosken, avaran niityn laitaan, punaisen ladon kohdalle. Siitä näkyi matkan päässä Hannes Borgin punakattoinen talo ja sen läheltä, koivikosta, pisti esiin pienemmän rakennuksen pääty. Tämän "metsämökin" oli Elisabet avioeronsa jälkeen tänne itselleen rakennuttanut.
He aikoivat juuri kääntyä niityn poikki taloon johtavalle tielle, kun rautatienasemalta päin kuului auton toitotus. Seuraavassa silmänräpäyksessä tuli näkyviin komea auto. Siinä istui suoraryhtisenä tummatukkainen herra, Julius Eversen, Louhivaaran hovin isäntä.
Elisabet ja Hannes Borg väistyivät tienviereen, päästääkseen auton ohi. Hovinherra tunsi heidät, tervehti ja käski kuljettajan pysäyttää ajoneuvot. Kohteliaasti hän sitten tuli heitä kättelemään. Vaihdettiin sovinnaisia tervehdyslauseita.
Kuultuaan, että he olivat olleet nuorisoseuran kokouksessa, Julius
Eversen kysyi ivallinen hymy huulillaan:
— No, joko nyt vihdoinkin aletaan pystyttää tuota uutta taloa poltetun sijalle?
Hannes Borgin vastattua kielteisesti, hymähti hovinherra:
— Eipä siis ole vahinko, etten ehtinyt ajoissa perille toteamaan tätä auttamatonta saamattomuutta.
— Sanokaa pikemminkin eripuraisuutta, huomautti Hannes Borg.
Hänen katseensa kääntyi vaistomaisesti autoon.
— Katselette uutta autoani. Mitä siitä pidätte? kysyi Julius Eversen.
— Se on komea.
— Ennenkaikkea se on mukava. Saanko houkutella herrasväkeä pienelle koeajolle? Jos sallitte, pyydän saada viedä teidät autollani kotianne — tai ehkä saan kunnian pyytää teitä pienelle käynnille Louhivaaraan?
— Kiitos, sanoi Hannes Borg lyhyesti, mutta ilta on jo käsissä ja minulla on vielä yhtä ja toista toimitettavaa kotona. Mutta jos tahdotte vaivautua viemään meidät perille Koivukoskelle, olemme kiitolliset.
Julius Eversen kumarsi kohteliaasti, avasi auton oven ja auttoi kädestä Elisabetia hänen noustessaan ajoneuvoihin.
— Olkaa hyvä, herra tohtori!
Yhtenä sujahduksena auto kiiti kaarevan niittytien päähän. Vanha Henrika, Hannes Borgin uskollinen palvelijatar, oli jo kaukaa huomannut tulijat ja riensi pihan poikki portille. Portin pieleen oli sidottu hevonen rattaineen. Hannes Borg tunsi metsänhoitaja Forsgrénin ajokalut ja samassa Henrika ehättikin kertomaan:
— Se vorstmestari on jo kauan verannalla odottanut tohtoria.
Autoretkeläisten astuttua pois ajoneuvoista Julius Eversen aikoi hyvästellä heitä ja kääntyä paluumatkalle. Mutta Elisabet ehdotti nyt vuorostaan:
— Eikö kapteeni Eversen tahtoisi olla hyvä ja juoda kanssamme teetä?
— Kiitos, vastasi Eversen, se on hyvin rakastettavaa, mutta kuulin, että tohtorilla on vieras, pelkään, että häiritsen…
— Ette suinkaan, virkkoi Hannes Borg. Metsänhoitaja Forsgrén kyllä vielä odottaa hetken — ja muuten hänkin, jos tahtoo, voi liittyä seuraamme.
Eversen kumarsi taas, ja kaikki kolme alkoivat astua Elisabetin rantametsikön siimeksessä olevalle pienelle talolle. Henrika poistui viemään metsänhoitajalle Hannes Borgin terveiset.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.