Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Pasi Harvalan tarina 1

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Pasi Harvala on juristi, joka toimitti Kosti Herhiläisen perunkirjoituksen. Hän tunsi hyvin Herhiläisen ja tuntee myös Harri Salmisen.
Pasi on elänyt yhdessä Pauliina Kauramäen kanssa, mutta yhteiselämä ei ole sujunut enää pitkään. Kun Pauliina saa kiinnityksen Oulun kaupunginteatterin ohjaajaksi, hän lähtee. Pasi alkaa uudelleen kiinnostua Harri Salmisen elämäkerran kirjoittamisesta, tuon itsestään myyttiä rakentavan kirjailijan vaiheet eivät jätä häntä rauhaan.
Pasi lähtee tapaamaan Harri Salmisen jo kouluaikoina tunteneita ihmisiä. Hän käy myös Salmisen ja tämän nykyisen avovaimon Anita Autereen luona.
Ja kaiken aikaa hän selvittelee omankin elämänsä kuvioita. Ikään kuin vastapainona meneillään olevalle kahdelle hankalalle oikeusjutulle, joissa hän selvästi on toisten ehdoilla toisten asioilla, hän yrittää oman itsensä ja Pauliinan suhteen olla mahdollisimman suora.

Pasi Harvalan tarina I on Finlandia-sarjan kolmas romaani. Aikaisemmin ovat ilmestyneet Kosti Herhiläisen perunkirjoitus ja Kolera on raju bändi. Ainutkertaisella tavallaan Salama kuvaa tässä sarjassa ihmisiä, joilla ei ehkä mene hyvin, mutta jotka edes yrittävät jotain: löytää oman totuutensa ja elää sen mukaisesti; jotka haluavat ymmärtää mitä tässä yhteiskunnassa tapahtuu, ja myös vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Ja kuten aina: Salaman kirja on väkevä ja täysi; se on haaste lukijalle.
(takakansiteksti)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

286

Kieli

Sarjamerkintä

Osana julkaisua

Ilmestymisaika

Kieli

Osana julkaisua