Turunen, Markku

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

© Mari Lääperi / Gummerus

Kirjailijan muu nimi

Turunen, Markku Pekka

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

esseekokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Muut teokset (kuvittajana)

Tyyppi

kansi

Kirjailijan omat sanat

Minua on sanottu humoristiksi. Kirjoissani kuollaan paljon. Kysymys on paitsi tukahdutetuista aggressioista myös kuolemanpelkoneuroosista; aina silloin tällöin uhraan jonkun romaanihenkilön pysyäkseni itse hengissä. Olen yrittänyt päästä eroon satiirikon leimasta, sillä en ole moralisti niin kuin kunnon satiirikon tulisi olla, mutta satiiri-sana on tarttunut minuun kuin takiainen. Olen oppinut elämään sen kanssa, vaikka sydämeltäni olenkin naivisti.

Makuasioita:

Unohtumattomat ja vaikuttaneet taide-elämykset: kirjat, musiikki, kuvataide, elokuvat jne.:
Lapsuuden ja nuoruuden spontaanit löydöt kirjastosta ovat olleet parasta. Valintani tapahtuivat nimen, kansikuvan, kirjan ohuuden ja joskus myös takakansitekstin perusteella: Honka: Roope ja romukauppa, Juanikkaat virtaheposet, Ingman: Rimpisuon usvapatsas, (tekijä ?): Suden huuto, Twain: Huckleberry Finnin seikkailut (yltiöpäinen yritys melkein kahden sentin paksuisen kirjan kimppuun, mutta en voinut vastustaa kansikuvassa olkihattu päässään ongella istuvaa Huckia)... Vähän myöhemmin: Hyry: Alakoulu, Jansson: Näkymätön lapsi, Meri: Manillaköysi, Camus: Sivullinen, Majakovski: Pilvi housuissa, Martinson: Kulkijan pilvilinnat, Gogol: Pietarilaisnovellit, Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus... Kirjat alkoivat johdattaa sekä toisiinsa että kirjoista kirjoitettuihin teksteihin. Lukemisesta tuli jokapäivästä leipää, mutta löytämisen riemu ei ollut enää entisellään. Listastakin tulisi aivan liian pitkä tähän.

Ennen television tuloa olin nähnyt elokuvateatterissa yhden Pekka Puupää -elokuvan ja Bambin sekä koulussa rainan Tulipeikko ja paloveikko. Kaikki kolme olivat järisyttäviä elämyksiä. Telkkarista katselin sitten paljon sarjoja ja melkein kaikki elokuvat. Mieleeni muistuu ensimmäisenä Huivi-niminen jännityssarja, jota kävin katsomassa naapurissa, sitten tulivat jo omasta laitteesta nähdyt Ivanhoe, Rin-tin-tin, Heikki ja Kaija, Bonanza, Tammelat, Hanski, Spede-show... Unohtumattomia elokuvakokemuksia telkkarin ääressä olivat mm. Opri, Notre-Damen kellonsoittaja (meiltä lapsilta kiellettyä hyytävää kauhua!), Kolmas mies (samoin), Viskiä, viskiä, Rio Bravo, Komisario Palmun erehdys... mykkäfilmit ja piirretyt nekin totta kai... Myös monet näytelmien televisioinnit tekivät syvän vaikutuksen, eikä haitannut yhtään että näyteltiin pönäkästi teatterikulisseissa ja paikallaan jököttävän kameran edessä.

Kirjoittamisharrastukseni kannalta parhaimpaan saumaan osui synkkään talvi-iltaan rävähtänyt Federico Fellinin Amarcord. Ymmärsin, ettei mikään velvoittanut sanomaan: sataa lunta. Saattoi saman tien sanoa: sataa pumpulia joka peittää koko kaupungin.

Samaa riemua on Marc Chagallin kuvissa, joissa elävät sulassa sovussa taivaalla lentävät rakastavaiset, aidan vierellä tarpeillaan kykkivät musikat, juutalaiset viuluniekat, enkelit ja elukat... kaikki saman lempeän auringon alla.

