Vuola, Sinikka

---

toimet:
työskennellyt mm. kustannus-, vakuutus-, opetus-, tiedotus-, toimitus- ja uhkapelialalla

opinnot:
Filosofian maisteri Helsingin yliopistosta (pääaine yleinen kirjallisuustiede, sivuaineet kotimainen kirjallisuus, keskiajan tutkimus, musiikkitiede).
Opiskellut lisäksi Helsingin Konservatoriossa pianon ja oboen soittoa.

harrastukset:
klassinen musiikki ja liikunta

Lisäksi proosaa, runoja (mm. Lahden runomaratonin kilpailuantologiassa Unelmat ja naamiot, 2003), esseitä, kirja-arvosteluja ja haastatteluja sekä tilaustyönä kirjailijaprofiileja eri julkaisuihin (mm. Sähköiset säkeet, Sanojen aika, Kiiltomato, MotMot, Lumooja, Kulttuurivihkot, Kirjakatsaus, Teema).


Makuasioita:

Minulla on kahdenlaista kirjarakkautta: kestosuosikit sekä kausiluonteiset ihastukset. Kestorakkaudet ovat yksittäisiä kirjoja sekä yksittäisiä lauseita ja rivejä, joiden pariin palaan yhä uudestaan. Ne eivät ehdy, vaan päinvastoin, tiettyinä elämänvaiheina ja kirjallisen kehityksen kausina suorastaan janoan niitä ja mutisen niiden sanoja itsekseni, kuin lohduttaisin tai rakentaisin itseäni. Toisaalta usein pihkaannun kirjoihin, joihin muutenkin olen tuona ajankohtana paneutumassa. Tutustuminen johtaa suurempaan tuntemiseen, ja olo on kuin rakastuneella.

Musiikissa kivijalkana ovat Mozart ja Prokofjev. Vastakohdat vetävät puoleensa: toisaalta ooppera (Puccinin Tosca ja saman herran Turandot, Janácekin Katja Kabanova, Saariahon Kaukainen rakkaus, vahvat naisroolit), ja toisaalta kamarimusiikki (Ravel, Schumann, Schubert), sekä konserttomuoto, orkesteri ja solisti dialogisina vastapooleina. Beethovenin neljäs pianokonsertto on tärkeä apu kirjoittamisessa ja yleensä tepsii, jos mikään muu (edes Prokofjev) ei tepsi. Sellokonsertot: Dvorákin loistokkuus, Schumannin liukuminen pois tasapainosta. Messiaenin Turangalîla, Shostakovitshin jazzsarjat, Bachilta kaikki.

Elokuvista olen nähnyt Buñuelin Päiväperhon ainakin kaksikymmentä kertaa. Rakkaita muita: Viscontin Kuolema Venetsiassa, Haneken Pianonopettaja, Yimoun Punainen lyhty, Sautet’n Tunteeton sydän, Webberin Tyttö ja helmikorvakoru, Weirin The Truman Show, Kubrick, Bergman, jotkut Allenit, Chaplinin myöhäistuotanto, Hitchcock ja muutenkin kauhuleffat ja jännärit.

Olen näitä suurisilmiä joiden on nähtävä taulut livenä. En osaa kuvitella jonkin pikkuruisen painokuvan ja katalogiselostuksen pohjalta, miltä teos käytännössä näyttää 3x2 m -koossa; en hahmota sillä tavalla. Amsterdamissa näin van Goghit, ne olivat niin värin kyllästämiä, että näyttivät aivan karvaisilta. Ne olivat kuin liikkeessä koko ajan: askeettisuutta, fanaattisuutta, kohtisyöksymistä, tyventä.

Myös pelit merkitsevät nopeaa siirtymää fantasiamaailmaan, ja tykkäänkin suunnattomasti sekä lautapeleistä (etenkin Alias, Carcassonne, Puerto Rico), PC-peleistä (Civilization, Age of Empires, Heroes of Might and Magic, SimCity) että melkein mistä tahansa pelaamisesta shakista krokettiin.

Mieluisia paikkoja ja miljöitä ovat alitajunnan tarjoamien unien ja oivallusten lisäksi kirjastot, hautausmaat, lentokentät, meri ja pohjattomuuden vaikutelma, vieraat kaupungit sekä eräiden PC-pelien maisemat. Historiallisena maastona kiinnostavat keskiaikaan liittyvät ilmiöt: naurukulttuuri, roomalaiskatolisuus, pyhimykset ja trubaduurit.

Tykkään matkustamisesta, Nykysuomen sanakirjasta, kirjastolaitoksesta, lukemisesta ja kieliopista, musiikin teoriasta sekä oboen ja pianon soittelusta, mikrointervalleista, peleistä ja leikeistä, askartelusta, elokuvissa käymisestä, intialaisesta ruoasta, talvesta, eläinkunnasta, epäkaupallisuudesta, valaistuista suurkaupungeista yöaikaan, yöstä kun se on sinisimmillään. Oopperasta, se kun on niin järjenvastaista: ihmiset laulavat kuollessaankin.

Inhoan tosi-tv:tä. Inhoan sitä, että kirjojen sivujen kulmia taitellaan – varma keino murtaa paperin kuidut ja turmella kirja.