Aava, Aleksanteri

Aleksanteri Aava oli talollisen poika Sakkolan Riiskasta eikä hänellä ollut mahdollisuuksia laajoihin opintoihin. Aava suoritti kansakoulun ja kansalaisopiston. Aavan runoilijanlahjat tulivat esille hänen opiskellessaan Uudenkirkon kansanopistossa 1901, mutta ensimmäinen runokokoelma Vanha maininki ilmestyi vasta 1916. Kalevalamittaisina Aavan runot eivät ilmestymisaikanaan olleet kovin muodikkaita ja jäivät suotta tunnetumpien runoilijoiden, kuten V. A. Koskenniemen, varjoon. Hänen runojensa arvo tosin myönnettiin. Viljo Tarkiainen kirjoitti Vanhasta mainingista: "Kauniimmin tuskin lienee meillä monikaan tulkinnut Karjalan-ikäväänsä ja ihastustansa vanhaan kansanrunouteen."

Seuraava runokokoelma Musta lintu ilmestyi vuonna 1917. Se sai valtion palkinnon samalla kertaa kuin Koskenniemen Elegioja. Myöhemmin Aava julkaisi vielä lahjoitusmaa-aikoja kuvaavan romaanin Huuhkan poika (1924). Postuumina on lisäksi ilmestynyt Vuoksen varsilta -runokokoelma, johon on kerätty Aavan myöhempinä vuosinaan kirjoittamia juhla- ja tilapäisrunoja.
Aleksanteri Aavalle luonto oli kaikki kaikessa. Hänen runoutensa kumpusi vanhan kansanrunon pohjalta.
Luonto ja ihminen kuuluvat niissä kiinteästi yhteen. Aavan runoista vaistoaa kannakselaisen mielen herkkyyden ja kotiseuturakkauden. Varsinaisia rakkausrunoja hänellä ei ollut edes esikoiskokoelmassa. Unto Kupiainen on kirjoittanut Aavan runoudesta: "Kokonaisuudessaan Aavan lyriikka paljastaa tekijässään hienosyisen mietiskelijäluonteen, sekä luonnon ja elämän ymmärtäjän. Suoraan kansan keskuudesta, vailla opillista koulutusta hänen runoutensa soi kuin viimeisenä kalevalaisena lauluna."

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Kootut teokset, toimitustyö Toivo Kuparinen, 2004. Sisältää teokset Vanha maininki, Runon kultaista Karjalaa, Musta lintu, Vuoksen varsilta ja Huuhkanpoika.