Kun olin lapsi, kaksi radiossa usein soitettua balladia lumosivat minut: Kipparikvartetin Balladi Saimaalta ja Annikki Tähden Balladi Olavinlinnasta. Kysymys oli kotikaupungistani Savonlinnasta. Melkein samaan ylsivät Kauko Käyhkön Kalastaja-Eemelin valssi ja Iloisen pyykkärin laulu, jonka esittäjää en enää muista. Murrosikäni kynnyksellä tulivat rautalankayhtyeet, Beatlesit, Rollarit ja monet muut. Sitten saapastelivat Savonlinnaan mustat bluesmiehet, Howlin´ Wolf ja Elmore James etunenässä. En voinut välttyä Chydeniuksen ja kumppaneitten aiheuttamalta tartunnalta (myöhemmin kärsin pitkään allergisista oireista). Varhaisessa aikuisiässä oli jazz puolet elämääni (kirjallisuus oli se toinen puolisko). Nykyään tahtoo musiikin kuuntelu mennä klassisen puolelle, Bachista Prokofjeviin ja paljon siltä väliltä. Myös oopperan keinotekoinen lumo on saanut minut valtaansa. Mutta aina silloin tällöin on yhä pakko kuunnella vähän Parkeria tai Monkia, myös blues ja rock&roll saavat suupieleni vielä virneeseen, mutta kun joskus harvoin kuulen Kipparikvartetin kuuluttavan Saimaan aalloilla seilaavan tervahöyryn nimeä, kyynelkanavieni portit alkavat kitisten avautua.

Fiktiivinen henkilö, johon voisin samaistua:
Olen joskus mietiskellyt, miten Yksi lensi yli käenpesän Päällikkö on pärjäillyt loikkiessaan vuorilla pyjamassaan ja aamutossuissaan. Varmaan hän ainakin puhua pälpättää itsekseen lakkaamatta, kaikki ne asiat jotka jäivät sairaalassa sanomatta.

Mieluisa paikka, maailmalla, kotimaassa, fantasiamaailmassa:

Kaikki kolme mahtuvat tähän: Lapsena istuskelin usein Savonlinnan rantakalliolla katselemassa tervahöyryjä, tukkilauttoja ja lotjaletkoja kiskovia hinaajia, valkokylkisiä matkustajalaivoja, ruoppaajia, niputtajia, huviveneitä... Siihen aikaan oli mitä katsella, ja tunsin nimeltä useimmat alukset hinaajien eväskontteja (halkolotjia) myöten. Haaveilin olevani vielä joskus kapteeni suuressa valtamerionkarissa, joka seilaisi kaikilla maailman merillä ja jollaisista oli kuvia tulitikkuaskien etiketeissä. Kauneimmat olivat Aallotar ja Birger Jarl.

Elämäkertatietoa

synt. 22.8.1952 Suonenjoella
asuu Tampereella
perhesuhteet: naimisissa, kaksi lasta
vanhemmat: apulaiskanslisti Taimi Elisabet os. Kokkonen ja metsäteknikko Armas Turunen
ammatti: kirjailija, kirjastonhoitaja vuoteen 1998
luottamustoimet: Pohjois-Karjalan läänin taidetoimikunnan puheenjohtaja 1995-1997, Pirkkalaiskirjailijat ry:n varapuheenjohtaja 2001-2004

palkinnot: Nuorison taidetapahtuman kunniamaininta 1974
J. H. Erkon rahaston kirjoituskilpailun 2. palkinto 1976
Pirkanmaan kirjoituskilpailun 2. palkinto 1976
Pohjois-Karjalan läänin taidetoimikunnan Ensiesitys-pienoisveistos 1983
Savonia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkuus 1986
Kirjailijayhdistys Ukri ry:n Vuoden kynä 1988
Topelius-kirjallisuuspalkinnon ehdokkuus 1991
Savonia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkuus 2001
Savonia-palkinto 2008 esseekokoelmasta Löytötavaraa (2007)

harrastukset: kuvien teko

Kirjailija Markku Turusen tuotantoon kuuluu yli kymmenen romaania, novellikokoelma ja nuortenromaani sekä näytelmiä, kuunnelma, tv-käsikirjoituksia, esseekokoelma ja henkilöhistoriallinen teos. Markku Turunen käsittelee aiheitaan usein huumorin ja satiirin kautta.

