Roslin-Kalliola, Matilda

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

Skannattu kirjasta: Aina Lähteenoja: Mathilda Roslin-Kalliola, Wsoy, 1926, s. 152 (Wikimedia Commons)

Kirjailijan muu nimi

Rikka
Tapani Tarkka
Tyyne Alho

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tekstinäyte

Istuin yksin huoneessani. Ulkona oli niin tuima lumituisku, ettei kukaan avannut oveani. Siihen olinkin tyytyväinen, sillä halusin miettiä rauhassa. Luin sanomalehdestä uutisen joka jännitti mieltäni ja teki minuun tuskallisen vaikutuksen. Se kertoi kenraalikuvernööri Bobrikoffin sähköttäneen ulkomaille, että Suomen kansa oli tyytyväisesti ja ilman mitään mielenilmaisuja ottanut vastaan tuon historiallisen manifestin. Bobrikoff ei tuntenut sorrettavaansa, ei edes pääkaupunkia, jossa kaduilla oli niin rauhallista, melkein uhkaavan hiljaista, mutta jossa valvottiin joka kodissa maan huolia pohtien. Ei tuntenut sortajamme suomalaisen hitaasti kuumenevaa sisua. Ei aavistanut, miten löi levottoman rajusti ahdistetun kansan sydän, miten se kokosi voimansa ensin passiiviseen, sitten aktiiviseenkin vastarintaan. Jokin salainen yhteisvaisto vaati minuakin, avutonta yksinäistä kansannaista, ryhtymään toimenpiteisiin yleisen mielten painostuksen keventämiseksi ja ilmaisemiseksi. Mutta miten? Mietin sitä koko pitkän iltakauden.
Illalla yhdeksättä käydessä lähdin pappilaan. Siellä seisoi hevonen portilla, tukko heiniä edessä. Reen vieressä puuhaili mies, pudistellen lumisia rekivaatteita. Se oli rovastin kyyditsijä. Hetkinen sitten oli tämä saapunut kotiin. Kiiruhdin sisään.
Tervehdykseeni vastatessaan sanoi rovasti:
- Teillä on varmaan jokin asia valtiopäiville esitettävänä, tuskinpa muuten näin myöhään ja tämmöisellä ilmalla olisitte tullutkaan.
- On minulla asia, sen sain tänään lehdestä...
Puhuimme sitten siitä vähän.
- Eikö siellä syyskaudella neuvotellessa ollut mitään puhetta suuresta adressista? kiiruhdin kysymään.
- Oli kyllä, mutta on mahdoton saada sitä toimeen, sitä ei voida saada alkuunkaan. Anomuksen täytyy lähteä kansasta. Mutta Suomen kansa on vielä niin kehittymätöntä, ettei se ymmärrä asiaa. Ja jos joku ymmärtääkin, niin ei rohkene esiintyä. Tuskinpa löytyy rahvaanmiestä, joka panisi asian alkuun.
- Pitääkö sen ehdottomasti olla mies, eikö nainen sitä saa pyytää? (Naisilla ei silloin vielä ollut äänioikeutta.)
- Saa kyllä nainenkin. Miksei.
Nousin ylös, tartuin hänen käteensä ja sanoin:
- Minä olen sillä mielellä lähtenyt kotoani kahlaamaan, että pyydän teitä, herra rovasti, esittämään valtiopäivillä anomuksen kansalaisadressin kirjoittamisesta Hänen majesteetilleen, jotta hallitsija saa tiedon kansan mielipiteistä.
- Kiitän teitä! sanoi rovasti ystävällisesti kättäni puristaen. - Kyllä vien teidän anomuksenne varmasti perille, mutta luuletteko voivan sen menestyä? Kun kenraalikuvernööri Bobrikoff saa siitä tiedon, niin estää hän sen heti. Sitä ei rohkene silloin kukaan allekirjoittaa.
- Mutta jos se tehdään hänen tietämättään?
- Miten se olisi mahdollista? Jokainen sanomalehti kiiruhtaa heti julkaisemaan uutisen.
- Tietystikin. - Olen tätä asiaa miettinyt pitkin päivää. On kai siellä joka lehdellä kirjeenvaihtajansa, otaksun?
- On kyllä. Mitä sitten?
- Kutsukaa ne kaikki koolle ja kehoittakaa heitä heti lähettämään tiedon lehdelleen siitä, että suuri adressi aiotaan saada aikaan, ja samalla varoittamaan lehtiään, jotteivät ilmaise asiaa, ennenkuin adressi on allekirjoitettu koko maassa.


(Ote tarinasta Kansannainen kirjailijana; Viestini menneiltä sukupolvilta 1921)

Lähteitä ja viittauksia

Lähteenoja, Aina: Matilda Roslin-Kalliola. Satakunnan kirjallisen kerhon julkaisuja I. WSOY 1926

Suomen kansallisbiografia 8. SKS 2006