Raittila, Hannu

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

© Laura Malmivaara

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

esseekokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

esseekokoelmat

Nimi

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Elämäkertatietoa

Hannu Raittila (s. 1956) on suomalainen kirjailija. Hänen tuotantoonsa kuuluu novelleja, romaaneja, kolumneja, TV-käsikirjoituksia, kuunnelmia ja radionovelleja.

"Hannu Raittila aloitti kirjailijana 1990-luvulla novellikokoelmien sarjalla, josta vastaanotto luki avoimia yhteyksiä modernismin traditioon, erityisesti Antti Hyryyn, Veijo Mereen ja Antti Tuuriin. Tänään tarkasteltuna kaltaisuus on ennen muuta tyylillistä, kerronnan tiiviiksi leikattua ekonomisuutta. Raittilan proosan keskus on ollut alusta saakka aktiivinen elämänkuva - maailma ja ihminen dynaamisena toimintana. Tämä tuntuu vievän pikemminkin poispäin mannermaisen modernismin maailmaan nakatusta, itseään seulovasta sivullisesta.

Yhteiskuntakriittinen särmä on toinen aspekti, joka erottaa hänen teoksiaan modernismin perillisistä. Aristotelinen pulma 'mitä on hyvä elämä?' joutuu hänen teoksissaan jatkuvasti koetteelle. Kyselevän epäilijän kriitiikki sisältää usein ironian ja parodian aineksia, etenkin kun Raittila tuo teoksissaan etualalle Suomen sotien jälkeisen ajan suuren murroksen. Poliittisen retoriikan 'hallittu rakennemuutos' ja 'kestävä kehitys' tasoittelevat niitä 'muutosvoimien' kupruja, joita Raittila tutkii kuvatessaan kokonaisten elämänmuotojen hajoamista 1900-luvun viime vuosikymmeninä.

Romaanit 'Ei minulta mitään puutu', 'Canal Grande' ja 'Atlantis' ovat sarja parodisia allegorioita katastrofin reunalle pystytetystä maailmasta. Älykäs ihminen tekee ja toimii, hän valjastaa sekä hengen että materian maksimoidakseen tulostehokkuuden. Päätös näköjään sittenkin kestämättömälle kehitykselle ei ole yhtään vähempää kuin raamatullinen vedenpaisumus.

'Pamisoksen purkauksessa' Raittila jatkaa uusliberalistisen maailman analyysia ennennäkemättömän jyrkällä romaanirakenteellisella ratkaisulla. Teoksen maailmassa katastrofi on jo tapahtunut, ja nyt kerrotaan 1990-luvun talouskriisin jälkeisestä ajasta spektaakkelin kaltaisena usean muuttujan yhtälönä.

Romaanin metarakenne kommentoi kuvattua maailmaa sisällöntuotantoteollisuutena, jossa mielikuvien alkuperä on kadotettu. Kuten 'Ei minulta mitään puutu' -romaanissa myös tässä Raittilan lamaromaanissa äänillä ja äänitteillä on keskeinen merkitys. Kun nauhat ja raidat ovat sekaisin tai kateissa, mikään ei kiinnity enää mihinkään. Näin myös romaanin kaksi osaa jää ilman tarinan kannalta välttämätöntä sidosta; niiden välissä on tyhjää.

Puolifiktiivisessä 'Kirjailijaelämää'-teoksessaan Raittila kommentoi romaania mahdottomana kirjallisuudenlajina vailla tulevaisuutta, ja viittaa samalla myös 'Pamisoksen purkauksen' vaiheisiin. Juuri näin muoto ja sisältö ovat tälle kirjailijalle yhtä: kuva maailmasta on epätoivoinen hanke, mikä oli todistettava.

On kiinnostavaa, miten Hannu Raittilan esseet, kirjoitukset ja puolifiktiiviset proosateokset niveltyvät vaivatta hänen romaani - ja novellituotantoonsa. Poleeminen, liikkuen kyseenalaistava kärki on sukunäön taustalla. Asenteena se muistuttaa valistuksen hengen kriittistä edistysuskoa, vaikka kirjailija ei tätä taatusti allekirjoitakaan."

(Mervi Kantokorpi)


- - -

toimet:
Radioteatterin kirjailija 1993-1994, Aamulehden televisiokriitikko 1982-1986 ja kolumnisti 1988-1992, Turun Sanomien kolumnisti 1995-1996.

opinnot:
historian ja filosofian opintoja Helsingin yliopistossa

palkinnot:
Ylen lasten- ja nuortenkuunnelmien 1. palkinto, 1990
Kalevi Jäntin palkinto, 1994
Runeberg-palkintoehdokas, 1994 ja 1999 Näytelmäkirjailijoiden kuunnelmapalkinto, 1996
Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto teoksesta Ei minulta mitään puutu, 1998
Finlandia-palkintoehdokas, 1998
Suomi-palkinto, 1998
Sokeain kuunnelmapalkinto, 2000
Finlandia-palkinto teoksesta Canal Grande, 2001,
Varjo-Finlandia 2001

kirjailijan teoksia on käännetty myös mm. saksaksi, englanniksi, viroksi ja unkariksi

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Kuunnelmia:

Totuuden henki, Yleisradio 1990.
Matokuningas, Yleisradio 1990. - Nuortenkuunnelma poikien matokaupoista kauppatorilla. Lasten kuunnelmakilpailun satoa. Käännös: Worm king (kääntäjä The English Centre). Myös samannimisen elokuvan käsikirjoitus (1993).
Massaulosvetäjä, Yleisradio 1990.
Avautumisvaihe, Yleisradio 1990. - Kuunnelma miehen ja naisen mielen liikkeistä esikoisen syntyessä.
Saari - Farssi, tapahtuu Suomessa nykyaikana. (Yleisradio 1992). Käännös: The island (kääntäjä Ann Albrecht)

Niin tiikerit tekee (radionovelli), Yleisradio 1992.
Linja Lotinapelto, helmikuu 1943 (radionovelli), Yleisradio 1992.
Enkeli maantiellä (radionovelli), Yleisradio 1992.

Näytelmiä:

Presidentinvaunu (1990). Ensiesitys Mikkelissä.
Leningradin yö (Yleisradio 1991). - Akustinen näytelmä.

Käsikirjoitus:

Knööli (Kaisaniemen Dynamo 2000).

Artikkeli:

Seuraavat sata vuotta. Artikkeli on ilmestynyt teoksessa Mies vailla tasa-arvoa (toim. Arno Kotro ja Hannu T. Sepponen). Tammi 2007.

Kirjeenvaihto:

Mitä voi sanoa? - Keskustelukirjeitä kuolemasta (Kirjapaja 2007). Kirjoitettu yhdessä Juhani Syrjän kanssa.

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia nykykertojia. Toim. Ritva Aarnio ja Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu, 1997.
Videot

Elävän arkiston upotuskoodi