Syitä kirjailijaksi ryhtymiselleen Markku Turunen pohdiskelee seuraavasti: "Itseilmaisun halu, pätemisentarve, tietynlainen sivullisuus ja lukemisharrastus johtivat kirjoittamaan runoja ja pieniä kertomuksia. Menestymiset kirjoituskilpailuissa vahvistivat harrastusta ja veivät sitä kohti ammattimaista kirjoittamista. Kuitenkin vasta 1998 Tampereelle muutettuani jätin kokonaan kirjastonhoitajan työni ja rupesin ns. vapaaksi kirjailijaksi."

Markku Turusen esikoisteos Valmiissa maailmassa (1982) on ironinen satiiri tulevaisuudesta. Huumorin laadusta saa kuvan seuraavasta esimerkistä, jossa Turusen kertojaminä perustelee yliopisto-opintojaan: "Valitsin pääaineekseni psykologian, sillä halusin saada selville mikä minua vaivasi. Sivuaineikseni valitsin yhteiskunnallisia aineita siltä varalta ettei vika olisikaan ollut minussa vaan yhteiskunnassa." Lopulta kertoja päätyy päivystäjäksi mielenterveyskioskiin.

Juoksupoika ja kyyhkynen (1984) on "moniulotteinen tutkielma ihmisen rajallisuudesta ja peloista. Tarinasta olisi voinut tulla kuinka synkeä tahansa, mutta Turunen pehmentää pessimismiään komiikalla, sen kaikilla sävyasteilla kirkkaasta ja sovittavasta huumorista patamustaan ironiaan. Napakka tyyli tekee romaanista nautittavan lukuelämyksen." (Seppo Järvinen, Kansan Lehti 23.4.1985)
Romaani Taivaan pikajuna (1986) "on joutuisasti juoksevaa, notkeasti etenevää tekstiä, joka ei tunne pidäkkeitä. Turunen kirjoittaa kevyen irtonaisesti, humoristisesti. Mutta myös syvälle syihin ja seurauksiin nähden. Hänen tyylinsä on ilmavaa, ja hän sanoo usein enemmän kuin sanat aluksi paljastavatkaan. Koomisen taju tuntuu olevan hänellä veressä." (AL 6.1.1987, Harry Sundqvist)

Lapsen suhde isäänsä ja isättömyys on Kongonsaaren (1995) yksi aihe. "-- moniulotteinen romaani: realistinen, humoristinen, myyttinen. Se liikkuu luonnon ja sivistyksen raja-alueilla, maa- ja vesiluonnon yhtymäkohdassa." (Vesa Karonen, HS 14.11.1995)
Ruudun takaa (2003) on satiirinen romaani televisiosarjan kirjoittamisesta. Markku Turunen on tehnyt tv-käsikirjoituksia vuodesta 1991 lähtien.

