Vaskilintu

- Olet hauras kuin pikkuinen lintu, Eirik kuiskasi. - Satutanko minä sinua? - Vielä, Terhen mumisi silmät ummessa. Eirikin käsi lipui jännityksestä täristen Terhenin rinnalle. Se oli sileä ja pehmeä ja pyöreä kuin kuu. Eirik otti rinnan kouraansa ja pusersi sitä lempeästi. Hänen oli pakko hillitä itseään niin ankarasti, että hänen koko ruumiinsa vavahteli. Eirikin sormet sattuivat linturiipukseen. Hän nosti sen käteensä ja katsoi sitä ihmetellen. - Sinulla on tämä yhä... - Vesilintu, vaskilintu, Terhen henkäisi. - Joutsenten lahja. - Sinä olet itse joutsen, Eirik sanoi palvovasti. - Sinä olet ihaninta, mitä tiedän. Terhen Usvanainen. Eirik Väkevä painoi päänsä, takkuisen, pelottavan päänsä Terhenin kasvojen lähelle. Hän jännittyi kestämään vilahtavan vastenmielisyyden ilmeen, ystävällisen torjunnan. Terhen ei loukkaisi häntä tahallaan.
Terhenin silmät katsoivat Eirikiä värähtämättä kynttilän häilyvässä valossa. Eirikin suu imeytyi Terhenin huulille, kieli avasi huulet ja valloitti Terhenin suun. Terhenin pää painui taaksepäin Eirikin käsivarren varassa. Vielä suudellessaan Eirik laski hänet makaamaan kangaskasan päälle. Eirikin käsi kulki Terhenin rinnan yli, vyötärölle ja lantion kaarta reidelle. Hänen kupeitaan poltti tuli jonka rinnalla ylhäällä riehuva hävitys tuntui samantekevältä. Terhen huokasi tyytyväisenä kun Eirik viimein vapautti hänen huulensa ja suuteli pieniä suudelmia hänen otsalleen ja poskilleen. Terhen painautui Eirikiä vasten ja kosketti ihmetellen Eirikin punaisen kiharaisen karvan peittämään rintaa. Eirik Väkevä voihkaisi, kiersi käsivartensa naisen ympärille ja upotti huulensa rintojen väliseen vakoon. Hän haukkoi Terhenin ihoa himoonsa tukehtumaisillaan; kuitenkin jokin osa hänen mielestään kuunteli koko ajan naisen hengitystä. Hän ei tiedä, pystyisikö enää lopettamaan, jos Terhen vastustelisi.
- Älä kiellä. Älä kiellä. Eirik Väkevä kuuli oman rukoilevan äänensä huohottavan samalla kun hänen kielensä tavoitti tummanpunaista nänniä. Terhen nosti käsivartensa ja työnsi sormensa Eirikin tuhkansekaiseen hiuspörröön. Hän veti hiuksista Eirikin pään rintojaan vasten. - Jos meidän täytyy tukehtua tähän loukkoon, voimme ainakin nauttia viimeisistä hetkistä. Eirik henkäisi syvään. Hänen huulensa vaelsivat Terhenin vatsalle, käsi liukui alas silkkisille reisille. Eirik tunsi tuskallisesti kuinka karkea ja känsäinen hänen miekkaa ja ohjaksia pidellyt kouransa oli. Terhenin iho oli niin hieno, että se voisi naarmuuntua pelkästä kosketuksesta. Eirik halusi pusertaa, vääntää, rusentaa, nielaista naisen ruumiin, omistaa siitä joka kohdan, kietoa sen mahtaviin jäseniinsä ja sulattaa itseensä. Himon kyyneleet valuivat hänen parralleen ja hän ähkyi kuin tappelussa.
- Eirik, minä en tiedä rakkaudesta mitään. Olen saanut lapsen, mutta mies on minulle outo, Terhen kuiskasi. - Ole kärsivällinen minun kanssani. - Uh, sanoi Eirik Väkevä. - Sinun olisi kai paras sitoa minut niin kuin isäni teki ennen kuin antoi minun juoda tuopillisen olutta. Terhen tirskahti ja hänen pelkonsa laukesi. Eirik huulet leikkivät Terhenin rinnoilla ja sormet hivelivät reisien sisäpintaa. Äkkiä naisen iho lehahti polttavaksi. Silmänräpäyksen Eirik luuli, että tuli oli viimein tavoittanut heidät. Sitten ymmärsi, että lämpö tuli sisältä päin. Hän kosketti kysyvästi kullanruskeaa kiharaista kolmiota. Terhen ynähti, ja Eirik painoi kasvonsa naisen jalkojen väliin. Hänen kielensä tutki silkkisiä taipeita ja hän kuuli korvissaan oman huohotuksensa.
Terhen nosti lantiotaan ja Eirikin itsehillintä petti. Hän tarttui kovin kourin Terhenin pakaroihin, pusersi ja ahmi suullaan naisen vatsaa ja salaista kolmiota. Terhen parahti, mutta ei pelosta, ja he kierivät yhtenä olentona villakankaitten päällä. Terhen kiersi jalkansa varjagin lantion ympärille, ja Eirik tunkeutui häneen äristen kuin karhu.