Hämäläinen, Raimo

Kuvatiedoston lataaminen

Kirjailijan muu nimi

Hämäläinen, Raimo Antero

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän saamat palkinnot

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Elämäkertatietoa

Harrastukset: YLE 1:n kuuntelu, kirjallisuus, kuvataide, taide, musiikki ja kotitalous

Palkinnot:
Palkittiin Jyväskylän yliopiston järjestämässä runokilpailussa 1964
Maaseudun sivistysliiton romaanikilpailun 2. palkinto 1974
Kordelinin säätiön apuraha 1976
Mikkelin läänin puolivuotinen apuraha 1983
Teatteri Pahnanpohjimmaisten näytelmäkilpailun 1. palkinto 2002
Sumiaisten pitäjänpieksut

"Kerron suomalaisen realismin perinteessä 'pienen ihmisen' elämän arvokkuudesta, kamppailusta ja kohtalosta. Psykologis-yhteiskunnallinen näkökulma ihmisen elämään. Kotiseutu Keski-Suomen (Sumiainen) paikat, ihmiset, kieli, traditio, luonto ja maisema ovat olennaisia aineksia tuotannossani. Lempikirjailijoitani ovat mm. Camus, Kafka, Dostojevski, Hyry ja Sillanpää."

Raimo Hämäläinen on romaanikirjailija, joka on kirjoittanut myös runoja ja draamaa. Hän on julkaissut lisäksi pakinoita, kolumneja ja kannanottoja, ja hänen foorumeitaan ovat Sisä-Suomen lehti, Keskisuomalainen, Itä-Savo ja Helsingin Sanomat.

Romaaneissaan Hämäläinen pohtii ihmisen mahdollisuuksia nykymaailmassa. Hän antaa äänen syrjäkylien asukkaille, jotka ovat vaarassa jäädä isompien jalkoihin. Tekstissä on nähdyn ja koetun leima, ja esitys on paikoin lähes dokumentaarista. Prosaistina Hämäläinen on sukua Leo Kalervolle, mutta hän korostaa kristillisiä arvoja enemmän kuin Kalervo.

Kun minä kotoani lähdin kertoo keskisuomalaisesta maaseudusta ja nuoren pojan varttumisesta. Yksilön vaiheitten taustaksi rakentuu kuva maaseudun muutoksesta. Talonpoikainen elämänmuoto väistyy vähä vähältä ja nuori väki valuu asutuskeskuksiin. Romaanille antaa väljyyttä ajan ulottuminen pitkälle menneeseen henkilöiden muistoissa ja tarinoissa.

Tapahtui keväällä välittää vaikutelmia syrjäisestä maaseudusta ja päähenkilön siirtymisestä oppikouluun. Ratkaisut kantavat pitkälle tulevaisuuteen, ja rukous antaa voiman kohdata huominen. Romaani on rakenteeltaan esikoisteosta tiiviimpi, ja omaa ilmettään tuovat keskisuomalaista puheenpartta noudattelevat repliikit.

Sitten elämä alkaa sijoittuu 1900-luvun alkukymmenien maaseudulle. Vaatimattomat lähtökohdat antavat päähenkilölle, torpantytölle, elämän eväitä pitkälle eteenpäin. Vaikka kirja on fiktiivinen, sen tarkkaan hahmotelluissa tapahtumissa ja taustoissa välittyy kappale keskisuomalaista historiaa ja kulttuurihistoriaa.

Katriina Kajannes

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Näytelmät:
Valse triste (2002).

Muu tuotanto:
Pakinoita Sisä-Suomen lehdessä 1974-1980.
Lehtikirjoituksia (mielipidekirjoitukset, kolumnit, puheet esitelmät) julkaistu Itä-Savossa, Helsingin Sanomissa, Keskisuomalaisessa ja Sisä-Suomen lehdessä vuodesta 1974-
Lauluja, mm. "Keiteleen rannat"
Käsikirjoituksina runoja, proosaa.

Tekstinäyte

Annan katse viipyy pitkään vdessä, jota valkoinen laiva äsken sekoitti, mutta joka nyt jo on tasaantunut hitaasti aaltoilevaksi mustanvälkkeiseksi kentäksi.

Kuka se tähän heitti? Kuka se heitti tälle vieraalle rannalle, jonka yksikään puu, yksikään kivi ei ole ennestään tuttu? Kuka se tähän heitti? Ihan erilaista tulevaisuuttahan Anna itselleen halusi, toivoi, kuvitteli, haaveili. Niin kuin kaikki olisi joskus mennyt sekaisin. Kuka se tähän heitti, toistuu Annan mielessä kysymys, mutta kohta alkaa kuin vastauksena soida korvissa. "Keitele", "Keitele", "Mummun järvi, Keitele". Ja sitten jostakin pilviverhon yläpuolisesta kirkkaudesta tervehtivät taas ne tutut ja rakkaat kasvot, jotka kaikkia Annan päiviä ja öitä ovat seuranneet. Eivät ne saa enää mitään selviä piirteitä, mutta tutut ja rakkaat ne ovat. Ne nyökkäävät ja hymyilevät. Niin kuin ne Annan korviin sieltä kirkkaudestaan rohkaisevia sanoja kuiskailisivat: " Älä pelkää", "Ole turvallisella mielellä", "Sinulle ei tapahdu mitään pahaa".

Annan katse etsiytyy veden yli vastakkaiselle rannalle, missä sinisen, vihreän ja harmaan sävyt sulautuvat yhdeksi avaruudeksi taivaan kanssa. Niin kuin mitään rajoja ei olisikaan. Niin kuin kaikki olisi yhtä. Niin kuin kaikki ihmisetkin - tutut ja tuntemattomat - jotka tuon yhtenäisen avaruuden alla asuvat, sulautuisivat yhdeksi. Niin kuin maa ja taivas ottaisivat ne kaikki, ne jotka nyt elävät ja nekin jotka ovat jo kuolleet, suureen syliinsä, supistaisi ne kaikki yhtä pieniksi, yhtä heikoiksi ja avuttomiksi, niin että niitäkin kohtaan, joita kohtaan joskus on tuntenut katkeruutta, ehkä vihaakin, voi tuntea nyt myötätuntoa, rakkautta.

Sitten elämä alkaa (Kirjayhtymä 1982) s. 165