Jääskeläinen, Seppo

On sama kuin

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Kuolinaika

Koulutus tai tutkinto

Luottamustehtävät ja jäsenyydet

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

pakinakokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat

"Olen realistinen proosakirjailija lähinnä. Tuotanto tosin sisältää myös draamaa näytelmien muodossa, muutamia runojakin sekä muistelmia, fragmentteja, novelleja, lehtikirjoituksia, esseitä, tutkimuksia, historiikkeja yms., eli olen melkoisesti kirjoittamisen monialatekijä.
Tieni kirjoittajaksi johti monien eri vaiheiden kautta. Pääosissa olivat useat kotipaikat, koulut, asunnot, kirjastot, sitten työ, joka kesti neljä vuosikymmentä vv. 1954-94 oppilaasta osastopäälliköksi asti. Vuosiin liittyi myös aikuisopiskelua teknillisessä oppilaitoksessa ja avoimessa korkeakoulussa sekä lukuisille ammattialani ja kirjoittamisen kursseilla. Olen avustellut lehtiä pakinoilla ja novelleilla 1960-luvulta lähtien, kunnes aloin määrätietoisen kirjallisen kehittämiseni 1980-luvulla. Muutamien näytelmien jälkeen tunsin omakseni pitkän proosan, ja niin tein ensimmäisen romaani 1994. Ja sitä tehden… ", Jääskeläinen kertoo

"Esikoisteokseni sijoittuu Lahden malliseen miljööseen. Muutoin kirjojeni ympäristöt asettuvat eri puolille maata, muutamat pääkaupunkiseudulle. Ylipäätään: pidän kirjoittamisympäristöäni sinänsä hedelmällisenä kirjoittamiseen, mihin vaikuttaa eri verkostot ja kirjalliset ystäväni sekä laitokset, joista tärkeimpinä pidän toimivaa kirjastolaitosta ja teattereita.
Tietoteosteni aihepiiri sijoittuu puhtaasti Lahteen ja laajemmin koko Päijät-Hämeen.
Kirjailijana olen kiinnostunut yhteiskunnallisista ja muista ilmiöistä, kuten normipoikkeavista ihmisistä sekä näiden eri elementtien keskinäisistä suhteista ja vaikutuksista. Sankarini ovat usein antisellaisia. Haluan välittää kirjoissani kulloisenkin aiheen mukaista ajankuvaa, olipa aihepiiri missä tahansa maantieteellisesti. Kirjoitan siitä minkä tunnen ja jonka uskon kiinnostavan lukijoitani", hän jatkaa.
Metallimiehestä kirjailijaksi

Olen Seppo Jääskeläinen, jokseenkin urbaani helsinkiläissyntyinen mutta pitkin Suomen maata asunut kirjailija. Vuodesta 1966 olen pysynyt pääosin Lahdessa. Sukkuloin pääkaupunkiseudulla monissa eri asioissa niin fyysisesti kuin kirjallisesti. Silti kotimaa ja monet muut maat eivät ole minulle täysin vieraita enempää kokemuspohjaisesti kuin kirjallisesti. Isänmaakäsitteeni identifioituu suomen kieleen. Tuotantoni ydin on selviytymistarinoissa.

Yhdyn varauksellisesti ajatelmaan, että on koettava sellaista elämää jonka pohjalta saattaa kehittyä kirjailijaksi, mutta lisään siihen katalan johdatuksen, josta seurauksena monen yksilön kohtalona on päätyä tuottamaan tekstiä lukevien ihmisten iloksi jos ehkä harmiksikin. Onnistumisten ohessa tarvitaan konflikteja ja vaikeuksia. On viitattu luonnevikaankin (JFS). On myös sanottu, että täysonnellinen ihminen saattaa periaatteessa kirjoittaa vaikkapa romaanin, joskin perin harvinaista se on.

Itse olen elänyt sellaistakin elämää, jota en halua uusia, mutta josta saan kosketuskohtia moniin asioihin ja aiheisiin. Perhetaustani on risainen useassa sukupolvessa. Koulutukseltani olen koneteknikko. Nelivuosikymmeninen työurani ennen kirjallista kauttani, ja osittain sen kanssa limittäin, on vaiherikas. Kehitys kulki metallioppilaasta aikuisopiskelun ja työkokemusten kautta osastopäälliköksi. Ammatteja, tai ainakin eri tehtäviä, ehti karttua sen seitsemää sorttia ajan kulussa. Viimeiset 20 vuotta työurastani toimin sähkölaitetehtaan tuotannonohjauspäällikkönä.