Merkittavimpänä teoksenaan tähän asti Markku Turunen pitää romaania Kuikka Koponen (1998). Kirjoittamisprosessista ja sitä edeltävistä vaiheista Turunen kertoo: "Jo lapsena kuulin tarinoita kuuluisasta 1800-luvulla eläneestä savolaisesta silmänkääntäjästä ja kansanparantajasta Kuikka Koposesta, ja siitä pitäen on tämä poikkeuksellinen mies kiehtonut mieltäni. Tunnetut tosiasiat Kuikasta rajoittuvat kirkonkirjatietoihin, mutta säilynyt tarinaperinne on sitäkin runsaampaa. En muista tarkkaan, milloin ensimmäisen kerran ajattelin Kuikkaa romaanihenkilönä, mutta kypsyttelin aihetta useita vuosia ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan romaania Kuikka-Koponen. Työ oli siihenastisista laajin ja haasteellisin. Rakensin melko laajan eeppisen kokonaisuuden, tein paljon pohjustustyötä, kolusin arkistoja ja tutkin kirjallisuutta. Etsin käsiini luultavasti kaikki Kuikasta kerrotut ja muistiin merkityt tarinat, uudestaan ja uudestaan samat anekdootit pienille arkistolapuille huolellisesti kirjoitettuina, magnetofoninauhakeloille tallennettuina, lehtijuttuina, vanhoihin kaskukokoelmiin suttuisella fraktuuralla painettuina, Seppo Putkosen animaatioelokuvaan piirrettyinä ja tarinoituina, puhelimella tavoittamieni vanhojen ihmisten muistista esiin houkuteltuina, sinne tänne kauno- ja muuhun kirjallisuuteen siroteltuina sekä Aini Rössin Kuikka-monografiaan ja SKS:n julkaisemaan lastenkirjaan edustavasti koottuina. Lisäksi luin runsaasti muutakin noituutta ja kansanparantamista käsittelevää materiaalia. Tutkin historiaa laajemminkin, mutta en työskennellyt tiedemiehen tavoin objektiivisesti, vaan etsin polttoainetta mielikuvitukselleni ja tavoittaakseni tuttuja kaikuja 1800-luvun itäsuomalaisesta elämänmenosta ja mentaliteetista.
Kuikka Koponen oli käännekohta kirjailijantyössäni, paitsi laajuutensa ja minulle uuden tekemisen tavan takia, myös siksi, että sen myötä jättäydyin kokonaan kirjallisten töitten varaan. Kuikka poiki myös musiikkinäytelmän Savonlinnan kaupunginteatterille 1999."
"Turusen kuvaamana Koponen edustaa kansantaiat tuntevaa metsäläistä, joka toisaalta ymmärtää modernin lääketieteen ja ihmisluonteen päälle. Kansantarinoiden perusteella Koposesta olisi voinut tehdä omahyväisen huijarin, mutta romaanissa hänen työnsä ovat hyvänsuopeita. Turusen visio on lempeimmillään ja nerokkaimmillaan siinä, miten rahvaanomaisen faustinen hahmo Koposesta muodostuu." (Markku Soikkeli teoksessa Kotimaisia nykykertojia 3 / toim. Kari-Otso Nevaluoma, 2000, s. 230)

Nykyisistä luovan työnsä lähtökohdista Turunen sanoo: "Nuorempana kirjoittaminen ja kirjallisuus tuppasivat täyttämään koko elämän, nykyään kirjoittaminen on yhä enemmän "vain" työtä, jota tehdään ajallaan ja josta on syytä välillä irrottautua. Paradoksaalista kyllä itse kirjoittaminen, konkreettinen lauseitten rakentaminen, on tullut samalla entistäkin tärkeämmäksi ja intohimoisemmaksi. Ehkä kirjoittamiselle ei tarvitse enää hakea tarkoitusta sen itsensä ulkopuolelta. Halu kertoa tarina voimakkaasti ja täsmällisesti; siinä on jotakin mihin tarttua, ja se riittää."

