Elämiä
Tyyppi
novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Arja oli punkkari. Teemu toi näytille. ”Et sinä baarissakaan ota ensimmäistä pullaa”, isä sanoi eteisessä.
Elämän voi kertoa lyhyesti, elämästä vähän pitemmin, sen osoittaa Petri Tamminen esikoisteoksessaan.
(takakansiteksti)
Sisältää 49 minimalistista pienoiselämäkertaa.
Petri Tammisen esikoisnovellikokoelman päähenkilöitä ovat tavalliset suomalaiset ihmiset. Mukana on kaikenlaisia elämänkohtaloita aina vuosisadan alusta nykypäivään: ottolapsia, suurperheiden nuorimmaisia, alkoholistien lapsia, duunareita, yksineläjiä, aviopareja. Ensimmäisen osan novellit ovat jotakuinkin sivun mittaisia elämäntarinoita, jotka on nimetty erisnimin. Ne on kerrottu ulkopuolisen kertojan näkökulmasta lyhyin päälausein, lakoniseen tyyliin, niin että traagisetkin tarinat kevenevät koomisiksi: ”Äiti kuoli. Isälle jäi 130 neliötä. Pauliina otti kakkosauton. Pia sai taulun. Se esitti Pariisia. Siitä sai 15 000. Pia matkusti sillä paikan päälle.” (s. 39)
Kahden viimeisen osan novellit taas ovat hiukan pidempiä kertomuksia, jotka eivät pyri kattamaan koko elämäkertaa syntymästä kuolemaan, vaan kertovat laveammin jonkin yksittäisen tapahtuman päähenkilöidensä elämästä. Näissä pidemmissä novelleissa ääneen pääsee usein myös minäkertoja.
Tamminen on todella pelkistämisen mestari. Elämien lukumäärältään vähäisiä, mutta sitäkin painavampia lauseita lukiessa voi vain ihastella, miten niin vähällä voi sanoa niin paljon: "Tuulalta katkesi vauvauinnissa sydänriipus. Jarmo sukelsi päivän. Tuula meni kotiin syömään. 'Rakkaudella löytää', Jarmo sanoi uinninvalvojalle. Jarmo toi korun povitaskussa kotiin." (s.61) Toisaalta voi myös - lähes kauhunsekaisin tuntein - kuvitella miltä oma elämäntarina näyttäisi Tammisen kuvaamana kaikkien Elinoiden, Anteroiden ja Jarmojen rinnalla teoksen sivuilla. Pienen ihmisen elämä kun lopulta on niin kovin arkista.
(Silene Lehto/ Sanojen aika)
Elämän voi kertoa lyhyesti, elämästä vähän pitemmin, sen osoittaa Petri Tamminen esikoisteoksessaan.
(takakansiteksti)
Sisältää 49 minimalistista pienoiselämäkertaa.
Petri Tammisen esikoisnovellikokoelman päähenkilöitä ovat tavalliset suomalaiset ihmiset. Mukana on kaikenlaisia elämänkohtaloita aina vuosisadan alusta nykypäivään: ottolapsia, suurperheiden nuorimmaisia, alkoholistien lapsia, duunareita, yksineläjiä, aviopareja. Ensimmäisen osan novellit ovat jotakuinkin sivun mittaisia elämäntarinoita, jotka on nimetty erisnimin. Ne on kerrottu ulkopuolisen kertojan näkökulmasta lyhyin päälausein, lakoniseen tyyliin, niin että traagisetkin tarinat kevenevät koomisiksi: ”Äiti kuoli. Isälle jäi 130 neliötä. Pauliina otti kakkosauton. Pia sai taulun. Se esitti Pariisia. Siitä sai 15 000. Pia matkusti sillä paikan päälle.” (s. 39)
Kahden viimeisen osan novellit taas ovat hiukan pidempiä kertomuksia, jotka eivät pyri kattamaan koko elämäkertaa syntymästä kuolemaan, vaan kertovat laveammin jonkin yksittäisen tapahtuman päähenkilöidensä elämästä. Näissä pidemmissä novelleissa ääneen pääsee usein myös minäkertoja.
Tamminen on todella pelkistämisen mestari. Elämien lukumäärältään vähäisiä, mutta sitäkin painavampia lauseita lukiessa voi vain ihastella, miten niin vähällä voi sanoa niin paljon: "Tuulalta katkesi vauvauinnissa sydänriipus. Jarmo sukelsi päivän. Tuula meni kotiin syömään. 'Rakkaudella löytää', Jarmo sanoi uinninvalvojalle. Jarmo toi korun povitaskussa kotiin." (s.61) Toisaalta voi myös - lähes kauhunsekaisin tuntein - kuvitella miltä oma elämäntarina näyttäisi Tammisen kuvaamana kaikkien Elinoiden, Anteroiden ja Jarmojen rinnalla teoksen sivuilla. Pienen ihmisen elämä kun lopulta on niin kovin arkista.
(Silene Lehto/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
156