Lukenut olen nelivuotiaasta, kirjoittanut kuuden ikäisestä. Kirjastolaitos on minulle läheinen. Avoimessa yliopistossa opiskelin yhteiskunnallisia ja humanistisia aineita. Selvitin muutaman perusarvosanan tavoitteenani akateeminen tutkinto, kunnes jäin pysyvästi koukkuun suorittaessani kirjallisuuden osuutta. Silloinen luennoitsija kehotti minua kokeilemaan vapaata kirjoittamista. Otin vinkistä vaarin.

Seurasi vuosikymmenen mittainen yritysten ja erehdysten taival kirjoittamisen saralla. Väänsin juttuja lehtiin ja antologioihin, puristin novellikokoelmakyhäyksen sekä tavoittelin proosaa ja draamaakin tuottamalla muutaman alkeellisen romaanikäsikirjoituksen ja näytelmähahmotuksia. Rupesin, tollo, runollekin. Ajan myötä sain pientä myönteistä palautetta lukijoiltani kuin myös joitakin sijoituksia ja palkintoja kirjoituskilpailuista. En antanut periksi. Opettelin kirjoittamaan itseäni kurssittamalla ja lukemalla ja kirjoittamalla. Halusin oppia uutta.

Ja niin sitä täytyi ruveta vielä ikävarttuneena kirjailijaksi. Kirjailijana olen eniten kiinnostunut yhteiskunnallisista ilmiöistä ja normipoikkeavista ihmistä sekä näiden elementtien keskinäisistä suhteista ja vastavaikutuksista. Sankarini ovat usein antisankareita. Haluan välittää kirjoissani kulloisenkin aiheen mukaista ajankuvaa. Kirjoitan siitä maailmasta minkä tunnen ja jonka uskon kiinnostavan lukijoita. Ja sitä tehden työ jatkuu.
(Sanojen aika)


MAKUASIOITA:

* Ensimmäinen unohtumaton taide-elämykseni on varhaislapsuuteni muisto, isäni lukemassa ääneen jotain kirjaa, taisi olla Huvila meren rannalla, Axel Munthe, niin myöhemmin ymmärsin. Toinen oli jo lukemaan opittuani: Selasin VALO -nimistä kaksiosaista tietosanakirjaa, jossa oli kuvia muun muassa C. Darwinin opeista. Värikkään simpanssin kuvan tekstin luin ensin Isoisä, kauhistuin, ja sysäsin kirjan sivuun. Veli huomasi ja tarkisti. Kuvatekstissä oli Esi-isä.
* Fiktiivinen henkilö, johon saatoin poikasena samastua oli sarjakuvan Iskevä Salama. Nykyisin voisin olla jokin koko maailman pelastaja tuholta.
* Mieluisin paikkani maailmalla on unelmieni Tahiti, jossa en ole käynyt, senkin uhalla, että aavistan sen pettymykseksi, jos sinne pääsisin. Kotimaassa se on Helsinki. Fantasiamaailmaa minulla ei ole, olen liian realisti.
* Kiehtovin historiallinen aikakausi ja samalla paikka minulle olisi jokin 1800-luvun kehittyvä suurkaupunki, kuten Berliini.
* Asiat ja ilmiöt, jotka minua ärsyttävät: Ihmislajin ahneus, muista piittaamattomuus, rahanvalta.

Elämäkertatietoa

Vanhemmat: varastonhoitaja Vilho Ewald Jääskeläinen (1905-1969) ja maatalousyrittäjä Siiri Jääskeläinen (o.s. Martikainen; 1913-2003)

Opinnot ja ammatit:
kansakoulu
ammattikoulu
SA ilmasotakoulu (kersantti, 1958)
koneteknikko (1965)
opintoja kirjallisuustieteissä, sosiologiassa ja kasvatustieteissä
proosa- ja draamakursseja
metallioppilas (1954-56)
asentajaoppilas (1957-58)
nuorempi asentaja (1959-61)
vanhempi puristinasentaja (1962-63)
konesuunnittelija (1965-68)
piirustuskonttorin esimies (1969-72)
työnsuunnittelija (1974-77)
työnsuunnittelun esimies (1979-81)
tuotannonsuunnittelupäällikkö (1982-94)
Lisäksi hän on toiminut kirjallisuuden tuntiopettajana.
Vuodesta 1994 hän on toiminut päätoimisena kirjailijana.

Seppo Jääskeläinen on kuulunut Salpausselän kirjailijoihin vuodesta 1985 (kunniajäsen 2004-) ja toiminut mm. puheenjohtajana vuosina 1988-1996. Hän on myös ollut Suomen kirjailijayhdistysten neuvottelukunnan jäsen vuosina 1997-1999.
Lisäksi hän kuuluu Suomen Tietokirjailijat ry:hyn, Suomen maakuntakirjailijat ry:hyn, Helsingin kirjailijoihin sekä Suomen Kirjailijaliittoon.