Itselleen tärkeistä kirjailijoista ja kirjoista Turunen kertoo: "Lapsena ja nuorena luetut kirjat, makoisimmillaan spontaanisti kirjaston hyllyiltä kansikuvan tai takakansitekstin perusteella löytyneinä, ovat olleet kaikkein tärkeimpiä. Silloin identiteetin muovautuminen on ollut voimakkaimmillaan. Varhaisimmat: Nuorten toivekirjasto, Aaro Hongan kirjat, koulun lukukirjojen sadut ja runot, Huckleberry Finn, muumit ... Myöhemmin: Camus, Kafka, Meri, Bulgakov, Hemingway, Salama, Gogol, japanilaiset tankat, Kivi, Linna, Viita, Parnasso ja moderni runous, Kalevalakin varsin varhain ... Nuoruuteeni kuului myös muutaman vuoden äärivasemmistolainen vaihe tiukasti ohjelmoituine lukemistoineen, brechteineen ja muineen, josta tosin jo jotkut neuvostokirjailijatkin johdattelivat pois päin, minulle läheisimpänä ehkä Vasili Šukšin. Nykyään olen palannut Dostojevskin suuriin romaaneihin, Jotunin tiukat novellit ilahduttavat yhä, samoin Lehtosen äksy ehdottomuus, Faulknerin luja romaanitaide saa jatkuvan kunnioitukseni ja kiinnostukseni. Celinen räävittömän kolkko komiikka tyydyttää kyynisyyttäni, Singer lohduttaa minua lempeällä vilpittömyydellään, Solženitsynin rohkeus muistuttaa kirjallisuuden yhteiskunnallisesta merkityksestä, Flannery O'Connerin mustan huumorin ja ankaran uskonnollisuuden yhdistelmä on ainutlaatuista ... Mieleeni virtaa niin paljon uusia nimiä, että parempi lopettaa tähän, kesken kaiken ja mielivaltaisesti."

Suhdettaan pirkanmaalaisuuteen Markku Turunen selvittää: "Opiskelin 70-luvun lopulla Tampereen yliopistossa ja nyt olen elänyt täällä vuodesta 1998 lähtien. Viihdyn täällä enkä ole aikeissa muuttaa pois. Kotikaupunkini on kuitenkin lapsuuteni ja nuoruuteni Savonlinna, eikä sen asemaa edes Tampere pysty uhkaamaan. Lapsuuteni kaupunkia ei tietenkään ole enää olemassakaan, ja nykyiseen Savonlinnaan muuttaminen luultavasti vain rikkoisi lumouksen. Joten parempi tyytyä kertomaan tarinoita fiktiivisestä paikasta nimeltä Savonlinna, ja se sujuu oikein hyvin täällä Pirkanmaalla."
Esimerkiksi romaanissaan Vettä kevyempää (2001) kirjailija sijoittaakin tapahtumat Savonlinnan vaiheille. Veijariromaani "sisältää komedian ja farssin aineksia, mutta yhä vahvemmin esiin pyrkii haikeus, nostalgia. Markku Turunen on onnellisimmillaan lapsuuden vesillä." (TS 31.10.2001, Matti Peltonen)

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Romaanit ja novellikokoelmat

Valmiissa maailmassa (1982)
Juoksupoika ja kyyhkynen (1984)
Taivaan pikajuna (1986)
Sinä tai sun henkes (1988)
Isäni on bluesmies (nuortenkirja, 1991)
Kaikki rakkauteni (novelleja, 1991)
Kongonsaari (1995)
Kuikka Koponen (1998)
Vettä kevyempää (2001)
Ruudun takaa (2003, äänikirjana 2004)
Tikanpoika (2004, äänikirjana 2005)
Hyvä Joel (2006)
Juuston pimeä puoli, eli, kosminen virtahepo saapuu Maata kiertävälle radalle (2010)
Vaeltaja (2012)

Näytelmät:

Valheitten vangit (Joensuun kaupunginteatteri 1993)
Kuikka Koponen (musiikkinäytelmä, säv. Matti Puurtinen, Savonlinnan kaupunginteatteri 1999)
"Näin unta kesästä kerran..." (musiikkinäytelmä Joel Lehtosesta, säv. Matti Puurtinen, Savonlinnan kaupunginteatteri 2002)

Kuunnelma:

Jäi kurmitsat henkiin (Radioteatteri 1984)

TV-käsikirjoitukset:

Köyhät pojat, Sinä tai sun henkes -romaanin pohjalta yhdessä Jussi Niilekselän kanssa (TV 2 1991)
Elämän suola -työryhmän jäsen (TV 2 1996)
Vaimonsa mies -työryhmän jäsen (TV 2 2001)
Salatut elämät, dialogikäsikirjoituksia (MTV 3 1999-2001)

