Haahtela, Joel

Kirjoitin ensimmäisen novellini vuonna 1993. Sen nimi oli "Silta" ja pituus yksi liuska. Novelli kertoi pojasta, joka kaipasi tyttöä ja odotti häntä sillalla. Tyttö ei koskaan tullut. Novellin jälkeen lähdin Krakovaan etsimään Veronikaa, mystistä naista, jonka olin nähnyt Krzysztof Kieslowskin elokuvassa Veronikan kaksoiselämä. Päädyin kiertämään Itä-Eurooppaa ja se teki haikealta romantiikallaan minuun unohtumattoman vaikutuksen. En löytänyt matkallani Veronikaa, mutta löysin kirjoittamisen. Näin jälkeenpäin ajatellen, tunnen, että kirjoittamiseni teemat eivät juurikaan ole muuttuneet sitten ensimmäisen novellini. Päinvastoin. Ne kiertävät kehää ja palaavat tavalla tai toisella alkupisteeseen.

Matkan jälkeen perustin ystävieni kanssa Unicum Zwack-novellilehden, jota jaoimme ilmaiseksi Tampereella. Toteutimme siihen aikaan ystäväni kanssa myös ns. vapauden filosofiaa ja lausuimme runoja iltaisin ravintoloissa tuntemattomille. Filosofiaan kuului ajatus, jonka mukaan ihminen on vapaa tekemään mitä tahansa, joka ei loukkaa muita. Pidän edelleenkin tuota filosofiaa arvossa. Julkaisimme Unicum Zwackia vain kaksi numeroa, jonka jälkeen aloin kirjoittaa romaania. Sitä ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Tarina lienee ollut liian unenomainen ja hullu. Joka tapauksessa se on romaaneistani tärkein; sen jälkeen tiesin pystyväni kirjoittamaan kirjan.

En tiedä halusinko koskaan kirjailijaksi tai uskoinko siihen, että minusta voisi tulla kirjailija. Aloitin kirjoittamisen kirjoittamisen ilosta, halusta luoda maailman, jossa voisin elää hetken. Maailma, joka syntyy, tuntuu maagiselta ja alkaa elää omaa elämäänsä. Kahden romaanin jälkeen tunnen oloni vielä epävarmaksi. Olenko kirjailija lainkaan? Ja mitä sekin tarkoittaa? Joka tapauksessa olen onnellinen, että saan ja voin kirjoittaa juuri sitä mitä haluan. Olen myös kiitollinen siitä vastaanotosta, jonka olen saanut.

(2001)