Jaakkola, Lasse

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Elämäkertatietoa

Opintoja Helsingin yliopistossa ja Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa.
Toimittaja Uudessa Ajassa.
Toimitussihteeri Työn Voimassa ja Kansan Voimassa.
Päätoimittaja Työväen sanomalehtien tietotoimistossa.
Toimitusjohtaja Kansan Elokuvassa.


Jaakkola käytti myös kolmea eri nimimerkkiä kirjoittaessaan muita salapoliisitarinoita: Nimellä Ola Selas ilmestyi v. 1945 teos Kaksi kertaa kolme, nimellä Ossi Merto v. 1949 teos Hypnoosirikos selviää ja vuonna 1950 nimimerkillä Lauri Jaala julkaistiin teos Professori Kuurron juttu.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Muu tuotanto:

Nuoriso-ohjaaja. Mikä? Millainen? Miksi? Sos.dem. työläisnuorisoliitto 1945

Toimittajana teoksissa:

Jyväskylän työväen näyttämö 30-vuotias 1910-1940. 1940
Matkailijan Helsinki. Mantereen kirja 1950
Lomakirja. Lomanviettäjän ABC-kirja. Mantereen kirja 1949 (yhdessä Ilmari Vartiaisen kanssa)

Käännös:

Rüse, Karl: Elävien ruumiiden joukossa. Kolme vuotta keskitysleirillä. Sos.dem. työläisnuorisoliitto 1945

Tekstinäyte

Tuulikki oli jo hetken seisonut mökin pihamaalla ja katsellut suu kiinniliimautuneena miesten työtä. Hän näki, miten hetki hetkeltä läheni se silmänräpäys, jolloin Vendla-muorin ja hänen mökkinsä lysähtää armotta kasaan. Mutta hän ei halunnut puhua miehille mitään. Hän tiesi, että nämä olivat syyttömiä. Tämän teon aiheuttaja oli Veskilässä. Tuulikki kääntyi katsomaan ylhäällä mäen päällä ylpeänä seisovaan taloon. Sen suuret ja komeat ikkunat kiilsivät sadoin värein kevätauringossa ikäänkuin ilosta ilkkuen. Tuulikki puristi järkytyksestä vapisevat kätensä nyrkkiin. Vielä koskaan hän ei ollut mennyt tuohon taloon, mutta nyt se hetki oli koittanut, nyt oli sanottava selvät sanat sen ylpeälle ja sydämettömälle valtiattarelle. Tyttö ei miettinyt enempää, vaan lähti juoksujalkaa kohti Veskilää. Hän ei vilkaissutkaan ympärilleen pihamaalla, vaan meni suoraan läpi tuvan emännän kamariin, ei koputtanut myöskään ovelle, vaan astui sisään. Loviisa-emäntä istui siellä valmiina odottamassa. Hän oli nimittäin nähnyt Tuulikin tulon. Emäntä oli varautunut myrskyyn. Hän halusi itse olla samanlainen kuin hyökkääjäkin. Ivallinen ilme suupielissään hän katseli ovensuuhun seisahtunutta Tuulikkia.
Emännän pilkallinen olemus jäykisti Tuulikin. Hän oli äsken suorastaan leiskunut vihaa, mutta nyt, seisoessaan silmätysten Loviisa-emännän kanssa, hän ei saanut sanaakaan suustaan.
- Mitä olisi asiaa neidillä? emäntä kysyi kylmästi ja pirullisesti.
Tuulikki ei saanut sanotuksi mitään. Hän seisoi vain ja tuijotti jäykin silmin tuolissaan istuvaan Veskilän valtiaaseen. Mutta samassa avautui sivulla oleva ovi, ja Kirsti astui sisään tukka hajallaan, kasvot kalpeina ja silmät poissaolevina. Emäntä ponnahti pystyyn, mutta ei ehtinyt sanoa mitään, kun Kirsti sanoi ontolla äänellä:
- Pian on lämmintä, Veskilä lämmittää.
Samassa helähti talon suuri ruokakello soimaan. Ulkoa alkoi kuulua huutoja.
- Riihi palaa! Riihi palaa!


(Talo kummun laella 1948; nimellä Lauri Jaalas)