Esseitä:

Löytötavaraa (2007)

Elämäkerrat:

Nokikkain : Hannu Hautalan elämä (2007)

Tekstinäyte

Ote teoksesta Kuikka Koponen (1998):

Otan taskusta nauriin ja näytän sen apteekkarille kultakellona. Se tietää että nauris se on, on sama leikki leikitty niin monta kertaa ettei luulekaan muuta, mutta ei saa silmiään näkemään kuin kiiltävän kultakellon. Se painaa nauriin korvalleen, kuulee tikityksen ja tietää, että kun myöhemmin lipastonlaatikkoon katsoo, minne on kellon laittanut, niin siinä on kuivunut nauris. Kyllä se Kuikka osaa, se sanoo ja pyörittää päätään. Mutta osaako Kuikka mitään hyödyllistä?
Laajan asuma-alueen äärimmäisessä reunassa he kääntyivät metsänreunan suuntaisesti kulkevalle pikku kadulle.
- Vaalea tiilitalo, Anssi kuuli Sirkan sanovan.
- Metsänreuna miellyttää silmää, Anssi vastasi.
- Nämähän ovat kaikki samanlaisia.
- Niin kuin järvenranta.
- Mikä numero se oli?
- Monet asuu tällaisessa metsänreunassa tajuamatta että juuri tuo rajakohta niitä siinä pitää. Kolmetoista.
- Se on tietysti tuo tasakattonen, Sirkka hymähti.
- Linnutkin pesii mielellään pellon ja metsän rajalla, Anssi sanoi, tajusi sitten Sirkan tasakattoa vähättelevän sävyn ja vilkaisi vaimonsa nirppaa nenää johon oli ilmestynyt pari ylimääräistä ryppyä. Ilme palautti Anssin mieleen hänen köyhän ja televisiottoman lapsuutensa ja sai hänet ajattelemaan kitkeriä ajatuksia nykyajan ihmisten kiittämättömyydestä.

- Mitä vikaa tasaisessa katossa on?
- Ei kukaan enää rakenna tasaista kattoa.
- Juuri niin, laumasieluja.
- Sellainen ei sovi Suomen oloihin.
- Miksi sitten melkein kaikkiin kerrostaloihin tehdään tasakatto?
Sirkka ei osannut vastata ja Anssi riemuitsi:
- Kun tasakatto tehdään huolellisesti se on aivan yhtä hyvä kuin harjakattokin. Mutta heti kun joku huonosti tehty katto alkaa vuotaa niin kaikki alkaa purkaa hyviä kattojaan kun ne ei muka sovi Suomen oloihin.

Pysäyttäessään auton talon eteen Anssi pani syrjäsilmällä merkille että Sirkka oli täysin nujerrettu tässä kattoasiassa. Hän arveli että pitäisi sanoa jotain sovittavaa mutta ei keksinyt mitään.

[Kaikki rakkauteni. Gummerus 1991, s. 113-114]

Lähteitä ja viittauksia

Paperin avaruuteen : Pirkanmaan kirjoituskilpailussa menestyneitä kirjailijoita ja heidän tekstejään / toim. Maija Kanerva et al. (Tampereen kaupunginkirjasto 1992)
Kotimaisia nykykertojia 3 / toim. Kari-Otso Nevaluoma (BTJ Kirjastopalvelu 2000)
Kotimaisia nykykertojia 4 / toim. Ismo Loivamaa, Saara Vesikansa (BTJ Kirjastopalvelu 2005)
Jalonen, Olli Hitaasti kudotut nopeat hetket : kirjoittamisen assosiaatiosta 1900-luvun suomalaisessa proosassa (2006)
Turunen, Markku Löytötavaraa (2007)
Lehtileikkeet : Markku Turunen (Tampereen kaupunginkirjasto)