Koirankynnen leikkaaja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1980

Teosarvio

Viime vuodet ovat Huovisen työssä olleet hankalia. Monet ovat velvoittaneet häntä naurattajaksi ja toisaalta hänen tekstiään on jäykistänyt näräisyys. Koirankynnen leikkaaja todistaa Huovisen sittenkin olevan taiteilijana elossa. 40-luvun loppupuolen syrjäSuomen - kuristavan kylmän maiseman, junan, linja-auton, kuorma-autojen, metsätyömaan. Väsyneiden ja epämääräisesti toiveikkaiden ihmisten - kuvaus on korkeatasoista historian tallennusta. Romaanin kertomuksellinen idea nousee hellyydestä ja vakavuudesta. Nuori Mertsi, jonka pään läpi kulki luoti, tekee hiljaisen matkan auttaakseen koiraa. Sillä matkalla hän ilmaisee itse ja saa muut ilmaisemaan. Huovinen on sisällyttänyt häneen syyttömien kipua, jonka kuitenkin aina joksikin aikaa peittää vaatimaton onni. Tietämättään Mertsi koettelee ihmisiä avuttomuudellaan. Uudistunut kirjailija näkee - ja uskoo - ihmisten ymmärtävän ja auttavan Mertsiä. Liiallisen makeuden vaaraa Huovinen karkoittaa lujin nykäisyin: "Mutta kun päänsärky tuli, Mertsin hupakkomainen hyväntuulisuus sammui, ja kuin torkkuva, sairas eläin hän makasi ääneti olkipatjallaan, peittäen päänsä puserolla." Miten nousevatkaan mieleen jotkin Kiannon vahvat kuvat.