Elämää Sorrelin laaksossa 2

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1980

Teosarvio

Tässä toisessa osassa lukija laaksoon kotiutuneena myös viihtyy paremmin ja osaa paneutua jokaisen perheen yksittäisiin kohtaloihin. Kartanon isäntä itse on päähenkilöksi ikävystyttävän mallikelpoinen, joten hänen osansa on säestäjän osa silloinkin, kun kuvataan hänen ensimmäistä vaimoaan, joka liittyy naisliikkeen ensimmäisiin aktivisteihin ja jättää miehensä tai kun mies solmii toisen avioliiton sen naisen kanssa, jolle hänet oli jo alun perin tarkoitettu. Ajankuvaa ja elämäntapaa vuosisadan taitetta lähestyttäessä on mukana sen verran kuin viihderomaanin juonen ja tapahtumien ylivalta sallii.