Jääskeläinen on saanut myös useita apurahoja kirjalliseen työhönsä.
Harrastuksikseen kirjailija mainitsee retkeilyn, matkailun, pienkalastuksen, sienestyksen, uteliaisuuden eri asioihin, lukemisen, ajatuksissa kellunnan ja maailman tapahtumien seuraamisen.

Seppo Jääskeläinen on valittu Päijät-Hämeen kuukauden kirjailijaksi vuonna 1994. Lisäksi hänellä on useita eri sijoituksia monissa proosa- ja draamakilpailuissa (1986-96) sekä kuunnelmakilpailun neljäs sija (1985) ja 2. palkinto novellikilpailussa (2004).

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Näytelmät ja kuunnelmat:

Sydän lämpöä täys : musiikkinäytelmä, 1988.

Sisko rakas. Suomen näytelmäkirjailijaliitto 1989.

Valo on voittanut : näytelmä kirjailija Eino Säisästä 1935-88. Suomen näytelmäkirjailijaliitto 1989.

Luurata, 1990.

Tulevaisuus, 1990.

Aikaretki. Suomen näytelmäkirjailijaliitto 1992.

Kukkia äidille. Suomen näytelmäkirjailijaliitto 1992.

Vieras, 1992.

Paniikki - dramatisoitu kertomus sairaudesta, 1992.

Natalia, 1993.

Perheniemen kolhoosi, 1993.


Päijät-Hämettä käsittelevät tietokirjat:

Neuvos 75 13.09.1994 : teollisuusneuvon Martti Kempin elämänkerta. 1994 (M. Kempin kustanne).

Lahden rationalisointiyhdistys ry. 50 vuotta 14.05.1995 : historiikki 1945-1995. Lahden rationalisointiyhdistys 1995.

Kempin viisi vuosikymmentä. Kemppi 1999.


Osallistuminen antologioihin:

Runomaraton : antologia, 1987 ja 1989.
Novelleja, 1990.
Työn runo puhuu, 1992.
Norjalaisvitsit, 1992.
Sielu metallin sukua, 1995.
Matkalla intohimoon, 1995.
Suustani karkaavat sanat, 1996.
Sanojen sirkus, 1996.
Intohimon hetkiä, 1997.
Heillähän on jo kasvot, 1998.
Ammattikoulu muurin takana, 1998.
Ihmisarvoinen vanhuus –projekti, 1998.
SHY-historia, 1999.
Kirjasto muutti elämäni, 2000.
Porinakontti, 2003.
En mie Karjalaa unoha, 2004.
Karjala Lahdessa. Palmenia-sarja 2005.
XL, Salpausselän kirjailijat ry, 2008.


Artikkelit:

Jäähyväiset Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnolle, Kirjailija-lehti 02/2006, ss. 20-21.
Sotien vaikutukset romaaneissani (Vuoden 2004 Suomalaiset historiapäivät -tapahtumassa pidetty luento).
Korkealta näkee laajemmin, teoksessa Karjala Lahdessa (Palmenia-kustannus 2005).


Muistelma:
Metsähiiren jouluateria. Lyhyt kertomus kuvaa jouluaaton viettoa Sieppijärven kylässä vuonna 1947.

Tekstinäyte

Ilmaria jännitti. Parturinainen asetti korokelaudan tuolin käsinojien varaan, nosti hänet kainaloista istuimelle, kietoi ympärille suojakankaan ja tunki vaatteen reunan puseron-kauluksen alle. Parturitädin liikkeet olivat ripeitä

Illu aisti naisesta leuhahtavan hyvän tuoksun. Äiti lemahti samalle, kun laittoi hyvät vaatteet ja ennen lähtöjään sipaisi hajuvettä korvansa taakse, viimeksi keväällä sodanlopuntansseihin. Lupasi palata pian, mutta veli ei usein pettyneenä uskonut, piti itkien äitiä kädestä ja vaati jäämään. Illat olivat olleet pitkiä. Ikävä viilsi vieläkin vatsaa

Sitten isä palasi kaukaa ja seurasi ero ja lähtö

Illu siirsi katseensa peiliin. Sieltä tuijotti vastaan karhitukkainen poika. Jotkut ihmiset ja isä sanoivat pikkupoika, mutta ei hän mikään pikku ollut, kohta kouluun menevä, ainakin vuoden päästä, niin äiti on luvannut, se oli siellä keittäjänä. Kun hän katsoi kuvaansa, hahmo alkoi muuttua. Peiliin hahmottuivat äidin kasvot, korkeat poskipäät, suruilmeet ja laineikas tukka. Kun hän sulki kostuvat silmänsä, päässä alkoi vilistää lähdön kuvia…

Muutot, 2000.